Neuvottelija · Artikkelit

Sisäpiiri 173 · Yhteiskunta · 2026-11-16

Venäläiset kirjat | Arto Luukkanen | Neuvottelija Sisäpiiri 173

Tämä artikkeli perustuu Neuvottelijan jaksoon. Jakson tiedot ja tallenne ovat sivulla Neuvottelija.fi.

Neuvottelija Sisäpiirin jaksossa 173 dosentti Arto Luukkanen kertoo, miten Venäjää pitäisi tutkia aikuisten otteella: ilman demonisointia ja ilman glorifiointia, molempia osapuolia kuunnellen. Hänen mukaansa Venäjän aito keskustelu käydään nykyään Telegramissa, kustantaja ohjaa pitkälti kirjojen aiheita, ja poliittinen kannanotto teki hänestä Ylen suosikista persona non gratan. Sami Miettinen ja Luukkanen puhuvat myös tartuntapelosta julkisessa keskustelussa ja journalismin tilasta. Lopuksi siirrytään venäläiseen kirjallisuuteen: Dostojevskiin, Bulgakoviin ja ennen kaikkea Tolstoin Anna Kareninaan, jonka Luukkanen antaa Miettiselle joululoman lukuläksyksi.

Sami Miettinen

Venäläiset kirjat | Arto Luukkanen | Neuvottelija Sisäpiiri 173

Tiivistelmä: Arto Luukkanen on Venäjän historian ja politiikan tutkimuksen dosentti ja Venäjä-kirjailija. Tässä 26 minuutin Sisäpiiri-jaksossa hän kertoo, miten Venäjää hänen mielestään pitää tutkia: kuunnellen molempia osapuolia, ilman lähetyssaarnaajan asennetta. Hän kuvaa, miten venäläinen keskustelu on siirtynyt Telegramiin, miten kirjojen aiheet syntyvät kustantajan kanssa ja mitä tapahtui, kun hän “tuli poliittisesti kaapista ulos”. Jakson toinen puolisko on kirjallisuutta: Dostojevski, Bulgakov ja Tolstoin Anna Karenina, jonka Luukkanen määrää Sami Miettiselle joululoman lukuläksyksi.

Lukuohje. Jakso on tallennettu samassa sessiossa kuin pääjakso Jalta 2 Putin Xi Trump (Neuvottelija 423). Tekstityksessä ei ole puhujamerkintöjä. Puhujat on päätelty keskustelun kulusta: Luukkanen kertoo omista kirjoistaan, pojastaan ja työstään yliopistolla, Miettinen omasta kanavastaan ja aiemmista vieraistaan. Arviot medialaitoksista ja yksittäisistä toimittajista ovat puhujien omia näkemyksiä. Luukkanen oli perussuomalaisten puoluesihteeri vuosina 2021–2023 (Kaleva), ja Miettinen kertoo Neuvottelijan isäntänä omat näkemyksensä suoraan. Arviot Ylestä ja toimittajista kannattaa lukea tätä taustaa vasten. Muutama sivulauseessa nimettyihin henkilöihin kohdistuva heitto on jätetty pois, koska ne eivät kuulu jakson aiheeseen. Artikkeli perustuu isännän omaan suomenkieliseen tekstitykseen ja julkaisijan lukujakoon.

Luukkanen kävi edellisen kerran Neuvottelijassa lokakuussa. Silloin aiheena oli hänen kirjansa Venäjän vallanvaihdoksista (Miksi Putin ei voi näyttää heikkoutta?, Neuvottelija 417), ja Sisäpiirissä keskusteltiin dosentin tittelistä (Dosentti, Sisäpiiri 167).

1. Opiskelijaseminaareista kirjoiksi

Miettinen muistuttaa, että Luukkanen tuli podcast-vieraaksi alun perin Puheenaiheeseen puhumaan Valko-Venäjästä ja Aljaksandr Lukašenkasta. Luukkanen kertoo, mistä aihe on peräisin. Hän on vetänyt yliopistolla seminaareja, joissa valittiin yksi maa. Valko-Venäjästä tuli kirja, ja myöhemmin samalla tavalla tehtiin kirja Ukrainasta. Ensin aiheet käsiteltiin seminaarissa. Sen jälkeen Luukkanen keräsi liike-elämältä rahaa matkaan, opiskelijat järjestivät itse haastattelunsa Ukrainassa ja kirjoittivat palattuaan artikkelit. Seuraavana vuonna he opettivat aiheistaan uusia opiskelijoita.

