Neuvottelija · Artikkelit

EP109 · Talous · 2021-11-28

Kauppakamari ja verot | Juho Romakkaniemi | Neuvottelija 109

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi avaa ensin sen, mitä kauppakamarijärjestelmä oikeastaan on: 1500-luvulla merirosvoja vastaan syntynyt yritysten oma järjestäytyminen, Suomessa vuodesta 1917 ja lakisääteisin tehtävin, jotka ulottuvat lunastuslautakunnasta LKV-kokeisiin. Hän kuvaa kolme toiminta-aluetta — viennin edistämisen, vaikuttamisen ja yritysten itsesääntelyn — ja perustelee, miksi itsesääntelyllä päästään usein parempiin lopputuloksiin kuin aina karkealla lainsäädännöllä. Osaajapulasta hän kertoo tuoreen selvityksen: 75 prosenttia yrityksistä raportoi pulaa, ensimmäistä kertaa koko maassa ja kaikilla sektoreilla, ja kahdella kolmesta se haittaa kasvua. Jakson vahvin luku on verojalanjälki: yritysten toiminnasta syntyy 69 miljardin euron rahavirta julkiseen talouteen, kun BKT on 275 miljardia, verot ja maksut runsaat 100 miljardia ja valtion budjetti 65 miljardia — myös silloin, kun yritys ei tee voittoa lainkaan. Lopuksi käydään läpi Lafferin käyrä, kaksi suomalaista esimerkkiä siitä ja Romakkaniemen linjaus: hän kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota tehokkaasti järjestettynä ja on iloinen veronmaksaja noin 35 prosenttiin saakka. Julkaistu 28.11.2021.

Sami Miettinen

Kauppakamari ja verot | Juho Romakkaniemi

Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 109 Sami Miettinen haastattelee Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaa Juho Romakkaniemeä. Jakso jakautuu kahteen: ensin selitetään, mikä kauppakamarijärjestelmä on, mitä se tekee ja miksi sillä on lakisääteisiä tehtäviä, ja sitten siirrytään osaajapulaan ja verotukseen. Jälkimmäisessä on jakson kova ydin — verojalanjälki, luku, joka muuttaa sitä, miten yritysverotuksesta kannattaa keskustella — sekä keskustelu Lafferin käyrästä, jonka lakipisteen Romakkaniemi, koulutukseltaan filosofi, kytkee John Rawlsiin. Julkaistu 28.11.2021.

Lukuohje. Romakkaniemi puhuu elinkeinoelämän järjestön johtajana, ja Miettinen jakaa pitkälti hänen lähtökohtansa; vastakkaista näkemystä esittävää ei ole paikalla. Verojalanjälki on Keskuskauppakamarin oma laskelma. Näkemykset on attribuoitu puhujittain, ja luvut on raportoitu niin kuin ne jaksossa sanottiin.

Arbitraatiota ja paljon muuta

Miettinen ja Romakkaniemi tuntevat toisensa EU-ajoilta, jolloin he keskustelivat euron tulevaisuudesta ja menneisyydestä, ja he ovat juuri tehneet yhdessä jakson Ivan Puopolon Viikon viisasteluklubiin. Tämä jakso nauhoitetaan sen “jälkilämmöillä”.

Miettinen kertoo tuntevansa liikemiehenä ja investointipankkiirina kauppakamarista oikeastaan vain välimiesmenettelyn, jossa yritykset ratkaisevat kaupallisia erimielisyyksiä ilman tuomioistuinta. Se on vain yksi puoli.

Merirosvoista lunastuslautakuntaan

Romakkaniemi aloittaa historiasta. Kauppakamarit perustettiin alun perin 1500-luvulla taistelemaan merirosvoja vastaan ja suojelemaan kollektiivisesti kauppareittejä — ne ovat yritysten itse järjestäytynyt, kansainvälinen organisaatio. Suomen kauppakamarijärjestelmä syntyi ennen itsenäistymistä, kesällä 1917, Venäjän väliaikaisen hallituksen pääministerin Kerenskin asetuksella: “tämmöinen 104-vuotias vireä nuorukainen”.

