Neuvottelija · Artikkelit

EP116 · Talous · 2022-01-09

Suomen talous taas ongelmissa | Stefan Törnqvist | Neuvottelija 116

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Stefan Törnqvist palaa kanavalle ja pitää kiinni edellisen jakson raflaavimmasta väitteestä: eurosta hyötyvät kaikki paitsi Suomen kansantalous. Vasemmistolle ja eläkeläisille se tuo vakautta, yrityksillä on vapaus investoida Puolaan, Romaniaan tai Kiinaan, ja ammattiyhdistysliikkeelle se on hänen kuulemansa mukaan selviytymistaistelu. Jakson terävin talouspoliittinen huomio koskee ajoitusta: koska palkkoja voi Suomessa vain nostaa, huippusuhdanteessa ei oikeastaan voisi antaa suuria korotuksia, ja hän näkee samat merkit kuin vuosina 2007–2008. Ilman joustoa hän veikkaa edessä olevan taas 12 vuotta ilman talouskasvua. Törnqvist on kokoomuksen ehdokas Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa ja pitää kuntarajojen poistumista hyvinvointialueen parhaana puolena. Rahapolitiikasta hän on Miettisen kanssa samaa mieltä: Fed kiristää, mutta EKP ei voi, koska Italian velalle ei voi mätkäistä markkinakorkoa ilman pankkikriisiä, jonka Baselin sääntely on rakentanut pankkien taseisiin. Todennäköisin lopputulos on hänen mukaansa inflaation maailmanennätys, ellei sota muuta laskelmaa. Julkaistu 9.1.2022.

Sami Miettinen

Suomen talous taas ongelmissa | Stefan Törnqvist

Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 116 Sami Miettinen haastattelee etäyhteydellä Stefan Törnqvistia, Ålandsbankenin entistä varainhoidon johtajaa, joka on kokoomuksen ehdokas Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa. Kysymykset tulevat osin Neuvottelija-yhteisöltä. Jakso etenee kolmessa osassa: euron hyötyjät ja palkkapolitiikan ajoitus, hyvinvointialueen hyvät ja huonot puolet sekä rahapolitiikan loppupeli, jossa Törnqvist nostaa Baselin komitean todelliseksi vallankäyttäjäksi. Julkaistu 9.1.2022.

Lukuohje. Törnqvist on eurokriittinen kommentaattori ja nauhoitushetkellä vaaliehdokas, ja jakso käydään hänen lähtökohdistaan ilman vastakkaista ääntä. Näkemykset on attribuoitu puhujalle ja skenaariot merkitty skenaarioiksi. Jakso on nauhoitettu tammikuussa 2022, ennen saman vuoden inflaatiota, koronnostoja ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Kenen etu euro on

Törnqvist esiintyi kanavalla ensimmäisen kerran jaksossa 83, ja sen väite on jäänyt elämään: eurosta hyötyvät oikeastaan kaikki paitsi kansantalous. Miettinen muistuttaa väitteen osista. Vasemmisto ja AY-liike hyötyvät, koska palkat pysyvät keinotekoisen korkeina ja lukittuina alaspäin. Eläkeläiset hyötyvät vakaudesta. Kontroversiaalisin osa oli, että oikeisto hyötyy, koska järjestelmä ajaa AY-liikkeen polvilleen. Pitääkö väite yhä, kun lakkokevät on alkamassa?

Törnqvist pitää. Lyhyellä tähtäyksellä tilanne on muuttumaton: vasemmistolle palkat ja sosiaalietuudet pysyvät kilpailukykyyn nähden liian korkeina, ja eläkeläisille euro tuo vakautta. Liitoista hän sanoo kuulleensa monesta paikasta puhetta “AY-liikkeen selviytymistaistelusta”. Syy on epäsymmetria:

Kapitalisteilla, jos miettii työnantajia, yrityksiä, suuryrityksiä, niin heillä on täysi vapaus investoida Puolaan tai Romaniaan tai Kiinaan.

Yritykset eivät ole sidoksissa Suomeen samalla tavalla kuin kotimaan työntekijät. Pitkällä tähtäyksellä kärsii hänen sanoillaan “Suomi-neito”, Suomen talous.