Miettinen kysyy, oliko Jussi Halla-aho mukana näissä seminaareissa. Luukkasen mukaan ei: Halla-aho oli jo tohtori ja tutki kirkkoslaavia eli filologiaa, jota Luukkanen ei sano itse tekevänsä.

2. Venäjän kanssa pärjäävät vain aikuiset

Luukkasen ohjelmallinen lause on, että “Venäjän kanssa pärjää ainoastaan aikuiset”. Hänen kirjoissaan tavoite on tuoda esiin molemmat puolet, koska Venäjä-keskustelussa on hänen mukaansa paljon sekä demonisointia että glorifiointia. Aikuismainen käsittely tarkoittaa hänelle sitä, että asiaa katsotaan kummankin osapuolen näkökulmasta ja että tutkija ei lähde liikkeelle lähetyssaarnaajana vaan “kuuntelemaan tarkasti, herkällä korvalla, mitä siellä on”. Miettinen kertoo tavanneensa Italiassa suomalaisen, joka oli asunut kymmenen vuotta Venäjällä ja kuvasi, miten vahvoja venäläisten ystävyyssuhteet voivat olla suomalaistenkin kanssa. Luukkasen mukaan ihmiset ovat samanlaisia joka puolella: on fiksuja ja mukavia, on ääliöitä ja tyhmiä.

3. “Me tiedämme, kuka olet”

Miettinen kysyy, miten venäläiset suhtautuvat Luukkasen kirjoihin. Luukkanen vastaa tarinalla. Hänen poikansa opiskeli lukiossa venäjää ja oli ekskursiolla Pietarissa, kun “päällystakki” tuli kertomaan pojalle, että tämän isä tutkii Venäjää ja tekee hyviä tutkimuksia. Luukkasen tulkinnan mukaan viesti oli toinen: me tiedämme, kenen poika olet ja kuka olet. Hän vertaa sitä mafian tapaan muistuttaa, että perhe tiedetään.

Hänen mukaansa venäläiset haluavat jakaa ulkomaiset tutkijat vuohiin ja lampaisiin, russofobeihin ja “kunnollisiin”. Hän sanoo pysyvänsä tutkijan roolissa ja vertaa sitä venäläiseen jurodivyi-perinteeseen, jossa “Jumalan hullut”, runoilijat ja tutkijat tekevät työtään kumartelematta ketään.

4. Dugin ja Telegram

Miettinen kertoo kiinnostuneensa filosofi Aleksandr Duginista, vaikka pitää tätä “aika tunkkaisena kaverina”, ja kysyy, voisiko siitä tulla Luukkasen seuraavan kirjan aihe. Luukkanen sanoo lukeneensa Duginin kirjoja ja seuraavansa häntä, mutta Dugin on hänen mukaansa vain yksi monista toisiaan lähellä olevista tahoista.

Kiinnostavampi on hänen havaintonsa Telegramista. Viimeistä kirjaansa tehdessään hän seurasi venäläisiä Telegram-kanavia. Hänen mukaansa Venäjän julkinen media ja televisio ovat täysin hallituksen käsissä, VKontakte on kompromettoitu ja internetiä on osin suljettu, mutta Telegramissa keskustellaan vielä vapaasti. Tutkijan työ oli sijoittaa keskustelijat: kuka puhuu, mikä on hänen asemansa, onko hän sotabloggari ja onko hän sodan puolella vai sitä vastaan. Luukkasen sanoin Telegram on “viimeinen pesäpaikka”, jossa Venäjän aitoa keskustelua voi vielä nähdä.

5. Kustantaja ohjaa aiheita

Miettinen kysyy, miten Luukkanen valitsee kirjojensa aiheet, Dmitri Medvedevistä lähtien. Vastaus on arkinen. Jos Luukkanen olisi miljonääri, hän kirjoittaisi mistä haluaa, mutta käytännössä kustantaja kysyy, kiinnostaisiko häntä kirjoittaa jostakin aiheesta. Sitten hän alkaa koota aineistoa, ja kirjasopimus syntyy. Hän kertoo tehneensä kirjoja monelle kustantajalle ja kiittää nykyistä, Docendoa.

6. Ylen suosikkipojasta persona non grataksi

Luukkasen mukaan hän oli aikanaan “Ylen suosikkipoika” ja pääsi Helsingin Sanomiin ja muualle, kunnes hän “tuli poliittisesti kaapista ulos”. Sen jälkeen hänen mukaansa kriitikot alkoivat väittää, ettei hän ole enää ammatillisesti pätevä, ja hän pitää itseään nyt persona non gratana Yleisradiossa ja “vasemmistomedian tuuteissa”. Tätä emme voi tarkistaa, ja kyse on Luukkasen omasta kokemuksesta. Hän sanoo, ettei välitä asiasta, koska pitkällä aikavälillä ihmisestä jäävät jäljelle kirjat.

