Neuvottelija · Artikkelit

EP414 · Yhteiskunta · 2026-10-13

Tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista | Kari Angeria, Janne Ikola | Neuvottelija 414

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Kari Angeria ja Janne Ikola Sami Miettisen vieraina uuden kirjansa Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako pohjalta. Kirjan perusväite on, että ammatit koostuvat tehtävistä, jotka muuttuvat eri tahtiin, ja jakson kärjistetyin väite, että tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista: kun agentille pitää kirjoittaa, mitä roolissa oikeasti saadaan aikaan, paljastuu, ettei sitä ole määritelty ihmisellekään. Jaksossa punnitaan, onko tämä kerta erilainen, miksi organisaatiot muuttuvat hitaana vyörynä, haluavatko ihmiset käskyjä koneelta, tarvitaanko yrityksiä ja mitkä kolme uutta roolia tietotyöhön syntyvät. Artikkeli avaa kirjan sisällön ja erottelee keskustelijoiden näkemykset tarkistetuista tiedoista.

Sami Miettinen

Tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista | Kari Angeria, Janne Ikola | Neuvottelija 414

Tiivistelmä: Kari Angeria ja Janne Ikola Sami Miettisen vieraina uuden kirjansa Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako pohjalta. Kirjan perusväite on, että ammatit koostuvat tehtävistä, jotka muuttuvat eri tahtiin, ja jakson kärjistetyin väite, että tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista: kun agentille pitää kirjoittaa, mitä roolissa oikeasti saadaan aikaan, paljastuu, ettei sitä ole määritelty ihmisellekään. Jaksossa punnitaan, onko tämä kerta erilainen, miksi organisaatiot muuttuvat hitaana vyörynä, haluavatko ihmiset käskyjä koneelta, tarvitaanko yrityksiä ja mitkä kolme uutta roolia tietotyöhön syntyvät. Artikkeli avaa kirjan sisällön ja erottelee keskustelijoiden näkemykset tarkistetuista tiedoista.

Keitä keskustelijat ovat

Kari Angeria johti 14 vuotta Ylä-Savossa paikallista mediataloa, jossa hän teki teknologia- ja päätoimittajatöitä, ja on nyt viisi vuotta toiminut tekoälyyrittäjänä: hänen yrityksensä on, hänen omin sanoin, “yritysten AI-kumppani”. Neuvottelijassa hän on vieraillut aiemmin Risto Linturin kanssa (EP394), ja hän vetää Sami Miettisen kanssa Neuvottelijan Tekoälytyö-ryhmää.

Janne Ikola vetää AI-Sanomia sekä venture studio -yhtiötä, joka rakentaa tekoälyliiketoimintoja. Hän kertoo rakentaneensa tekoälyn päälle jo GPT-2:n ja GPT-3:n välissä, “Marketing Agency in your pocket” -tyyppistä palvelua, ja tehneensä markkinointia, PR:ää, myyntiä ja strategiatyötä vuodesta 1998. Koulutukseltaan hän on insinööri ja kauppatieteilijä.

Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako, ja jakso on käytännössä kirjan julkaisukeskustelu. Molemmat vieraat työskentelevät tekoälyn parissa ja auttavat organisaatioita sen käyttöönotossa, joten he puhuvat aiheesta myös omasta ammatillisesta kokemuksestaan. Juontaja Sami Miettinen kertoo jaksossa avoimesti omasta “androidisoitumisestaan” ja Samantha-agentistaan ja esittää myös omia yhteiskunnallisia näkemyksiään, jotka on alla merkitty hänen näkemyksikseen.

Kirja lyhyesti: mitä Vedenjakaja väittää

Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako (Basam Books 2026, 168 sivua ja lähdeluettelo) on luettu tätä artikkelia varten kokonaan. Kirja kysyy kolme asiaa: mikä työssä säilyy, mikä muuttuu ja miten muutokseen voi valmistautua. Se rajaa itsensä tarkasti. Se ei ole teknologiakirja eikä “pelko- tai hurmoskirja”, eikä se yritä ratkaista verotuksen, hyvinvointivaltion rahoituksen tai demokratian kysymyksiä. Kirjoittajat kertovat kirjoittaneensa yhdellä äänellä. Kummankin omat tarinat on nostettu erikseen ja allekirjoitettu, ja niiden välissä on toistakymmentä haastateltujen suomalaisten työntekijöiden ja yrittäjien omaa kertomusta. Kirjan läpi kulkee yksi lause: “asiat ovat tulevaisuudessa paremmin kuin menneisyydessä”. Epilogi myöntää lopulta, ettei se ole ennuste vaan valinta.

Kustantajan tiedote (29.9.2026) tiivistää kirjan kolmeen muutokseen: työ jaetaan uudelleen tehtävä kerrallaan, arvo siirtyy tuottamisesta harkintaan ja hyöty vaatii työn uudelleensuunnittelua. Tiivistys pitää paikkansa, mutta kirjan rakenne on laajempi. Se etenee neljässä osassa.