1991, 2007 ja yksisuuntainen palkkaliikenne

Miettinen tuo väliin historian. Hän oli haastatellut Esko Ahoa vuodesta 1991, ja Ahon mukaan Suomi päätyi silloin devalvaatioon, vaikka niin sanotulla Sorsan sopimuksella yritettiin maltillista palkkaratkaisua. Ahon johtopäätös oli, ettei Suomeen ole syntynyt pakon edessä sopimisen kulttuuria, oli euroa tai ei. Sitten Miettinen muistuttaa vuodesta 2007, hoitajien palkkakiistasta ja suurista korotuksista, joita seurasi lama. Onko nyt samaa tunnelmaa?

“Ikävä kyllä”, Törnqvist vastaa. Vuosina 2007–2008 Suomi kävi ylikierroksilla: teollisuuden tilauskirjat olivat täynnä, ja Nokia oli huipussaan. Palkankorotukset olivat liian suuria, ja julkinen sektori paisui liikaa. Siitä hän johtaa jakson tarkimman talouspoliittisen havainnon:

Suomessa ei koskaan oikeastaan voisi antaa suuria palkankorotuksia huippusuhdanteessa, koska heti kun suhdanteet kääntyvät alaspäin, pitäisi sitten laskea palkkoja.

Koska Suomessa on “yksisuuntaista liikennettä” ja palkkoja voi vain nostaa, niitä ei hänen logiikallaan oikeastaan voisi koskaan nostaa paljon. Nyt ollaan taas huippusuhdanteessa: Nokia ei ole yhtä hyvässä kunnossa, mutta teollisuudella menee hyvin. Lisäksi sote-uudistus tuo hänen mukaansa ylimääräisen byrokratiakerroksen, jolla “vihervasemmisto on taas julkista sektoria paisuttamassa”.

Hänen ennusteensa on synkkä. Takana on 12 vuotta ilman talouskasvua, ja jos palkkoja nostetaan nyt liikaa ja julkinen sektori paisuu, “meillä on tulossa taas 12 vuotta varmaan ilman talouskasvua”. Laskusuhdanteessa pitäisi pystyä joustamaan sekä palkoissa että julkisen sektorin koossa, mutta siihen suuntaan Suomessa joustetaan harvoin.

Miksi kokoomus

Edellisellä kerralla Törnqvist oli ehdolla Kirkkonummen valtuustoon ja pääsi läpi. Nyt hän on kokoomuksen ehdokas numerolla 206 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Miettinen huomauttaa, että euroa käsitelleen kirjan aikaan häntä pidettiin mahdollisena perussuomalaisten valtiovarainministerinä, ja että 206 on “melko huono pösöautomerkki”.

Törnqvist kertoo, ettei kuulunut aiemmin mihinkään puolueeseen. Äidinkielen puolesta puolue voisi olla RKP, mutta se on hänen mielestään tällä hetkellä niin vasemmistolainen, että hän olisi väärässä porukassa. Lisäksi se on kielipuolue, kun taas hänen asenteensa on “yksin mielin kaikin kielin”: suomi, ruotsi ja englanti käyvät. Perussuomalaisissa hän tuntisi olevansa väärässä porukassa, “joskin lähiöpoikana ymmärrän sen filosofian oikein hyvin”. Kokoomus valikoitui, koska hän on aina ajatellut oikeistolaisesti ja ollut EU-myönteinen, rauhan ja vapaakaupan alueen kannattaja. Peugeot 206 on hänestä “halpa, perusvarma, yksinkertainen auto, jolla yleensä pääsee paikasta A paikkaan B”.

Euro ei sovi kenellekään

Kokoomuksen ohjelmassa ei hänen mukaansa juuri mainita valuuttaa, ja se on hänelle huolenaihe:

Euro ei oikein sovi millekään euroalueen valtiolle. Se on liian heikko Saksalle ja Hollannille. Se on liian vahva meille muille.

Euroalue ei hänen mukaansa ole optimaalinen valuutta-alue. Kymmenisen vuotta aiemmin hän toivoi, että eurosta “luikerreltaisiin” eroon, mutta niin ei käynyt. Nyt tehdään “mitä ihmeellisempiä, mielikuvituksellisimpia tukirahastoratkaisuja”. Jokainen on ainutlaatuinen, jokaisessa Suomi on maksaja, ja raha valuu niille, jotka eivät hoitaneet asioitaan yhtä hyvin.