Hän kertoo myös tarinan vuodelta 2022. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kollegat, jotka olivat aiemmin kääntäneet hänelle selkänsä, tulivat hänen työhuoneeseensa, sulkivat oven ja sanoivat, että hän oli ollut oikeassa. Julkisesti he eivät hänen mukaansa uskaltaneet sanoa sitä.

7. Tartuntapelko ja aikuisten keskustelukulttuuri

Miettinen kysyy, onko julkisesta keskustelusta jo päästy eroon “persutartunnan pelosta”, siis ajatuksesta, että keskustelu väärän ihmisen kanssa tarttuu. Luukkasen mukaan sitä on vielä. Hän kertoo olleensa nyt jonkin aikaa “politiikasta ulkona” ja sanoo, että sen katsominen ulkopuolelta on tehnyt hyvää.

Miettinen ottaa esimerkiksi omat keskustelunsa ekonomisti Tuomas Malisen kanssa koronavuosina. Niistä moni meni hänen mukaansa nauhalle ja osa ennusteista toteutui. Malisen myöhemmät Venäjä-sympatiat eivät hänen mielestään tartu niihin keskusteluihin eivätkä häneen. Miettisen mukaan tartuntapelko on lapsellista, “teinitytön varmuutta”, kun taas aikuinen voi kävellä kirjavaan seurueeseen ja tervehtiä. Luukkasen mukaan media on parhaimmillaan vapaa ja keskustelussa tärkeintä on kuunnella jokaisen ihmisen tarina keskeyttämättä ja kasvattamatta.

8. Kuuntelevat podcastit ja juontajan oma visio

Keskustelu kääntyy podcastien tyyliin. Miettinen mainitsee Roni Arvosen, joka hänen mukaansa on tullut markkinoille nimenomaan kuuntelijan brändillä, sekä Puheenaiheen Rami Kurimon ja Leevi Leivon, jotka eivät juuri puhu vieraan päälle. Miettinen kertoo, että edellisen Luukkas-jakson jälkeen häntä arvosteltiin siitä, ettei hän antanut vieraan puhua. Luukkasen mukaan ohjelma on kuitenkin Miettisen: “This is your dance.” Miettisen mielestä juontaja, jolla ei ole omaa visiota, on tylsä. Luukkasen mukaan liian pidättyväinen juontaja on toimittajan ihanne, jonka karikatyyri on A-studion “lapsitoimittaja”.

9. Journalismin tila ja eläkeläisäänestäjät

Luukkanen arvostelee Yleä jyrkästi: hänen mukaansa toimittajakunta ei pääse “kasvamaan aikuisuuteen”, ja hän puhuu journalismin alennustilasta. Miettinen ehdottaa leikillään, että Ylen budjetista voisi lohkaista “aikuisten kammion”, jonne kutsuttaisiin keskustelijoita myös oikealta. Nämä ovat puhujien mielipiteitä, eivätkä ne perustu esitettyyn aineistoon.

Miettinen tuo esiin vanhemmat äänestäjät, jotka hänen mukaansa ratkaisevat vaalit. Hän kertoo, että hänen Sisäpiirin WhatsApp-kanavallaan on väitelty kiivaasti siitä, miten heidät saisi tukemaan uudistuksia eikä vain saavutettuja etuja. Luukkasen mukaan nuoriso puolestaan reagoi nyt aikansa infantilismiin ja omaksuu niin sanottuja tärkeitä arvoja. Toimittajille se on hänen mukaansa yhtä suuri järkytys kuin kylmän sodan loppu ja Baltian itsenäistyminen olivat aikanaan vasemmistolle.

10. Tolstoi ja hevosvarkaat

Luukkasen mukaan ideologinen saarnaaminen on ennen kaikkea tylsää. Hän kertoo Lev Tolstoista tarinan, jossa kirjailijaa pyydettiin kirjoittamaan kirja siitä, miten väärin on varastaa hevosia. Tolstoi vastasi Luukkasen kertomana, että sellaisesta tulisi tylsä ja huono saarna, mutta kirja hevosvarkaasta olisi eri asia. Tarinan lähdettä emme tarkistaneet.