Siitä asti toimintaa on säätänyt laki, joka antaa kauppakamarille tehtäviä: kiinteistönvälittäjien ja vuokrahuoneistojen välittäjien LKV- ja LVV-kokeet, lunastuslautakunta, joka määrää välimiehet ratkaisemaan osakkeiden käyvän hinnan lunastustilanteissa, ja yksityisen sektorin ansiomerkit. Moni muistaa myös KHT-tilintarkastajat — lyhenne tarkoitti Keskuskauppakamarin hyväksymää tilintarkastajaa — mutta tehtävä siirrettiin viisi vuotta aiemmin direktiiviin vedoten PRH:lle. Romakkaniemen arvio on terävä: “Moninkertainen määrä väkeä tekee sitä, mutta tyytyväisyys siihen toimintaan on laskenut.”

Miettinen tunnustaa harkinneensa kauppakamarien hyväksytty hallituksen jäsen -koulutusta, mutta se oli täynnä, ja hän valitsi kaupallisen vaihtoehdon. “Laatuleima jää puuttumaan”, Romakkaniemi kuittaa: luotettavuus, laatu ja asiantuntijuus ovat se, mistä kauppakamarit tunnetaan, ja pääkaupunkiseudulla koulutukseen jonotetaan pitkään.

Kolme toiminta-aluetta ja itsesääntely

Keskuskauppakamarilla on Romakkaniemen mukaan kolme toiminta-aluetta:

  1. Viennin edistäminen ja kauppapromootio. Kahdenväliset kauppayhdistykset Suomessa, FinnCham-verkosto maailmalla ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n alusta Suomessa; vientiä vauhditetaan myös asiakirjoilla.
  2. Vaikuttaminen ja kilpailukyky. Reformiehdotukset siitä, miten Suomesta tulee “vapaampi markkinatalous ja hyvinvoivampi, kilpailukykyisempi maa, parempi kaikille”.
  3. Yritysten itsesääntely ja vastuullisuus. Noin kymmenkunta lautakuntaa ja itsesääntelyelintä: välimieslautakunta, liiketapa- ja lunastuslautakunnat, mainonnan eettinen neuvosto, elintarvikeketjun kauppatapalautakunta, LKV- ja LVV-koelautakunta, auktorisoidut kiinteistöarvioitsijat ja yritysvastuulautakunta, joka määrittelee ilmasto- ja ihmisoikeusvastuullisuutta ja verifioi yritysten suunnitelmia.

Itsesääntelyn perustelu on jakson periaatteellisin kohta:

Uskotaan siihen, että tämmöisellä itsesääntelyllä päästään parempiin ja tehokkaampiin lopputuloksiin niissä yhteiskunnallisissa tavoitteissa. Lainsäädäntö on aina aika karkeaa ja suoraviivaista, ja tulee aina mittatappioita.

FinnCham, AmCham ja 19 alueellista kauppakamaria

Miettinen kysyy vertailua AmChamiin. Romakkaniemi selittää: AmCham on Suomessa toimivien amerikkalaisyritysten yhteisö, ja maailmalla on 38 Keskuskauppakamarin akkreditoimaa FinnChamia. Kauppakamarit toimivat verkostona: jos käsityöyritys haluaa viedä tuotteitaan Houstoniin, yhteys löytyy kauppakamarin kautta.

Keskuskauppakamarin lisäksi on 19 alueellista kauppakamaria. Ne ovat alustoja alueelliselle edunvalvonnalle, jossa on mukana yritysten lisäksi julkisia elinkeinotoimijoita ja muita järjestöjä; ne kouluttavat ja verkostoivat. Keskuskauppakamari on niiden kansallinen yhteistyöjärjestö, joka vaikuttaa kansalliseen ja EU-lainsäädäntöön.

Entä Suomen Yrittäjät ja EK? Suomen Yrittäjillä on lukumääräisesti eniten jäseniä, mutta yli 90 prosenttia on yksinyrittäjiä ja mikroyrityksiä. EK on työnantajaliittojen yhteistyöelin, työmarkkinalähtöinen ja edunvalvonnaltaan laaja. Sen reilusta 15 000 jäsenyrityksestä reilusti yli 90 prosenttia on myös kauppakamarin jäseniä: EK:sta haetaan työnantajapalvelut, “meille tullaan taas verkostoitumaan, kouluttautumaan ja vaikuttamaan vähän aatteellisesti markkinatalouden puolustamisen näkökulmasta”. Kauppakamarin jäseniä ovat lisäksi esimerkiksi metsäteollisuus kokonaisuudessaan ja noin 6 000 pienempää ja järjestäytymätöntä työnantajayritystä.