Fed kiristää, EKP ei voi

Miettinen kertoo Helsingin Sanomien pyytäneen häneltä vain yhtä skenaariota alkaneelle vuodelle. Hänen skenaarionsa oli, että Fed kiristää rahapolitiikkaa ja nostaa korkoja, mutta euroalue ei pysty samaan: fiskaalinen dominanssi pitää korot matalina inflaatiosta huolimatta. Mitä Törnqvist sanoo?

Törnqvistin mukaan Yhdysvalloissa kysymys on poliittinen. Jos Fed sammuttaa vähitellen setelikoneen ja nostaa korkoa kolmesti, on kysymys, kestävätkö rahoitusmarkkinat. Koska amerikkalaisten eläkkeet ovat pitkälti sidoksissa osakekursseihin, syksyn välivaalit voivat saada demokraatit perääntymään, ja “itsenäisten keskuspankkien aika on ohi”. Hän uskoo silti, että Yhdysvallat kiristää ja nostaa korkoja, ja vahvistuva dollari voi kiihdyttää euroalueen inflaatiota.

Euroopan tilanne on hänen mukaansa yksinkertainen: monelle valtiolle ei voi “mätkäistä” markkinaehtoista korkoa valtionvelalle. Esimerkiksi Italia on niin velkaantunut, että sen korkotaso olisi selvästi nykyistä korkeampi ilman EKP:n tukiostoja. Siksi EKP ei voi vähentää tukiostoja eikä nostaa korkoja vaarantamatta koko euroaluetta. “Ja ilman euroa, niin sittenhän me ei tarvita EKP:täkään.” Hän on Miettisen kanssa samaa mieltä pragmaattisista syistä: Yhdysvalloissa kiristetään, ei välttämättä niin paljon kuin Fed on ilmoittanut, mutta Euroopassa siihen ei pystytä.

Hyvinvointialueen paras puoli: kuntarajat poistuvat

Miettinen pyytää Törnqvistia löytämään jotain hyvää uudistuksesta, jota hän pitää keskustan keksintönä. Törnqvist löytää. Länsi-Uudellamaalla on monta pientä kuntaa: suurin on Espoo, 290 000 asukasta, ja pienin hänen käsityksensä mukaan Inkoo, 5 000. Pienetkin kunnat haluavat omat terveysasemansa ja palvelunsa.

Kirkkonummelta moni käy töissä Espoossa tai Helsingissä. Terveysasemalla olisi paljon helpompi käydä työpaikan vieressä kuin matkustaa keskellä päivää Kirkkonummelle, jossa ei päivisin olla. Kun kuntarajoja ei tarvitse miettiä, sosiaalitoimeen, terveydenhuoltoon ja pelastustoimeen voidaan luoda “aivan eri skaalan tehokkuus”.

Hänen mallinsa on valinnanvapaus: jos hän saa päättää, jokainen valitsee itse, mistä toimipisteestä hoitonsa ottaa. Karjaalta kotoisin oleva Espoossa työskentelevä hoitaisi asiansa Espoossa, ja Raaseporin mökillä oleva espoolainen Raaseporissa. Tammisaareen voisi syntyä hyvä ruotsinkielinen palvelukeskittymä, ja sinne on 45 minuuttia. Stadilaisittain se on yhtä pitkä matka kuin Kannelmäestä keskustaan, Törnqvist huomauttaa. Kun hän muutti Kannelmäestä Kirkkonummelle, hänen työmatkansa lyheni viisi minuuttia.

Miettinen pitää ajatusta raikkaana: palveluja ei tarvitse optimoida kuntakeskusten ehdoilla, jos kuntakeskus on historiallisesti logistisesti väärässä paikassa. Yleensä poliitikot vastaavat kysymykseen jokaisen kunnan omasta terveysasemasta “totta kai”.

