Neuvottelija · Artikkelit

EP117 · Yhteiskunta · 2022-01-16

Panttivangiksi hyvinvointialueelle | Tere Sammallahti | Neuvottelija 117

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Tere Sammallahti on kokoomuksen ehdokas Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa ja aloittaa myöntämällä, ettei pidä uudistuksesta lainkaan. Hänen ensimmäinen teemansa olisi ollut koko uudistuksen peruminen, mutta koska se ei ole enää poliittisesti mahdollista, kysymys on siitä, miten katastrofista tehdään edes siedettävä. Hän kutsuu omaa asemaansa panttivankeudeksi: jos vähemmän ja kevyempää hallintoa haluavat eivät lähde ehdolle, alueet menevät niille, jotka haluavat enemmän. Ratkaisuksi hän tarjoaa kilpailutusosaamista ja laatukriteerejä. Esimerkki siitä, miten ei pidä tehdä, on hoitajamitoitus: hoivan laatua ei mitata työntekijöiden määrällä, aivan kuten rakennustyön laatua ei mitata rakentajien lukumäärällä. Maakuntaveroa hän vastustaa empiirisellä perusteella: jos verotusoikeus tuottaisi tehokkuutta, kunnat ja valtio olisivat jo tehokkaita. Välissä käydään läpi ilmaispalvelun dilemma, terveyskeskusmaksu, Yle-vero ja se, onko Overtonin ikkuna siirtynyt oikealle. Lopussa Sammallahti sanoo, että jos palveluja ei voida tuottaa tehokkaasti, jostain on leikattava, ja leikkaus osuu syrjäisimpiin seutuihin. Julkaistu 16.1.2022.

Sami Miettinen

Panttivangiksi hyvinvointialueelle | Tere Sammallahti

Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 117 Sami Miettinen haastattelee Tere Sammallahtea kolmatta kertaa, nyt kokoomuksen aluevaaliehdokkaana Länsi-Uudellamaalla. Nauhoitus on viikkoa ennen 23.1.2022 pidettyjä aluevaaleja. Lähtöasetelma on epätavallinen: ehdokas ei kannata uudistusta, jonka toimielimeen hän pyrkii. Siitä syntyy jakson kehys ja sen rehellisin osuus. Jakso on sisarjakso edelliselle, jossa samalla alueella ehdolla oleva Stefan Törnqvist vastasi samoihin kysymyksiin.

Lukuohje. Sammallahti on oikeistoliberaali poliitikko, ja jakso on käytännössä hänen omin sanoin esitetty vaaliohjelmansa. Hoitajat ja hänen arvostelemansa puolueet eivät ole jaksossa äänessä. Näkemykset on attribuoitu puhujittain, ja artikkeli kuvaa argumenttien rakenteen ottamatta kantaa uudistukseen.

Taloudellinen vapaus ja numero 195

Miettinen ja Sammallahti ovat ystävystyneet Ivan Puopolon kanssa tehdyn Viikon viisasteluklubin myötä, ja Sammallahti pitää sen vapautunutta keskustelua rentouttavana: “Ajattelun vapaus on rentouttavaa ja tavoiteltavaa.” Edellisen kerran Miettinen haastatteli häntä jaksossa 32, kun Sammallahti oli ajatuspaja Liberassa ja aiheena oli verotus ja Lafferin käyrä.

Sammallahden mukaan valtavirran liberalismi on tarkoittanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja kannabista, “olkoonkin niin, että niitä molempia totta kai pitäisi vapauttaa”. Kansakunnan ja julkisen talouden ongelmat kulminoituvat kuitenkin talouteen, ja iso kuva on hänestä verotuksessa.

Hänen ehdokasnumeronsa on 195. Stefan Törnqvist oli keksinyt numerolleen 206 Peugeot-vitsin, mutta 195 on Sammallahden mukaan “äärimmäisen epäkiinnostava numero”. Ainoa kiinnostava löytö oli hänen muistikuvansa mukaan keisari Severuksen määräys noin vuonna 195 jaa. heikentää denaarin jalometallipitoisuutta 50 prosentilla. “Määrällistä keventämistä”, Miettinen kuittaa. Sammallahden mukaan Rooman valtakunnan romahdukseen meni sen jälkeen parisataa vuotta.

Ensimmäinen teema: peruutetaan koko uudistus

Miettinen kysyy vaaliteemoja. Sammallahti vastaa suoraan:

Mun ensimmäinen teema, kun mä niitä mietin, oli, että peruutaan tämä koko paska.