Osa I: historia, kolme konetta ja kolme lakia. Kirja alkaa Captain Swing -mellakoista. Elokuussa 1830 Itä-Kentissä päivätyömiehet hajottivat puimakoneen, ja mellakoista seurasi 252 kuolemantuomiota. Kirja kysyy kahta asiaa: kuka maksaa siirtymän hinnan ja miksi mellakoitsijoiden pojanpojat silti lopulta voittivat. Sitten kirja käy läpi kolme murrosta:

Näistä kirja johtaa murroksen kolme lakia:

  1. Työ ei katoa, se järjestyy uudelleen (Acemoglun ja Restrepon syrjäytys- ja uudelleenasettumisvaikutus).
  2. Arvo siirtyy näkyvästä näkymättömään: suorituksesta harkintaan, tulkintaan ja vastuuseen.
  3. Huono organisaatio synnyttää byrokratiaa: kone vanhan prosessin päälle liimattuna lisää työtä.

Lakien varjona kirja pitää esillä Engelsin taukoa: Britanniassa vuosina 1780–1840 tuotanto henkeä kohti kasvoi lähes puolella mutta palkat vain reilun kymmenyksen. Laki voi siis pitää keskimäärin, ja sukupolvi maksaa silti hinnan. Kirjan kanta kysymykseen “onko tämä kerta erilainen” on selvä: tekoäly on lakien voimakkain esimerkki, ei niiden poikkeus. Jaksossa juontaja on tästä eri mieltä (ks. kohta 1).

Osa II: miten työ hajoaa. Viisi lukua kuvaavat nykyhetkeä:

Osa III: neljä tulevaisuutta, jotka toteutuvat yhtä aikaa.

Luku 14 kokoaa ne kirjan nimikuvaksi: epätasainen vedenjakaja kulkee maiden, alueiden, yrityskokojen ja jopa saman ammattikunnan sisällä. Suomi on Euroopan investointipankin kyselyssä EU:n kärjessä generatiivisen tekoälyn käytössä, mutta jakautuu sisältä kahtia toimialan ja yrityskoon mukaan.

Osa IV: mitä kannattaa tehdä. Kirja nousee neljä porrasta:

Epilogi kysyy, mistä ihmiselle maksetaan ja onko se sama asia kuin se, mistä ihminen on arvokas. Vastaus on, ettei ole. Lopulta koneelle ei voi siirtää vastuuta.

Mitä kirja tekee hyvin ja missä se on varovainen

Kirja on näyttönsä suhteen huolellisempi kuin tekoälykirjallisuus yleensä. Jokaiselle analogialle se kirjoittaa näkyviin “missä vertaus voi pettää” -osion. Se myös nostaa esiin ristiriitaisen näytön:

Kirjan lähteet on koottu luvuittain, ja verkko-osoitteet on kirjan mukaan tarkistettu heinäkuussa 2026. Tarkistin muutaman keskeisen luvun:

Kirjan onnistumisesimerkeissä on mukana Angerian oma asiakastapaus, sotkamolainen Vaarojen Vesi, ja hänen rakentamansa strategia-agentti Väinämöinen. Haastateltujen kertomukset painottuvat myönteisiin kokemuksiin. Kirjan perussävy on tietoisesti toiveikas, ja se sanoo sen itse.

Mitä kirjasta jaksossa nousee esiin ja mitä ei

Jaksossa kirjoittajat viittaavat kirjaan useaan otteeseen. Keskeisin on jakson otsikkoajatus: “Meidän kirjassa yksi luku käsittelee sitä, että tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista.” Kirjassa luku on otsikoitu Keskinkertainen muuttuu halvaksi (luku 6), ja siinä keskinkertainen tarkoittaa perussuoritusta: kone antaa lähes kenelle tahansa pääsyn kelvolliseen tekstiin, käännökseen ja koodiin. Jaksossa ajatusta sovelletaan organisaatioihin ja niiden määrittelemättömään työhön (ks. kohta 3). Näkökulmat täydentävät toisiaan.

Muut jakson viittaukset löytyvät kirjasta: muutoksen vastavoimat (luvut 3, 9 ja 13), hidas vyöry (luku 10), junioriongelma (luku 7) ja eriytyvät todellisuudet (luku 14). Jakson aiheista kirjassa ei käsitellä tokenmaxingia, agenttien oikeushenkilöyttä Argentiinassa eikä kysymystä siitä, tarvitaanko yrityksiä. Niissä keskustelu jatkaa kirjan ajatuksia pidemmälle.

Mistä nimi tulee

Sami kysyy jaksossa suoraan, mitä vedenjakaja tarkoittaa. Kirjoittajien vastaus on, että kuva tulee Wyomingista. Kirjan luku 14 kertoo paikan tarkemmin. Teton Wildernessissä, mannerten vedenjakajalla, on Parting of the Waters, jossa North Two Ocean Creek jakautuu kahtia. Pacific Creek virtaa noin 2 200 kilometrin (1 353 mailin) päähän Tyyneenmereen ja Atlantic Creek noin 5 600 kilometrin (3 488 mailin) päähän Atlanttiin. Kirja käyttää kuvasta myös toiveikkaan puolen: kohta on niin matala, että kevättulvan aikaan kala voi uida vedenjakajan yli, ja Yellowstone-järven kurkkutaimenen uskotaan tulleen järveen juuri tätä reittiä. Kirjan johtopäätös on, että vedenjakaja ei ole muuri vaan harjanne, jonka yli pääsee oikeassa kohdassa ja oikealla avulla.

Huomio lainauksista

Tekstityksessä ei ole puhujamerkintöjä. Vieraat on nimetty alla vain kohdissa, joissa puhuja käy ilmi, esimerkiksi kun toinen viittaa toiseen nimeltä tai kun Sami puhuttelee vierasta. Muualla puhutaan vieraista tai kirjoittajista.