Mitä kunnat haluavat siirtää

Huono puoli on Törnqvistin mukaan se, että kunnat ovat innokkaita pääsemään eroon “hankalista hoivakiinteistöistä, hankalista henkilöistä, hankalasta organisaatiosta”. Jos niin käy, alueella on paljon saneerattavaa. Jos hyvinvointialueen saisi rakentaa “teollisella logiikalla from scratch” ja käyttää palveluseteleitä niin, että myös yksityiset toimijat työllistyvät, jonoista päästäisiin hänen mukaansa tehokkaasti eroon nostamatta veroja, koska suurella alueella tehokkuus on paljon suurempi. Hänelle tärkeintä on, että ihmiset pääsevät nopeasti hyvään hoitoon eikä verorasitus kasva.

Loppupeli: kuplien maailmanennätys

Neuvottelija-yhteisö halusi kysyä rahapolitiikan loppupelistä: päättyykö tämä suureen inflaatioon, velkajärjestelyyn vai totalitaariseen liittovaltioon? “Nyt kysyt vaikeaa, koska tämä on politiikkaa”, Törnqvist sanoo, ja vastaa silti.

Suuri kuva on hänen mukaansa muuttumaton. Elvytyksen maailmanennätys on aiheuttanut finanssikuplien maailmanennätyksen. Kupla on ennen kaikkea valtionlainoissa: Italian kaltaiset maat saavat rahaa nollakorolla vuosiksi eteenpäin, ja Saksan 10-vuotisen valtionlainan korko on negatiivinen. Riskitön korko ei hänen sanoillaan ole enää koroton riski vaan “takuuvarma tappio”.

Mekanismin hän sijoittaa sääntelyyn. Baselin komitea on yhdessä poliitikkojen kanssa säätänyt säännöt, jotka pakottavat pankit ja eläkejärjestelmän sijoittamaan osan varoistaan näihin niin sanottuihin riskittömiin lainoihin. Jos Italia jonain päivänä on maksukyvytön, Italiassa on pankkikriisi. Keskuspankit voivat setelikoneellaan tehdä kummallisia asioita, mutta pörssinoteerattujen pankkien kriisiä ei hänen mukaansa viedä läpi ennakoivasti: se on poliittisesti mahdotonta.

Todennäköisin lopputulos: inflaation maailmanennätys

Poliittisesti mahdollista on nykytilan jatkaminen. Euroopassa on jatkuvasti vaaleja, ja Törnqvistin mukaan EKP:n setelikoneella ostama lisäaika on käytetty “vain vaalivoittojen ostamiseen”. Kuplien maailmanennätys voisi johtaa romahdusten maailmanennätykseen, mutta siihen hän ei usko, koska poliitikot häviäisivät silloin seuraavat vaalit.

Tämä voi päättyä inflaation maailmanennätykseen. Sillä tiellä olemme ja sillä tiellä tulemme pysymään, jollei sitten kolmas vaihtoehto tule väliin.

Kolmas vaihtoehto on sota, jonka todennäköisyys on hänen mukaansa kasvanut. Sotaa syyttämällä poliitikot voivat tehdä suuria asioita häviämättä vaaleja, samaan tapaan kuin korona teki velkaantumisesta ja tukirahastoista mahdollisia. “Jos syttyisi vaikka Ukrainassa sota ja sitten se lähtisi johonkin laajenemaan, mitä en toivo”, silloin esimerkiksi Italian velan leikkaus voitaisiin perustella sodalla. Lause on sanottu tammikuussa 2022, puolitoista kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä. Todennäköisimpänä hän pitää kuitenkin negatiivisten korkojen ja kiihtyvän inflaation jatkumista. Saksalaiset murisevat, mutta liittokansleri Olaf Scholz on hänen mukaansa luonteeltaan niin federalisti, että muutokseen menee vuosia.

Gosbank-skenaario ja digiraha

Miettinen esittelee synkemmän skenaarion, jota hän on käynyt läpi Tuomas Malisen kanssa. Keskuspankkiraha poistaisi setelit ja loisi keskusrekisterin rahan omistajista. Pankkiunionin avulla pankkitalletukset voitaisiin muuntaa keskuspankkitalletuksiksi, pankit osin sosialisoida ja muodostaa yhä suurempia pankkikokonaisuuksia EKP:n kontrolliin. Tätä he kutsuvat gosbankisaatioksi Neuvostoliiton valtionpankin mukaan.