Uudistus on hänestä tehty väärällä tavalla, ja se on lähtökohtaisestikin väärä. Poliittinen realiteetti on kuitenkin, ettei siitä päästä irti, joten nyt on pohdittava, “miten tästä katastrofista saadaan edes jollain tavalla siedettävä”. Niin kauan kuin alueita on 21, hyvää ei hänen mukaansa synny. Suomessa pärjättäisiin kolmesta viiteen sairaanhoitoalueella, tai koko järjestelmä voitaisiin alistaa yhdelle kansalliselle instituutiolle, joka päättäisi mittareilla, mihin kuntaan tulee mitäkin palveluja ja kuinka pitkä matka on hyväksyttävä. Nimeä hyvinvointialue hän pitää propagandavoittona.

Reaalipoliittisesti hänen vastauksensa on markkinatalous, kilpailuvapaus ja hyvä kilpailuttaminen, jota hän pitää kaiken julkisen palveluhankinnan kulmakivenä. Hänen mukaansa julkisen sektorin kilpailutusosaaminen on “helvetin heikkoa”, ja laatukriteerit ovat huonoja.

Hoitajamitoitus: väärä mittari

Hänen esimerkkinsä siitä, miten asioita ei pitäisi hoitaa, on Marinin hallituksen hoitajamitoitus. Sen logiikka oli, että kun kentälle tulee lisää käsiä, hoivan laatu paranee. Lean-ajattelun näkökulmasta se on hänestä yhtä järkevää

kuin se, että mitataan rakennustyön laatua sillä, että montako ihmistä sitä rakennusta oli rakentamassa.

Hänen mallissaan hoivatyölle määritellään laatukriteeri, jota käytetään kilpailutuksissa. Palveluntuottajat sitoutetaan tiettyyn laatustandardiin, ja tilaaja valvoo sitä tilaajavastuullaan. Muuta isoa teemaa hänellä ei ole: “ei mitään semmoista, että terapiaa taataan kaikille ja kaikkea kivaa”. Uudistuksen koko juoni on hänen mukaansa siinä, että kilpailutus, laatustandardi ja henkilöstöjohtaminen saadaan hyviksi, ja niistä syntyy tehokkuus.

Miettinen lisää logistisen näkökulman: koska Länsi-Uudellamaalla autoillaan paljon, palveluja ei tarvitse rakentaa jokaisen kunnan keskustaan. “Nimenomaan”, Sammallahti vastaa.

Kolmas hallinnon taso ja kuollut kirjain

Miettinen epäilee ironisesti, että uutta väliporrasta pidetään vasemmistohallinnossa 21 kertaa tehokkaampana. Sammallahti kertoo taustan. Vuosituhannen alussa kuntaliitoksilla haettiin tehokkuutta, mutta sitä ei saatu. Kuntien taloutta koskevaan lainsäädäntöön kirjattiin klausuuli, jonka nojalla valtio voi pakottaa talousvaikeuksiin ajautuneen kunnan liitokseen, mutta sitä ei käytetty kertaakaan. Sama klausuuli on nyt aluehallintouudistuksessa, ja käyttämättömänä se on “kuollut kirjain”.

Hänen ehdotuksensa on taloudellinen standardi: jos alue ei pysty hoitamaan tehtäviään tietyllä tehokkuudella, se pitäisi suoraan sulauttaa naapurialueeseen ja katsoa, saadaanko skaalaetu sitä kautta. Yksi uudistuksen isoimmista ongelmista on hänen mukaansa kolmas hallinnon taso kunnan ja valtion rinnalla.

Miksi panttivanki

Silti hän on itsekin ehdolla, ja hän perustelee sen:

Mä koen, että tämmöiset mun kaltaiset poliitikot, jotka haluaa vähemmän hallintoa ja leanimpaa hallintoa, niin me ollaan vähän niin kuin panttivankina tällä hetkellä.

Jos he eivät lähde kilpailemaan ja päättämään, “meitä kuritetaan sitten kahta kauheammin”. Sote-palvelujen verotaakan tiedetään jo kasvavan kansallisesti miljardeittain, ja jos alueet annetaan hänen sanoillaan “sosialisteille”, katastrofi on vielä suurempi.