1. Onko tämä kerta erilainen?

Jakso alkaa vanhimmasta kysymyksestä, jonka jokainen teknologia-aalto herättää. Sami muistuttaa, että “this time is different” on taloushistorian kuuluisin virhelause, ja sanoo silti olevansa vahvasti sitä mieltä, että tällä kertaa se pitää paikkansa. Hänen perustelunsa on yleiskäyttöisyys: aiemmin koneet korvasivat ihmisen fyysisiä ulottuvuuksia, nyt korvattavana on sekä äly että fyysinen kyvykkyys.

Vieraat jakavat näkemyksen muutoksen voimasta, mutta painottavat sen rinnalla muuta. Ikola tuo esiin kitkan: ne, jotka ottavat teknologian käyttöön, etääntyvät koko ajan “perässä raahautuvasta massasta”, ja ero synnyttää vastustusta, sääntelyä ja ristiriitoja. Yritys on hänen kuvauksessaan juridinen ja organisatorinen “häkkyrä”, joka on rakennettu pysymään pystyssä, vaikka ihmiset, nimi ja asiakkaat vaihtuvat. Kun siihen tuodaan teknologia, joka muuttaa kaiken, rakenne vastustaa.

Tähän keskusteluun jää aito ero. Sami painottaa muutoksen ennennäkemättömyyttä, kirjoittajat sen hitautta ja epätasaisuutta. Kumpikaan kanta ei ole tarkistettava fakta, ja jakso jättää kysymyksen auki.

Kirja ottaa kysymykseen kantaa luvussa 4 otsikolla “Onko tekoäly poikkeus?”. Se punnitsee argumentteja kumpaankin suuntaan. Poikkeuksen puolesta puhuu se, että tekoäly paranee itse, skaalautuu yhdellä mallilla miljardeille ja osuu kerroksiin, joita pidettiin koneelta suojattuina. Vastaan puhuvat sama tuottavuusparadoksi kuin sähkön ja tietokoneen kohdalla, Acemoglun arvio vaatimattomasta tuottavuusvaikutuksesta ja organisaatioiden hidas vastus. Kirjan johtopäätös on, että tekoäly on murroksen lakien voimakkain esimerkki, ei niiden poikkeus. Kirja ei kuitenkaan ohita Samin huolta. Jo luvussa 1 se esittää pelto-analogialle kolme “rehellistä vastalausetta”:

Kirja siis pitää Samin skenaariota mahdollisena, vaikka ei todennäköisimpänä.

Keskustelussa rinnastetaan nykyhetki myös luddiitteihin ja tekstiiliteollisuuden koneistumiseen. Samin tiivistyksessä koneiden vastustajat eivät ole aiemmin voittaneet, ja vieraat kertovat kirjan käsittelevän samaa ilmiötä historiallisten esimerkkien kautta.

2. Tehtävät korvautuvat, työ ei suoraan

Angerian mukaan keskustelua hämää se, että työstä puhutaan kuin se olisi sama asia kuin tehtävät. Hän arvioi, että tietotyön yksittäisistä tehtävistä korvautuu “varmaan 90 prosenttia”, mutta työhön kuuluu muutakin: kokonaisuuden ja fyysisen maailman ymmärrystä, jota koneilla ei hänen mukaansa vielä ole. Luku on Angerian oma arvio.

Muutoksen muoto on hänen sanoin hidas vyöry, josta kirjoittajat kirjoittavat kirjassa: yhdessä organisaatiossa tietotyön prosessit voivat uudistua kokonaan samaan aikaan, kun jossain kunnan virastossa “pyöritellään papereita”. Alussa muutos on hidas ja kallis, sitten se nousee pystysuoraan, vanhat yritykset kaatuvat ja vauhti kiihtyy. Angeria varoittaa myös väheksymästä ihmisten kykyä vastustaa muutosta: hän viittaa Helsingin Sanomien juttuihin, joista ensimmäinen ennusti julkisen sektorin työn korvautuvan pian tekoälyllä ja myöhempi kertoi, ettei muutos etene. Hänen selityksensä on inhimillinen: jos sinulle kerrotaan, että työsi korvataan, miksi edistäisit sitä?

Kirjassa hitaalla vyöryllä on oma lukunsa (luku 10). Siinä vyöryä kuvataan tuottavuuden J-käyränä: uudelleensuunnittelu maksaa heti mutta tuottaa vasta vuosien päästä. Sähkömoottorin hyöty näkyi tehtaiden luvuissa noin 40 vuoden viiveellä. Kirja sanoo hitaudesta kaksi asiaa. Se on lahja, koska se antaa aikaa sopeutua. Se on myös petollinen, koska kun muutos näkyy tilastoissa, se on jo tapahtunut. Kirja varoittaa myös keskiarvosta: kääntäjälle, jonka tulot puolittuivat, vyöry “tuli kuin jyrkänne”.

Koodarit näyttävät suunnan

Sami ehdottaa ohjelmistokehitystä mallitapaukseksi: git, koodikatselmointi ja ryhmätyön prosessit olivat ihmisten työnjakoa varten, ja nyt yksi ihminen voi viedä muutoksen tuotantoon agenttien kanssa suoraan. Toinen vieraista kertoo uskoneensa puolitoista–kaksi vuotta sitten, että koodaus ammattina loppuu. Käytännössä edelläkävijäyrityksissä kävi toisin: tekoälyä käyttävien koodarien kysyntä on kasvanut, eivätkä vanhatkaan ole vielä menettäneet töitään. Työ siirtyi ja muuttui, ja uutta työtä syntyi.