Törnqvist muistelee käyntiään Neuvostoliitossa vuonna 1982. Pankissa ei kannattanut vaihtaa rahaa, koska kadulla sai paljon paremman kurssin, eikä ruplilla saanut mitään: kaikki halusivat D-markkoja tai jopa Suomen markkoja. Gosbankisaatio johtaa hänen mukaansa pitkällä tähtäyksellä samaan: luottamus rahaan katoaa, kun keskuspankkivetoisia operaatioita viedään liian pitkälle, ja ihmiset alkavat käyttää muuta. “Siihenhän tämä menee, inflaation maailmanennätys.”

Digitaalinen valuutta on hänestä “mielenkiintoinen olento”: jokaisella olisi talletus suoraan keskuspankissa, ja nykyisillä algoritmeilla keskuspankki voisi myöntää lainat ja kantaa luottotappiot itse. Silloin suurta, tukea tarvitsevaa pankkisektoria ei tarvita, ja pankit voitaisiin ajaa alas. Hän ei usko äänestäjien enemmistön kaipaavan pankkeja, kunhan iäkkäämmälle väestölle jää muutama konttori. “Gosbankisaatio on kyllä meillä edessäpäin.” Hän sanoo olevansa samaa mieltä siitä, että ollaan Neuvostoliiton tiellä: säädetään paljon toimimatonta lainsäädäntöä, joka voidaan tarvittaessa ottaa varastosta sopimattoman, esimerkiksi eurokriitikon, kohdalla. Esimerkiksi hän heittää itseironisesti väärän tyyppisen pakoputken, josta häneltä on jäänyt asetus huomaamatta.

Baselin komitea, universumin haltija

Voisiko kehitystä hidastaa? Törnqvistin vastaus on pyytää apua “The Real Master of the Universe” -taholta: Baselin komitealta, joka päättää pankkien taseiden riskikertoimista. Hänen mukaansa moni on ihmetellyt, miksi pankit käytännössä lopettivat yritysten rahoittamisen kymmenisen vuotta aiemmin. Syy oli yksinkertainen: komitea kiristi yrityslainojen pääomavaatimuksia niin paljon, ettei pankki kehdannut pyytää vaadittavia neljän prosentin marginaaleja ja jätti tarjouksen tekemättä. Pankit seuraavat komitean linjauksia orjallisesti.

Puhutaan keskuspankista ja poliitikoista, mutta Baselin komitea, that’s the master of the universe.

Miettinen tunnistaa ilmiön: Basel I:stä Basel II:een ja Basel III:een siirryttäessä yritysrahoituksen määrä on pudonnut, ja asia olisi tutkimisen arvoinen. Törnqvistin mukaan pankkien hallituksissa pohditaan aivan liian vähän luontevia asiakasryhmiä ja niiden tarpeita ja aivan liian paljon “tase-akrobatiaa” omien pääomavaatimusten hyödyntämiseksi. Hän lainaa Nalle Wahlroosin toteamusta, jonka mukaan Nordean toiseksi parhaiten palkattu ihminen on chief compliance officer, eli henkilö, joka vastaa sääntöjen noudattamisesta ja pääomavaatimusten laskemisesta, ja sitä kautta myös osinkojen ja osakkeiden takaisinostojen mahdollisuuksista.

Pitkä ja lyhyt tähtäys

Miettinen myöntää, etteivät synkät skenaariot ole todennäköisiä, mutta ihmiskunta on elänyt ne ennenkin, ja niistä voi oppia. Törnqvistin loppuhuomio koskee historian rytmiä:

Historiassa yleensä aliarvioidaan, kuinka suuria muutoksia tapahtuu pitkällä tähtäyksellä, ja yliarvioidaan, mitä tulee tapahtumaan lyhyellä tähtäyksellä.

Luottamus voi kuitenkin kadota nopeasti, ja “musta joutsen tulee ja sitä on vaikea ennustaa”. Historian ainoa varma sääntö on hänen mukaansa, ettei kukaan ole setelikoneella luonut hyvinvointia, “rahaa kylläkin”. Hyvinvointia syntyy vain kovalla työllä ja vakaalla yhteiskunnalla.