11. Dostojevski ja Saatana saapuu Moskovaan

Miettinen myöntää, ettei ole lukenut Dostojevskin Karamazovin veljeksiä kokonaan, mutta pitää sen keskusteluja kiinnostavina. Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan (alkuteos Master i Margarita) on Luukkasen mielestä “aivan mainio”. Hän nostaa esiin kohtauksen, jossa Saatana saapuu varieteeteatteriin, katosta alkaa sataa ruplia ja ihmiset menettävät malttinsa. Hänen mukaansa Bulgakov näyttää siinä ihmisen heikkouden ja halun olla vallan puolella. Miettinen sanoo pitävänsä romaania hyvänä, mutta Jeesus-osuudet tuntuvat hänestä liian surrealistisilta. Hän kertoo pitävänsä sankaritarinoista, joissa on klassinen kaari ja voittaja lopussa.

Luukkasen mukaan myös Stalin luki romaania ja nautti teatterikohtauksesta. Tätä emme pystyneet varmistamaan. Romaani julkaistiin ensimmäisen kerran vasta vuosina 1966–1967, yli kymmenen vuotta Stalinin kuoleman jälkeen, joten väite voisi koskea korkeintaan käsikirjoitusta.

12. Lukusuositus: Anna Karenina

Luukkasen suositus on Lev Tolstoin Anna Karenina. Hän kertoo suunnittelevansa ennen eläkkeelle jäämistään vielä kurssia, jolla romaani luetaan ja siitä keskustellaan venäjäksi. Hänen mukaansa kirja toimii kahdella tasolla. Pintatasolla se on rakkaustarina, jossa seurataan kahta paria: Konstantin Leviniä ja Kitty Štšerbatskajaa sekä Annaa ja Vronskia. Samalla se on hänen mukaansa äärimmäisen tarkka kuva 1870-luvun Venäjästä maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen. Aatelisto myy omistuksiaan nousevalle porvaristolle, ja kuoleva tilanomistajien luokka yrittää vastata muutokseen.

Levin on Luukkasen mukaan Tolstoin alter ego. Hän ihannoi talonpoikia teoriassa, mutta joutuu käytännössä riitelemään heidän kanssaan, kun nämä yrittävät huijata häntä. Kirjan kiehtovin jakso on Luukkasen mielestä heinänteko, jossa tilanherra Levin niittää viikatteella talonpoikien rinnalla ja kokee yhteyden työporukkaan. Hän kutsuu kohtausta “maagiseksi”. Sitä seuraa kontrasti, kun kotona odottava puoliveli valittaa sääskistä. Profeetallisena Luukkanen pitää sitä, että Tolstoi näkee rautatien venäläistä yhteiskuntaa tuhoavana voimana. Juna, jonka eteen Anna lopulta heittäytyy, on hänen mukaansa romaanin keskeinen symboli.

Miettinen aloittaa kuuluisan ensimmäisen lauseen, ja Luukkanen kertoo, miten romaani lähtee liikkeelle. Stepan Arkadjevitš Oblonski on jäänyt kiinni uskottomuudesta ja perhe on sekaisin, kun palvelija Matvei tulee ajamaan hänen partaansa ja sanoo, että kaikki “kyllä muotoutuu”. Luukkanen pitää venäjän sanaa hienona: kyllä tästä pärjätään. Hänen mukaansa romaani kuvaa taivaan ja helvetin, rikoksen ja rangaistuksen, lankeemuksen ja sovituksen.

13. Lukuläksy joululomalle

Lopuksi tehdään sopimus: Miettinen lukee joululoman aikana Anna Kareninan, ja siitä keskustellaan myöhemmin. Miettinen kertoo olevansa niin konservatiivinen, että aviorikostarinat, kuten Emily Brontën Humisevat harjut, loukkaavat hänen “herkkää, oikeudenmukaisuutta toivovaa” sieluaan. Luukkasen mukaan Anna Kareninassa on tälle vastapainona Levin, joka etsii sieluaan ja löytää elämänsä rakkauden. Isännimet voivat hänen mukaansa tuntua vaikeilta, mutta kirja on “aivan mieletön, hervoton”. Luukkasen kehotus kuulijoille: lukekaa kirja jouluna.

Mitä jaksosta jää käteen

Luvut

Jakson tiedot. Neuvottelija Sisäpiiri 173, julkaistu 16.11.2026, kesto 26:28, YouTube-id 6Ph5BLInZCg (jäsenjakso). Vieraana Arto Luukkanen, isäntänä Sami Miettinen. Artikkeli perustuu isännän omaan suomenkieliseen tekstitykseen ja julkaisijan 16 lukuun. Pääjakso: Jalta 2 Putin Xi Trump (Neuvottelija 423).

Lähteet


Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English