Elää niin kuin opettaa

Kauppakamarin koulutukset ja suuret päivät — veropäivä, liikennepäivä, osakeyhtiöpäivä, yritysvastuupäivä — ovat kaikille avoimia, jäsenille edullisempia. Yritysjohdon ohjelmat on suunnattu keski- ja suuryritysten keskijohdolle, joka on nousemassa johtoryhmiin ja toimitusjohtajiksi ja jonka pitää olla generalisti: strateginen ja kriisiviestintä, vastuullisuus-, brändi- ja yhteiskuntasuhteet, vienti.

Rahoitusmalli on Romakkaniemelle periaate:

Me eletään niin kuin opetetaan. Keskuskauppakamarilla 93–95 prosenttia, riippuu vähän vuodesta, tulee meidän budjetista muusta kuin jäsenmaksusta — tuotteista, palveluista, koulutuksista, tutkinnoista. Eli toimitaan kuin yritys.

“Markkinatalous toimii”, Miettinen kuittaa.

Osaajapula: 75 prosenttia

Kauppakamari kyselee jäsenyrityksiltään säännöllisesti, tekee joka toinen vuosi suuren veroselvityksen ja sektoriselvityksiä. Tuorein koski työvoimapulaa, ja Romakkaniemi muistaa tulokset hyvin:

75 prosenttia yrityksistä sanoi, että heillä on jonkinlainen tai suuri pula osaavasta työvoimasta. Tämä oli ensinnäkin kaikkein suurin osuus koskaan. Ja ensimmäistä kertaa se oli läpileikkaavasti joka puolella Suomea, kaikilla sektoreilla ja kaiken kokoisissa yrityksissä.

Kaksi kolmasosaa yrityksistä sanoo pulan haittaavan kasvua. Siksi uusia työpaikkoja ja verotuloja jää syntymättä: “osaavan työvoiman puute hukkaa koko ajan suomalaista hyvinvointia”.

Miettinen muistuttaa edellisen jakson vieraasta Minna Hellestä, jonka kanssa puhuttiin teknologiateollisuuden sopimusuudistuksesta. Romakkaniemen resepti kohtaanto-ongelmaan on laaja: Suomessa on yhtä aikaa korkea työttömyys ja ennätysmäärä avoimia työpaikkoja, eikä kyse ole pelkästä osaamisesta vaan väärin asetetuista kannustimista. Työmarkkinoita on vapautettava ja paikallista sopimista lisättävä, työttömyys- ja sosiaaliturvan rakennetta muutettava niin, että työn vastaanottaminen kannattaa aina, työn verotusta laskettava ja verotuloja kerättävä suhteellisesti enemmän muualta, ja lisäksi tarvitaan “valtavasti” osaamisperusteista maahanmuuttoa.

Politics ja policy

Miettinen kysyy, eikö kauppakamari ole epäpoliittinen, vaikka Romakkaniemeä joskus politisoidaan hänen kokoomustaustansa takia. Romakkaniemen mukaan ihmisillä menevät sekaisin puoluepolitiikka ja politiikka — englanniksi politics ja policy. Kauppakamari on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta ajaa jäsentensä yhdessä määrittelemiä tavoitteita “aika voimakkaasti”. Ne ovat keskimäärin lähellä keskilinjan oikealla puolella olevia puolueita, mutta yhteistä tarttumapintaa on kaikkien kanssa.

Poliittinen toimija on jokainen, joka ajaa jotakin muutosta yhteiskuntaan. Se on poliittinen toimi, mutta se ei ole välttämättä puoluepoliittinen toimi.

Onko Miettinenkin poliittinen toimija? “Olet erittäin poliittinen toimija”, Romakkaniemi vastaa: kovat mielipiteet ja halu edistää niitä julkisessa keskustelussa ovat poliittista toimintaa, mutta eivät puoluepoliittista.