Miettinen kysyy, pitääkö Sammallahti paikkansa, jos hän pääsee eduskuntaan. Sammallahti lupaa luopua kaikista aluevaltuuston luottamustehtävistä, jos hän pääsee läpi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, ja harkitsee myös kuntavaaleista jättäytymistä. Ennen sitä hänellä on kaksi missiota Espoossa: ampumaurheilukeskus, joka on hänelle “sydämen asia”, ja selvästi korkeampi rakentaminen. Jälkimmäistä hän uskoo voivansa edistää tukemalla julkisesti muutamaa hyvää ehdokasta.

Ääniharavat ja vastuu

Miettinen ottaa esiin ääniharavat, jotka lähtevät listoille vetämään ääniä puolueelleen. Hän kunnioittaa Elina Valtosta, joka hänen tulkintansa mukaan ei mielellään lähtenyt mukaan mutta “otti sen luodin” puolueen puolesta.

Sammallahden mukaan järjestelmä olisi paljon uskottavampi, jos ääniharava sanoisi lähtevänsä vetämään ääniä mutta ei aio hamuta erityisiä pestejä. Valtonen teki hänen ymmärryksensä mukaan juuri niin: äänisaaliillaan hän olisi voinut ottaa minkä tahansa luottamustehtävän, mutta halusi keskittyä valtakunnan politiikkaan. “Hatunnoston arvoinen juttu”, Sammallahti sanoo. Kunnalliset luottamustehtävät kuuluvat niille, joilla on niihin enemmän aikaa ja kiinnostusta.

Miksi maakuntavero ei toisi tehokkuutta

Miettinen nostaa esiin amerikkalaisen iskulauseen no taxation without representation ja kääntää sen: no representation without taxation. Kokoomuksen virallinen kanta on maakuntaveroa vastaan, mutta pitäisikö vastuun mukana antaa myös verotusoikeus?

Sammallahdelle kysymys ei ole vaikea, vaikka se on hänestä veropoliittisesti hyvin kiinnostava. Hän ymmärtää puolustajien argumentin, jonka mukaan verotusoikeus loisi kannustimet tehokkuuteen. Hänen vastauksensa on empiirinen:

Jos tämä logiikka pitäisi paikkansa, niin meillä olisi hyvin tehokkaasti toimivat kunnat ja meillä olisi hyvin tehokkaasti toimiva valtio.

Uusi veromuoto loisi kahden verottajan rinnalle kolmannen, joka ei välttämättä kommunikoi kahden muun kanssa. Valtuutetut ajattelevat, että “kyllä tähän meidän juttuun me voidaan vähän ottaa lisää”, aluevaltuusto pitää sote-palveluja niin tärkeinä, että niihin tarvitaan lisää rahaa, ja valtio hoitaa ydintehtäviään. Hän pitää “aivan ällistyttävänä”, että hallituspuolueiden edustajat lupaavat vaalitenteissä, ettei kokonaisveroaste nouse, vaikka kaikki valtioneuvoston ja ministeriöiden sote-valmisteluun tuottama data kertoo menojen kasvavan miljardeittain.

Yle-vero automaattina

Miettinen huomauttaa, että verotusta on myös EU-tasolla ja että erillistä veroa on jo kokeiltu: Ylellä on oma veronsa, ja sen tuotto on hänen mukaansa noussut noin 600 miljoonaan. Sammallahden mukaan se on joka tapauksessa nousemassa reilusti tulevina vuosina, ja se alleviivaa hänen pointtiaan:

Niin kauan kuin jokainen verottava entiteetti kokee olevansa niin hirvittävän tärkeä, että heidän tekemiin tehtäviin on ehdottomasti saatava aina vähän lisää rahaa, niin eihän tämä automaatti tule koskaan katkeamaan.

Hänen mukaansa automaatti katkeaa vasta, kun ajaudutaan niin vakaviin vaikeuksiin, että IMF tulee kertomaan, mistä leikataan. Esimerkkinä hän mainitsee Kreikan menetetyt sukupolvet ja nuorisotyöttömyyden, ja hänestä juuri vasemmiston, joka puhuu paljon hyvinvoinnista ja heikompiosaisten auttamisesta, pitäisi olla superkiinnostunut julkisen talouden kunnosta ja maltillisesta veroasteesta.