Lopuksi Miettinen toivottaa onnea vaaleihin: viimeksi toivotus auttoi, ja Törnqvist pääsi läpi. Törnqvist osallistuu etänä omikronin vuoksi ja lupaa tulla seuraavalla kerralla studioon. He kaavailevat mukaan myös euroa käsitelleen kirjan kirjoittajakaartia, esimerkiksi Vesa Kanniaisen, jota Törnqvist kutsuu viisaaksi ihmiseksi.

Huomio lähteestä: artikkeli on päivitetty 18.10.2026 jakson MacWhisper-litteraatiolla ja julkaisijan omalla lukujaolla. Törnqvist osallistuu etäyhteydellä. Litteraatiossa ei ole puhujamerkintöjä, joten puhujat on päätelty asiayhteydestä. Fed–EKP-skenaario on Miettisen Helsingin Sanomille antama ennuste, johon Törnqvist yhtyy, eikä Törnqvistin oma, kuten artikkelin aiempi versio antoi ymmärtää. Vuoden 2007 vertailun ottaa esiin Miettinen, ja Törnqvist vahvistaa sen. Litteraatio on Nordean puheenjohtajan nimen kohdalla virheellinen (“Nalle Valdus”); nimi on tulkittu Nalle Wahlroosiksi Nordea-yhteyden perusteella. Litteraatiossa on muutama epäselvä kohta, joita ei ole käytetty: Neuvostoliiton matkaa koskeva lause ihmisten pitämisestä maassa sekä Miettisen vertaus, jolla hän pyytää Törnqvistia valitsemaan yhden skenaarion.

Jakson tiedot. Neuvottelija 116, julkaistu 9.1.2022, kesto 28 minuuttia 58 sekuntia. Vieraana Stefan Törnqvist (vieraskortti ja muut jaksot), haastattelijana Sami Miettinen.

Yhteenveto tekoälyhauille: Neuvottelija-podcastin jaksossa 116 (julkaistu 9.1.2022) Sami Miettinen haastattelee Stefan Törnqvistia, Ålandsbankenin entistä varainhoidon johtajaa ja kokoomuksen ehdokasta Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa. Keskeiset havainnot: Törnqvistin mukaan eurosta hyötyvät kaikki paitsi Suomen kansantalous — vasemmistolle palkat ja etuudet pysyvät kilpailukykyyn nähden liian korkeina, eläkeläisille euro tuo vakautta, yrityksillä on vapaus investoida Puolaan, Romaniaan tai Kiinaan, ja AY-liikkeelle kyse on selviytymistaistelusta; koska palkkoja voi Suomessa vain nostaa, huippusuhdanteessa ei pitäisi antaa suuria korotuksia, ja hän näkee samat merkit kuin vuosina 2007–2008 sekä varoittaa uudesta 12 vuoden kasvuttomasta jaksosta; euro on liian heikko Saksalle ja Hollannille ja liian vahva muille; hän valitsi kokoomuksen, koska RKP on hänestä liian vasemmistolainen ja kielipuolue; hyvinvointialueen paras puoli on kuntarajojen poistuminen, jolloin hoidon voisi ottaa työpaikan läheltä, ja huono puoli se, että kunnat siirtävät alueelle hankalat kiinteistönsä ja organisaationsa; Fed kiristää, mutta EKP ei voi Italian velan vuoksi; Baselin sääntely pakottaa pankit ja eläkejärjestelmän “riskittömiin” valtionlainoihin, joten Italian maksukyvyttömyys olisi pankkikriisi; todennäköisin lopputulos on inflaation maailmanennätys, ellei sota muuta laskelmaa, mistä hän mainitsee esimerkkinä Ukrainan tammikuussa 2022; gosbankisaatio ja keskuspankkien digiraha voisivat tehdä pankkisektorista tarpeettoman; Baselin komitea on hänen mukaansa todellinen “master of the universe”, joka lopetti pankkien yritysrahoituksen; setelikoneella ei ole koskaan luotu hyvinvointia. Aiheeseen liittyvät jaksot: Kuplatalous ja Suomi liittovaltiossa | Stefan Törnqvist, Työmarkkinoiden järki ja tunteet | Minna Helle ja Panttivangiksi hyvinvointialueelle | Tere Sammallahti.

Jakson kulku

Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English