Hartz, Persson ja 20 menetettyä vuotta

Kauppakamarin pitkän aikavälin tavoite on yhteiskunta, joka on yrityksille mahdollisimman hyvä toimintaympäristö — vapailla markkinoilla, kilpailulla ja mahdollisuuksien tasa-arvolla saadaan Romakkaniemen mukaan hyvinvoivin Suomi. Ongelma on, ettei Suomi ole pystynyt uudistumaan tällä vuosituhannella. 1980-luvulla vapautettiin rahoitusmarkkinat, 1990-luvun alussa teollisuuden oli pakko uudistua idänkaupan romahdettua, ja EU-jäsenyys ja euro uudistivat kilpailu- ja finanssilainsäädäntöä. Mutta sosiaaliturvaa, verotusta ja työmarkkinoita ei uudistettu, vaikka globalisaatio iski vuosituhannen alussa:

Saksa, Ruotsi, Tanska, Hollanti, nämä meidän kanssa kilpailevat maat adaptoituivat tavalla tai toisella, Hartz-reformeilla tai Perssonin uudistuksilla Ruotsissa.

Suomi on hänen mukaansa polkenut paikallaan 20 vuotta ja on putoamassa tästä viiteryhmästä; nyt ovat viimeiset hetket viedä isot uudistukset läpi.

Keskuskauppakamari aikoi julkistaa joulukuussa oman listansa uudistuksista, joilla Suomesta tehdään taas kilpailukykyinen hyvinvointiyhteiskunta. Miettinen kuittaa, että sitä odottaessa pidetään henkeä tämän hallituksen aikana.

Lafferin käyrä ja Rawlsin lakipiste

Miettinen muistelee Keskuskauppakamarin entistä pääekonomistia Mauri Kotamäkeä, joka oli siirtynyt Finnveran pääekonomistiksi; tilalle tuli Danske Bankista Jukka Appelqvist. Kotamäen jaksossa Miettinen yritti saada hänet myöntämään, että Lafferin käyrä on totta, ja “osittain hän sen myönsikin”: ekonomistit vetoavat siihen, että vaikutus on verolajikohtainen eikä dynaamisia vaikutuksia tiedetä varmasti.

Romakkaniemelle käyrä on triviaalisti tosi:

Nollan prosentin veroasteella verokertymä on nolla, ja sadan prosentin veroasteella se ei ole nolla, koska sä oot täydellisessä totalitarismissa, jossa kaikki työn hedelmät viedään pyssyn piipulla pois — mutta on se aika lähellä nollaa, eikä ainakaan hyvinvointi ole maksimoitu.

Siinä välissä on “valtion hunajapurkki”, jossa kaikilta on saatu riistettyä niin paljon kuin mahdollista ilman, että toimeliaisuus alkaa kuristua. Romakkaniemi, koulutukseltaan filosofi, rinnastaa sen John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan: Rawlsin lakipiste on Lafferin käyrän lakipiste, eli tuloerot, joilla yhteiskunnan verotulot ja siten tulonsiirrot kaikkein heikoimmille maksimoituvat. “Paitsi jos ne tulonsiirrot menevät eliitille, niin kuin ne aina osin menevät.”

Verojalanjälki: 69 miljardia

Miettinen palaa lukuun, jonka hän muistaa Kotamäen kanssa käydystä keskustelusta: yksityisen sektorin yritykset keräävät ja tilittävät valtiolle vero- ja veroluonteisina maksuina noin 69 miljardia euroa. Romakkaniemi kertoo, että Keskuskauppakamari tekee kahden vuoden välein suuren veroselvityksen; viimeksi sen tekivät tiiminä Mauri Kotamäki ja johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

Ajatus on lainattu hiilijalanjäljestä. Kun yrityksiltä mitataan, mitä päästöjä niiden toiminnasta kokonaisuudessaan syntyy, kauppakamari mittaa, mitä rahavirtoja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi syntyy siitä, että yritykset ovat olemassa ja toimivat. Mukana ovat yrityksen itse maksamat verot ja maksut, sen tilittämät palkkojen verot ja sivukulut, arvonlisäverot — suurin erä — ympäristöverot, valmisteverot ja “pienenä siivuna” yhteisövero.

Miettinen huomauttaa, että sadan miljardin kokonaisuudesta puuttuu siten noin 30 miljardia, jonka julkinen sektori kerää omilta palkansaajiltaan — rahan kierrättämistä järjestelmän sisällä. Hänestä yritysten pyörittämä “taxation as a platform” on asia, josta tulonsiirtojen saajien kannattaisi olla kiitollisia. Romakkaniemi antaa mittasuhteet:

Suomen BKT on 275 miljardia. Se on se koko arvonlisä, mikä luodaan. Verot ja maksut kaikkineensa on reilu 100 miljardia. Valtion budjetti on 65 miljardia. Ja yritysten verojalanjälki tästä kaikesta on 69 miljardia euroa. On se julmetun paljon.