Ilmaispalvelun dilemma ja terveyskeskusmaksu

Miettinen erottaa maksuttoman palvelun ja ilmaispalvelun: jälkimmäinen hämää ihmisiä hänestä “törkeän yksinkertaisella tavalla”, koska palvelu tulee kiertotietä käyttäjän maksettavaksi viimeistään keski-iässä. Sammallahden esimerkki on Yle. Sen puolustajat vetoavat hyvään podcastiin tai Game of Thronesiin, jonka saa katsoa “ilmaiseksi”. Sammallahden laskelmassa saman sarjan olisi voinut katsoa suoratoistopalvelusta 7–10 eurolla kuussa, kun Yle-vero maksaa “yli kaksi hunttia vuodessa”.

Terveyskeskusmaksuista vasemmisto hänen mukaansa vastustaa niitä ymmärrettävin perustein, mutta ilmaista resurssia käytetään tehottomasti ja liikaa. Terveyskeskuslääkärit ja sote-henkilöstö sanovat hänelle, vaikkeivät julkisesti, että maksu tarvitaan. Sen ei tarvitse olla iso, mutta niin iso, ettei lääkäriin mennä huvikseen juttelemaan. Hänen mukaansa moni yksinäinen ihminen, vanhus tai mielenterveyspotilas varaa aikoja päästäkseen juttelemaan. Yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia hän pitää katastrofaalisina ja vaikeina ongelmina, mutta niitä ei hänen mielestään voi hoitaa terveyskeskuslääkäreiden ajasta, jonka on mentävä potilaiden hoitamiseen.

Onko Overtonin ikkuna siirtynyt oikealle

Lopuksi Miettinen kysyy, onko oikea kaista vapautunut. Hän muistelee kuntavaalien aikaista heittoa “ei kommunistia Helsinkiin”, joka herätti silloin käsittämättömän pöyristyksen mutta tuntuu nyt naurettavalta paheksua.

Sammallahden mukaan sinisiirtymä on viime vuosina ollut selvä, erityisesti nuorisopolitiikassa. Kokoomusnuoret ovat siirtyneet “erittäin reippaasti” markkinaliberaaliin oikeistolaiseen suuntaan. Vihreissä nuorissa on hänen mukaansa onneksi myös tällaisia ääniä, ja perussuomalaisissa nuorissa on havaittavissa talousliberalismia ja osin jopa arvoliberalismia. Vähemmistöjen oikeuksia ei hänen mukaansa enää kukaan vastusta, ja päihdepolitiikka liberalisoituu. Hänen oma liberalisminsa, jossa ehdotetaan Ylen lakkauttamista eikä haluta jakaa kaikille rahaa, tarvitsee kuitenkin vielä “aika paljon lisää duunia”.

Pienet kunnat ja Espoo-vetoinen alue

Jakson epämukavin osuus alkaa pienten kuntien huolesta. Sammallahti kertoo käyneensä Facebookissa keskusteluja asukkaiden kanssa, jotka pelkäävät palvelujensa kohtaloa Espoo-vetoisella alueella. Hänelle kunnan koko ei ole määräävä tekijä, vaan se, pystytäänkö palvelut tuottamaan tehokkaasti ja keksitäänkö uusia mekanismeja lähipalveluihin. Tuhannen tai muutaman tuhannen asukkaan kuntaan ei hänen mukaansa ole perusteltua rakentaa omaa terveyskeskusta, eivätkä palvelut Lohjalla tai Raaseporissa voi olla samalla tasolla kuin Espoossa.

Jos palveluja ei voi tuottaa tehokkaasti tai sillä budjetilla, mikä meillä on, niin jostain on leikattava.

Hänen mukaansa on “ihan takuuvarmaa”, että leikkaus kohdistuu sinne, missä tehokkuus on heikoin, ja se tarkoittaa syrjäisempiä seutuja: matka terveyskeskukseen, synnytyssairaalaan, neuvolaan ja erikoissairaanhoitoon todennäköisesti pitenee. Hän sanoo, että osa ihmisistä haluaa potkia poliitikkoja, jotka sanovat tämän ääneen, mutta “ei ole mitään semmoista taikaseinää”, joka turvaisi jokaisen pienen paikkakunnan sote-palvelut, kun asukasmäärä koko ajan pienenee.