Sami tiivistää: koodarit koodasivat ennen koodia, nyt ne “koodaavat firmaa”. Trendi on alhaalta ylöspäin: mitä operatiivisempaa näppäimistötyötä teet, sitä enemmän rooli nousee orkestroijaksi. Yritysten kysymys on, kuka pystyy siirtymään laajemman prosessin ja työn kontekstin ymmärtämiseen. Ne, jotka pystyvät, ovat nyt kysyttyjä. Tämä on kirjan toisen väitteen ydin: arvo siirtyy tuottamisesta harkintaan.

3. Tekoäly tekee keskinkertaisesta ilmaista

Tämä on jakson kärjistetyin väite, ja se kannattaa lukea tarkasti, koska se ei kohdistu yksittäisiin työntekijöihin vaan organisaatioihin. Ajatus pohjaa kirjan lukuun 6, Keskinkertainen muuttuu halvaksi, jota jakso soveltaa organisaatioihin (ks. alla).

Kirjoittajien mukaan iso osa yrityksissä tehtävästä työstä on keskinkertaista, koska ei ole tapoja vaatia enemmän eikä mitata, mitä tehdään. Etenkin keskisuurissa ja suurissa yrityksissä syntyy kokonsa vuoksi keskijohdon rakenteita, joiden pääasiallinen tehtävä on järjestää muille palavereita, ohjata raportointia itseensä päin ja koordinoida sisäisesti sähköpostein. Tällaisen työn jalostusarvo yritykselle on matala, ja siksi tekoäly vie sen ensimmäisenä, varsinkin kun asiakkaat eivät maksa ylimääräisestä kulusta.

Agentin tavoite paljastaa, ettei rooleja ole määritelty

Jakson kiinnostavin havainto on käytännöllinen. Kun agentit pystyvät jo työskentelemään itsenäisesti kohti annettua tavoitetta, puhutaan “loop engineeringistä”, “goal engineeringistä” ja “reward hackingista”. Esimerkki on konkreettinen: jos agentin tavoitteeksi annetaan asiakkaan hankintakustannuksen optimointi, se voi keksiä tarjota uudelle asiakkaalle tuhannen euron liittymisbonuksen. Tavoite täyttyy, yritys häviää. Jos agentti laitetaan hoitamaan somemarkkinointia, se alkaa pian tehdä vääriä asioita liikaa väärälle yleisölle.

Tästä seuraa kirjoittajien pointti: agentille on pakko kirjoittaa, mitä roolissa oikeasti pitää saada aikaan, ja juuri sitä yrityksissä ei ole tyypillisesti mietitty. Toimenkuva on olemassa, mutta se, mitä ihminen todella tekee, voi olla jotain aivan muuta. Sami kärjistää: ihmistyön “speksaus” on yleensä erittäin heikolla tasolla, ja kun saman työn tekee kone suuremmalla kellotaajuudella, joutuu ensimmäistä kertaa kysymään, miksi työntekijälle maksetaan 70 000 euroa, jos hän tekee päivässä kaksi oikeaa ja kolme väärää asiaa.

Vieraat muistuttavat kääntöpuolesta: vaikka uutta työtä syntyy, se ei synny niille, jotka eivät pysty siirtymään abstraktiotasolta toiselle. On helppo sanoa, että tarvitaan harkintaa ja kokonaisuuksien hahmottamista, mutta ne ovat oikeasti vaikeita asioita.

Mitä kirja sanoo keskinkertaisesta

Kirjan luvussa 6 keskinkertainen tarkoittaa perussuoritusta. Kone läpäisi vuonna 2023 sekä yhdysvaltalaisen asianajajatutkinnon että lääkärintutkinnon, eli juuri ne kokeet, joilla ammattilainen on erotettu maallikosta. Kyky tuottaa kelvollinen teksti, käännös tai koodi ei siksi enää erota osaajaa aloittelijasta yhtä paljon. Kirja täsmentää heti, että kone ei tee enää vain keskinkertaista vaan monessa myös erinomaista, mutta epätasaisesti. Juuri siksi ihmisen arvostelukyky kallistuu.

Jakson versio on organisaatiotason sovellus samasta ajatuksesta. Kun perussuoritus halpenee, paljastuu, kuinka suuri osa työstä oli perussuoritusta ilman määriteltyä tavoitetta. Kirjan luku 13 nimeää saman ilmiön kääntöpuolen. Työliejussa (workslop) kone tuottaa työn näköistä sisältöä, ja sen tarkistamisen hinta siirtyy vastaanottajalle.

Julkinen sektori

Sami nostaa julkisen sektorin erityistapaukseksi: siellä ei hänen mukaansa koskaan ollut tulosmittareita, vaan panoksia, tehtäviä ja virkavastuuta, ja virkavastuun riskifunktio palkitsee tekemättä jättämisestä. Hän viittaa noin 15 miljardin euron vuotuiseen velanottoon ja pitää vastuuttomana, että priorisointipäätöksiä lykätään. Hän kysyy, tarvitaanko Yhdysvaltojen tai Argentiinan kaltainen ylhäältä ajettu leikkausohjelma vai voiko muutos tulla ruohonjuuritasolta. Velkaluku on Samin pyöreä arvio, ja leikkausmallien vertailu on hänen näkemyksensä.

Samin näkemys pääomasta ja vasemmistosta

Jakson aikana Sami esittää useita omia näkemyksiään: hänen mukaansa yhden ekonomistin käsitys pääomasta tuotannontekijänä on “vaarallisen väärä”, oikea pääoma on omistajien ja velkojien raha ja aktiivinen omistajuus, ja vasemmistolaisen ajattelun, jossa työ on itseisarvo, kannattajat eivät voi suunnitella tekoälymaailman vaatimalla abstraktiotasolla. Myöhemmin hän sanoo, että “vasemmistolaiset ovat luddiitteja”. Sami esittää nämä kärjistykset omina mielipiteinään. Vieraat lähestyvät aihetta toisesta kulmasta ja kysyvät, mitä yhteiskunnassa ylipäätään halutaan optimoida: onko tavoite tuottaa mahdollisimman paljon työtä vai jotain muuta.

4. Tokenmaxing, yksilötehokkuus ja omat lisenssit

Sami kehottaa jokaista epäilijää kokeilemaan tekoälyä oikeasti: se “tekee keskinkertaisesta ilmaista”, ja jos itse on keskinkertainen, kokemus on silmiä avaava. Kustannuksista puhutaan avoimesti. Yksi vieraista pitää noin 2 000 euron kuukausikulua työkaluihin halpana hintana ja sanoo, että jo 20 euron kuukausimaksun pohtiminen paljastaa, ettei arvoa ole ymmärretty. Sami kertoo käyttävänsä noin 700 euroa kuukaudessa. Myöhemmin toinen vieraista laskee käyttävänsä noin 500 euroa kuukaudessa ja arvioi työkalujen tekevän hänelle noin 7 000 euron edestä työtä. Tekstityksestä ei käy yksiselitteisesti ilmi, kumpi vieraista sanoi kumman luvun. Luvut ovat keskustelijoiden omia arvioita.

Tokenmaxing eli tokenien maksimointi on yrityksissä yleistyvä tapa osoittaa tekoälyn käyttöä. Vieraiden mukaan se kertoo maailmasta, jossa tekoäly nähdään yksittäistä työntekijää tehostavana IT-työkaluna, jota pitää vain käyttää enemmän, sen sijaan että yrityksen prosessit mietittäisiin kokonaan uudelleen. Tämä on kirjan kolmas väite: hyöty vaatii työn uudelleensuunnittelua.

Sami ehdottaa polkua Stephen Coveyn kirjasta The 7 Habits of Highly Effective People (1989): kolme ensimmäistä tapaa koskevat yksilön omaa tehokkuutta, seuraavat kolme yhteistyötä. Samin mukaan tekoälyssäkin pitää hallita yksilötehokkuus ennen kuin voi sanoa ryhmätehokkuudesta mitään relevanttia. Muuten näkee vain “taikalaatikoita”.

Vieraat lisäävät hankaluuden: yksilö voi kokeilla “haulikolla”, ottaa kaikkia työkaluja testiin ja vaihtaa, mutta ryhmä tai organisaatio ei voi. Sen on valittava suunta ja budjetti, mikä hidastaa muutosta. Lisäksi jotkut pelaavat nollasummapeliä ja hamstraavat parhaat lisenssit itselleen, kuten parhaita tiimejä ja resursseja. Samin ratkaisu on maksaa itse. Vieraat huomauttavat, että se luo kyvykkyyden yksilölle eikä yritykselle, eikä se siksi ole välttämättä yrityksen etu.

5. Tekoälylle natiiveja käyttötapoja ei ole vielä löydetty

Yksi vieraista käyttää vertausta, jota hän kertoo toistaneensa koulutuksissa: kun ensimmäiset televisiolähetykset tulivat, televisiossa näytettiin teatteriesityksiä ja lehtimainoksia. Kukaan ei vielä tajunnut, että syntymässä oli kokonaan uusi joukkoviestin. Hän kertoo tehneensä saman virheen itse mobiilin kanssa vuonna 2007: hän näki puhelimen pienenä selaimena eikä ymmärtänyt, että GPS mahdollistaa Uberin kaltaiset palvelut. Hänen arvionsa on, että tekoälyssä ollaan internetin vuosissa 1996–1997: kaikki näkevät uuden maailman tulevan, mutta verkkokauppaa vastaavia käyttötapoja ei vielä ymmärretä.

Sami pitää agenttista delegointia ilmeisimpänä ensimmäisenä natiivina käyttötapana ja viittaa Cloudflaren toimitusjohtajaan, jonka mukaan agenttien liikenne ohitti ihmisten liikenteen verkossa selvästi ennustettua aiemmin. Tämä pitää paikkansa: Cloudflaren Matthew Prince kertoi alkukesästä 2026, että bottiliikenne oli ohittanut ihmisten liikenteen Cloudflaren verkossa toukokuussa 2026, vaikka yhtiö oli marraskuussa 2025 ennustanut käännettä vasta vuoden 2027 jälkipuoliskolle. Luku mittaa HTTP-pyyntöjä Cloudflaren verkossa, joka kattaa noin viidenneksen verkkosivuista, ei sitä, mitä ihmiset lukevat.