Kyläkoulut ja kvantitatiivinen suunnittelu

Vertailukohta on kyläkoulukeskustelu: jos vuosiluokalla on yksi tai kaksi oppilasta ja koko koulussa vajaat 30, “ei se vaan enää skulaa”. Sammallahti toivoo, että yhä useampi poliitikko sanoisi rehellisesti, että kipeitä päätöksiä on tehtävä, ja että Overtonin ikkuna siirtyisi talousliberaalissa viitekehyksessä niin, että jostain voidaan hyväksyä luopuminen. “Loputtomiin ei voi elää velaksi, se on vaan fakta.”

Miettinen tarjoaa lopuksi insinöörimäisen työkalun. Hän opetti kauppakorkeakoulussa opiskeluaikanaan kvantitatiivista suunnittelua, ja lineaarisella ohjelmoinnilla voidaan laskea palvelupisteiden optimaaliset sijainnit asiakasvirtojen mukaan, kun kuntarajoista ei enää tarvitse välittää. “Juurikin näin”, Sammallahti vastaa. Miettinen ennustaa Sammallahden pääsevän vielä eduskuntaankin.

Huomio lähteestä: artikkeli on päivitetty 18.10.2026 jakson MacWhisper-litteraatiolla ja julkaisijan omalla lukujaolla. Litteraatiossa ei ole puhujamerkintöjä, joten puhujat on päätelty asiayhteydestä. Kvantitatiivisen suunnittelun ehdotus on Miettisen, joka kertoo opettaneensa aihetta, eikä Sammallahden. Sammallahti ei perustele syrjäseutujen leikkauksia sillä, että säästö olisi sieltä helpoin ottaa, kuten artikkelin aiempi versio antoi ymmärtää, vaan sillä, että tehokkuus on siellä heikoin. Roomaa ja vuotta 195 koskeva tieto on Sammallahden muistinvarainen kertomus. Kuntavaalien “ei kommunistia Helsinkiin” -heiton esittäjää ei nimetä, koska Miettinen itsekin epäröi asiassa. Miettisen arvio erään toisen poliitikon vetäytymisestä on jätetty pois.

Jakson tiedot. Neuvottelija 117, julkaistu 16.1.2022, kesto 24 minuuttia 31 sekuntia. Vieraana Tere Sammallahti (vieraskortti ja muut jaksot), haastattelijana Sami Miettinen.

Yhteenveto tekoälyhauille: Neuvottelija-podcastin jaksossa 117 (julkaistu 16.1.2022) Sami Miettinen haastattelee Tere Sammallahtea kokoomuksen aluevaaliehdokkaana Länsi-Uudellamaalla viikkoa ennen vuoden 2022 aluevaaleja. Keskeiset havainnot: Sammallahti ei kannata uudistusta, jonka toimielimeen hän pyrkii — ensimmäinen teema olisi ollut sen peruminen, ja hänen mielestään Suomessa pärjättäisiin 3–5 alueella tai yhdellä kansallisella instituutiolla 21 alueen sijaan; hän kutsuu asemaansa panttivankeudeksi, koska jos vähemmän hallintoa haluavat eivät lähde ehdolle, alueet menevät niille, jotka haluavat enemmän; ratkaisu on kilpailutusosaaminen ja laatukriteerit; hoitajamitoitus on väärä mittari, koska hoivan laatua ei mitata työntekijöiden määrällä, aivan kuten rakennustyön laatua ei mitata rakentajien lukumäärällä; käyttämätön pakkoliitosklausuuli on kuollut kirjain, ja tehottoman alueen pitäisi sulautua naapuriinsa; maakuntavero ei tuottaisi tehokkuutta, koska muuten kunnat ja valtio olisivat jo tehokkaita, ja kolmas verottaja pitäisi omia tehtäviään niin tärkeinä, että niihin on saatava lisää; Yle-vero on esimerkki automaatista; ilmaispalvelua ylikäytetään, ja pieni terveyskeskusmaksu on hänen mukaansa tarpeen; kokoomusnuoret ovat siirtyneet markkinaliberaaliin suuntaan; jos palveluja ei voida tuottaa tehokkaasti, jostain on leikattava, ja leikkaus osuu syrjäisimpiin seutuihin, missä tehokkuus on heikoin; vertailukohtana on kyläkoulukeskustelu; Sammallahti lupaa luopua aluevaltuuston tehtävistä, jos hänet valitaan eduskuntaan. Aiheeseen liittyvät jaksot: Suomen talous taas ongelmissa | Stefan Törnqvist ja Verotus, Lafferin käyrä ja Libera | Tere Sammallahti.

Jakson kulku

Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English