6. Haluavatko ihmiset käskyjä koneelta?

Jakson YouTube-otsikkona on ollut myös “Ihmiset haluavat käskyt koneelta”, ja kohta on keskustelun yllättävin. Angeria kertoo olettaneensa, että ihmisiä ärsyttää saada käskyjä koneelta. Hänen vaimonsa, psykologi, sanoi aamupalalla päinvastoin: kone on kärsivällinen eikä suosi ketään, joten “tottakai ihmiset haluavat käskyjä koneelta”. Angerian mukaan seuraava askel on tekoälyesihenkilöt, jotka jakavat tehtäviä, ja sekin tulee hitaana vyörynä, kuten robotisaatio, joka on jo linjastoilla mutta ei vielä Suomen fyysisessä arjessa.

Sami esittää vastakuvan: Amazonin varastossa kone käskee kävelemään hyllylle 37 ja moittii vessataukoja, kunnes ihminen korvataan humanoidirobotilla. Tällaista epäinhimillistävää pomoa ei kukaan halua. Toinen vieraista ei ole vakuuttunut: jos kone tekee parempia päätöksiä ja johtaa paremmin, miksei se voisi johtaa, kun Suomessa on vuosikymmeniä valitettu huonosta johtamisesta. Tämä erimielisyys jää auki, ja se on jakson kiinnostavimpia, koska se ei asetu tavanomaiseen optimisti–pessimisti-jakoon.

Kirja käsittelee samaa luvussa 16 ja asettuu näiden kahden väliin. Sen mukaan moni toivottaisi koneesimiehen tervetulleeksi, koska “koneella ei ole suosikkeja”, ja tutkimuksissa työntekijät, jotka odottivat ihmiseltä epäreilua kohtelua, luottivat koneen arvioon enemmän. Sama tekniikka on kuitenkin Uber-kuljettajille ja Amazonin varastoissa “väsymätön piiska”. Kirjan mukaan ero ei synny tekniikasta vaan itsemääräämisestä, läpinäkyvyydestä ja vallasta. Raja kulkee usein siinä, että kone hyväksytään palautteen antajaksi ja tehtävien jakajaksi, mutta päätös palkasta tai irtisanomisesta halutaan ihmiseltä, jolta voi kysyä.

Ihmisen tehtävä on tuoda entropiaa

Vieraat tarjoavat ihmiselle tehtävää, jonka he itsekin myöntävät kuulostavan jargonilta: tuoda järjestelmään entropiaa. Tavoitetta kohti työskentelevillä agenteilla on taipumus jäädä kiertämään kehää, oli järjestelmä kuinka älykäs tahansa, ja suljettuun systeemiin pitää tuoda kaaosta ulkopuolelta. Sami kertoo Tekoälytyö-ryhmän havainnosta: kun kuusi agenttia ratkaisee saman ongelman samoilla parhailla käytännöillä, ne päätyvät konformistiseen “jees-rinkiin”. Sami uskoo, että senkin voi ratkaista koneellisesti, esimerkiksi käskemällä agenttia lisäämään varianssia, ja kysyy, onko entropian tuominen pysyvä ihmisen tehtävä. Kysymys jää auki.

7. Intuitio, hiljainen tieto ja kielimallien rajat

Ikolalla on intuitio, jota hän kutsuu varjodataksi: maailmassa on paljon enemmän tietoa ihmisten kokemuksissa ja alitajunnassa kuin internetissä, ja se tulee meille intuitiona. Kielimalli voi ratkaista uusia matemaattisia ongelmia, mutta pelkkä laskennallinen äly ei välttämättä riitä siihen, mikä vie ajattelua eteenpäin.

Angeria jatkaa lukemansa Natural General Intelligence -tekstin pohjalta: matemaattiset ongelmat ovat lopulta yksinkertaisia omassa loogisessa kehyksessään, kun taas ekosysteemien, sään ja koko biologisen todellisuuden kompleksisuus on aivan eri tasolla. Hän epäilee, että brute force -älykkyyden merkitystä fyysiselle maailmalle yliarvioidaan ainakin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. (Samanniminen kirja on Christopher Summerfieldin vuonna 2022 julkaistu teos; jaksosta ei käy ilmi, mihin tekstiin Angeria viittaa.)

Keskustelussa vastataan teknisesti: ongelma on nykyisessä, Googlen tutkijoiden vuonna 2017 esittelemässä transformer-arkkitehtuurissa, joka tuottaa tokeneita. Ratkaisuyrityksiä ovat Yann LeCunin edistämät maailmamallit, jotka pyrkivät mallintamaan, miten maailma toimii, sekä neurosymbolinen tekoäly, joka yrittää linkittää käsitteiden merkityksiä eikä vain sanojen yhteyksiä. Ennuste on, että viiden vuoden päästä nykyisiä kielimalleja katsotaan kuin korppulevykkeitä SSD-aikana.

Sami tuo mukaan Daniel Kahnemanin kaksi järjestelmää (Thinking, Fast and Slow, 2011): nopean intuition ja hitaan päättelyn. Hänen mukaansa nopeaa, intuition kaltaista luokittelua on alettu rakentaa JEPA-tyyppisillä arkkitehtuureilla, ja kun se yhdistetään päätteleviin malleihin, kone menee “heittämällä ohi ihmisestä”. Hänen ajatuskokeensa: jos hän voisi pohtia jokaista vastausta vuoden ja vastata silti sekunnissa, hän vaikuttaisi jumalalta, ja juuri siihen koneet ovat menossa.

Faktat, mielipiteet ja arvovalinnat

Ikola kytkee tähän eron: matemaattisista ja fysikaalisista asioista voi sanoa, että jokin on A tai B, mutta verotuksessa ja yhteiskunnallisissa valinnoissa on enemmän näkemyksiä kuin faktoja, ja “superaivon” saa perustelemaan kumpaa tahansa puolta. Siksi lopulliset arvovalinnat jäävät ihmiselle. Sami on eri mieltä: hänen mukaansa ihmisten arvovalinnat syntyvät huonon kognitiivisen heuristiikan tuloksena, ja mielipiteitä voi ajaa kohti faktoja “aika rajusti”. Ikola vastaa, että yhteiskunnan suunta on syntynyt miljoonien ihmisten konsensuksesta eikä yhden henkilön oikeista valinnoista. Tämä erimielisyys on jakson perustavanlaatuisin, eikä sitä ratkaista.

8. Tarvitaanko tulevaisuudessa yrityksiä?

Toinen kirjoittajista heittää radikaalin kysymyksen, jonka hän kertoo esittäneensä aiemmin eräässä ryhmässä: tarvitaanko tulevaisuudessa yrityksiä lainkaan? Yrityksen rakenne vastaa tietynlaiseen maailmaan, ja hän itse työskentelee yksinyrittäjänä. Voisiko tilalle syntyä rakenteita, jotka eivät ole yrityksiä eivätkä yksilöitä, ja joille meillä ei ole vielä nimeä?

Sami kytkee kysymyksen taloustieteeseen ja Ronald Coasen yritysteoriaan (The Nature of the Firm, 1937; jaksossa nimellä “Coasen teoreema”): yritys on olemassa, koska sopimusten tekeminen markkinoilla jokaisesta tehtävästä on kallista, ja yrityksen sisällä ihmiset voivat antaa toisilleen tehtäviä ilman sopimuksia. Samin johtopäätös: kun tekoäly laskee koordinoinnin kustannukset rajusti, tätä suojakilpeä ei enää tarvita, ja talouden aktiviteetit kannattaa tilata mikroyritysten, agenttien ja tekoälyn yhdistelmiltä. Hän kertoo ehdottaneensa aikoinaan pääministeri Kataiselle, että jokainen saisi henkilötunnuksen tavoin myös Y-tunnuksen, jotta yrittäjät ja työntekijät olisivat tasa-arvoisia. Hänen mielestään ajatuksen aika on nyt.

Ikola kytkee tähän agenttisen kaupankäynnin: jo nyt olisi teknisesti mahdollista, että 20 vuotta keskijohdossa ja asiantuntijatyössä toiminut ihminen kodifioi kertyneen hiljaisen tietonsa tekoälyagentin taakse ja myy sitä mikromaksuina. Markkinapaikka ja transaktiot vielä puuttuvat.

Yleisö ratkaisee

Sami kertoo kokeilleensa yhteisöille Discordia, Facebookia ja Slackia, mutta suomalaiset ovat WhatsAppissa. Vieraiden selitys tulee mediasta: vanhoilla mediataloilla on yhä yleisö, vaikka paperilehtibisneksen olisi pitänyt kuolla aikaa sitten, ja yleisö lähtee vasta kun lukijat kuolevat. Botit toimisivat Telegramissa paljon paremmin, mutta Metalla on yleisöt. Sami vertaa VHS:n voittoon Betamaxista: verkostovaikutus voi ratkaista teknisesti heikomman ratkaisun hyväksi.

Eriytyvät todellisuudet ja agentit oikeushenkilöinä

Kirjoittajat palaavat kirjan nimeen: ihmiset, yritykset ja valtiot voivat päätyä täysin eri todellisuuksiin. Kirjassa (luku 14) tämä on mitattu ilmiö. Kirja siteeraa OECD:tä: tekoälyn leviämisen kiihtyminen johtuu enemmän siitä, että edelläkävijät karkaavat, kuin siitä, että jälkijoukko kuroisi kiinni. Jakson esimerkit agenttiyhtiöistä ja tekoälyttömistä vyöhykkeistä menevät kirjaa pidemmälle. Esimerkki on Argentiina, jossa harkitaan, voisiko agentti perustaa yrityksen ja olla oikeushenkilö. Tämä pitää paikkansa: presidentti Javier Milein hallitus on vienyt kongressiin lakiesityksen yhtiölain muuttamisesta niin, että syntyisi uusi yhtiömuoto, jota operoivat tekoälyagentit tai robotit (Buenos Aires Herald). The Next Webin mukaan luonnos edellyttää silti ihmistä laillisena edustajana tietyissä toimissa. Esityksen lainsäädäntökäsittelyn tilaa ei tätä kirjoitettaessa ole varmistettu.

Vastakkaisena esimerkkinä mainitaan Italia, joka kielsi ChatGPT:n. Italian tietosuojaviranomainen esti palvelun maaliskuun 2023 lopussa, ja kielto purettiin huhtikuun lopussa. Kirjoittajien kuva on, että syntyy “tekoälyttömiä vyöhykkeitä” ja “agenttiyritysvyöhykkeitä”, ja he kysyvät, tuleeko agenteista vähän kuin lapsia, joista vanhempi vastaa vain täysi-ikäisyyteen asti.

Sami jatkaa poliittisesti: toisella puolella vedenjakajaa voi olla androidisoitu ultrakapitalismi, jossa ihminen katoaa, koska sillä ei ole enää lisäarvokykyä, toisella “Star Trek -utopia”, jossa koneet tekevät työt ilmaiseksi. Hän antaa jälkimmäiselle “ehkä 0,1 prosentin mahdollisuuden”. Vieraat muistuttavat, että kun resurssit keskitetään yhdelle taholle, lopputulos ei ole hyvä, koska ihmiset ovat korruptoituvia.

9. Nuoret, junioriongelma ja kolme uutta roolia

Jakson lopussa Sami pyytää konkreettisia työpaikkavinkkejä. Kirjoittajat lähtevät kirjassakin käsitellystä junioriongelmasta: työpaikat, joiden kautta työelämään on ennen tultu, katoavat. Toisen heistä käytännön havainto rekrytoinneista on, että moni nuori tuo jo työnhakuun mukanaan omat agenttinsa. Kun vastakkain on 20–30 vuotta kokeneita “uraohjuksia” ja nuori, joka tuo viiden agentin tiimin, nuori edustaa uutta maailmaa. Sami vitsailee “agenttinepotismista”: vanhempien pitää maksaa Claude Code -tilaukset.

Sama vieras nimeää kolme uutta tietotyön roolia ja myöntää todennäköisesti lainanneensa jaottelun jostain:

Sami haastaa: jos konkreettisia työtehtäviä ei pysty nimeämään, hän pitää puhetta toiveajatteluna. Toinen vieraista vastaa omilla pojillaan. Vanhempi poika rakentaa juoksija Santtu Heikkisen kanssa data-analytiikkaan perustuvaa valmennusagenttia ja on huomannut, että työ on paljon hankalampaa kuin pelkkä koodaaminen: pitää opetella arkkitehtuuri, monimutkainen ajattelu ja harkinta, eli juuri ne asiat, joista kirja puhuu. Kirjassa on kertomus samasta kokemuksesta (luku 7). Angeria kertoo rakentaneensa tekoälyllä oman CRM:n ja agentteja ja todenneensa, että hän huomaa koneen virheet “merkittävästi huonommin” kuin kokenut koodari. Koodaus voi olla tulevaisuuden kirjoitustaito. Hän sanoo myös harmittelevansa isänä nykyistä maailmanloppupuhetta: nuoret ovat ahdistuneita, ja huonosti perusteltu tuho-ennustelu on vastuutonta. Mieluummin heille pitää opettaa, että maailma muuttuu ja oma polku löytyy.

Sami ennustaa työtä kotiautomaatiosta ja robotiikasta: hänen Home Assistant -järjestelmänsä pyörii läppärillä sängyn alla, ja hän arvioi, että kotien robotiikka ja energianhallinta kaupallistuvat isosti vuoden 2027 aikana. Koti on herkkä paikka, joten työtä riittää turvallisuudessa ja sääntelyssä. Ikola päättää niukkuuteen: kun tietotyö ja robotit skaalautuvat, ihmiskontakti on se resurssi, joka ei skaalaudu. Kun agentit hoitavat muun, hän kertoo lähtevänsä Karin kanssa lounaalle tai podcastiin haastamaan ajatuksia, ja siksi hän uskoo tapahtumien ja ihmisiä yhteen törmäyttävien toimialojen nousuun.

Kirja tarjoaa jakson roolijaolle kaksi vastinetta. Luvussa 8 jokaisesta tietotyöläisestä tulee “vähän kuraattori”. Luvussa 16 kuvataan agenttipomo, joka rakentaa, ohjaa ja valvoo joukkoa agentteja kuin pientä tiimiä. Junioriongelmasta kirja kertoo suomalaisen havainnon, jota jaksossa ei mainita. Yhdysvalloissa nuorten työllisyys on laskenut tekoälylle eniten altistuneissa ammateissa: Stanfordin tutkimuksen mukaan 22–25-vuotiailla noin 16 prosenttia suhteessa vertailuryhmiin. Suomessa tutkijat eivät kirjan mukaan löytäneet vastaavaa notkahdusta, ja selitykseksi kirja tarjoaa työmarkkinamallin ja irtisanomissuojan. Sopeutuminen tapahtuu eläköitymisen ja sisäisen uudelleenkoulutuksen kautta.

Lähteet ja näkemykset

Lähteistä tarkistettu:

Tarkennuksia:

Keskustelijoiden omia arvioita ja näkemyksiä:

Mitä jaksosta jää käteen

Kaupallinen yhteistyö ja sidonnaisuudet

Jakso sisältää kaupallisen yhteistyön Postin kanssa (Posticast-mainos kohdassa 2:20). Mainos ei liity jakson aiheeseen eikä vaikuta tämän artikkelin sisältöön. Kari Angeria vetää Sami Miettisen kanssa Neuvottelijan Tekoälytyö-ryhmää, ja Sami mainostaa jaksossa Ikolan AI-Sanomia. Molemmat vieraat tarjoavat työkseen tekoälyyn liittyviä palveluita. Kirjan onnistumisesimerkkeihin kuuluu Angerian oma asiakastapaus (Vaarojen Vesi ja hänen rakentamansa strategia-agentti).

Jakson tiedot

Jakson kulku

Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta + Tekoäly ja talous + Työkalut ja toteutukset · Markdown: index.md · In English