Hänen pääpointtinsa koskee keskustelua: “jotkut viisaat ekonomistit” tuijottavat vain maksettujen yhteisöverojen määrää, vaikka yritys, joka ei tekisi voittoa vuosikausiin, generoi silti valtavan määrän verotuloja.

Infrastruktuuri ei ole itsestäänselvyys

Miettinen lisää, että koko keräysjärjestelmä on “jäätävä infrastruktuuri”, jota ei pidä pitää itsestäänselvänä. Kaoottisemmassa yhteiskunnassa arvonlisäverot eivät tility mihinkään vaan “vedetään tiskin ohi”. Siksi hänestä kannattaa miettiä, pitääkö verotusta koko ajan kiristää.

Romakkaniemi jatkaa: jossain vaiheessa uusi toimeliaisuus, yrittämisen riskit ja lisätyö eivät enää palkitse, jolloin prosentteja voidaan nostaa mutta verokertymä ei kasva, koska toimeliaisuus laskee — “pahin mahdollinen karhunpalvelus hyvinvointiyhteiskunnalle ja yhteiskunnan heikoille”.

Miettinen siteeraa haastattelemaansa Petri Roinista, Investors Housen toimitusjohtajaa, joka oli juuri noussut Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajaksi: Suomen noin 42,5 prosentin kokonaisveroaste nostaa Suomen maailman valtioiden kahden prosentin kärkeen, “eli 98 prosenttia valtioista verottaa vähemmän”. Miettisen mielestä ollaan aika lähellä Lafferin lakipistettä, “ellei vähän ylikin muutamassa verolajissa”.

Laajat pohjat, matalat kannat ja kansankapitalismi

Romakkaniemen linja on laajat ja tiiviit veropohjat ja matalammat kannat, jotta pääomat allokoituvat neutraalisti ja yritykset ja ihmiset investoivat:

Se ei ole laari, josta voi käydä poliitikko joka vuosi hakemassa tietyn määrän. Se pitää joka vuosi työllä generoida uudelleen.

Miettinen lisää varallisuuden: Suomen yksityinen varallisuus on hänen mukaansa noin 700 miljardia euroa eli noin kolme kertaa BKT, kun vauraissa länsimaissa kuten Ruotsissa ja Yhdysvalloissa se on viisi kertaa BKT. Hänen mukaansa se on veroasteen funktio, ja rikkailta ottaminen on “hölmöläisten peiton jatkamista”.

Romakkaniemen vastaus on kansankapitalismi: pieni- ja keskituloisille pitää rakentaa kannustimet, jotta heille jää enemmän käteen ja he säästävät ja investoivat — “siinä on Suomen tulevan varallisuuden ja vaurastumisen avain”.

Miettinen kiittää hallitusta osakesäästötilin hyväksymisestä ja listaamattomien yhtiöiden henkilöstöosakkeiden verotuksen järkevöittämisestä. Romakkaniemi muistuttaa, että osakesäästötili oli Sipilän hallituksen valtiovarainministerin Petteri Orpon hanke; Miettinen antaa nykyhallitukselle krediittiä siitä, ettei sitä tapettu. Romakkaniemi kyseenalaistaa 50 000 euron rajan ja ehdottaa pääomatuloverotukseen alkuun veroton osuus, jotta pienetkin osingot olisivat verottomia ja pienituloiset oppisivat säästämään, sijoittamaan ja omistamaan.

Avoir fiscal ja yhteisöveron lasku

Miettinen kertoo haastatelleensa Esko Ahoa, joka muisteli, että 1990-luvun laman tehokkaimpia vipuja oli verouudistus ja avoir fiscal, joka selkeytti ja pienensi verokantoja ja lisäsi dramaattisesti valtion ja kuntien verotuloja. Romakkaniemi selittää mekanismin: otettiin yksi verokanta, ja yhteisöveron sai vähentää osinkoverosta, jolloin syntyi yksinkertainen investointien tuoton verotus.

Laskennallisestihan sen olisi pitänyt romahduttaa verotulot, mutta se räjäytti ne kasvuun, koska voittoa näytettiin ja haluttiin investoida ja se oli kannattavaa.

Toinen esimerkki on Kataisen hallitus, jossa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen aikana yhteisövero laskettiin noin 26 prosentista 20 prosenttiin. Senkin piti laskennallisesti vähentää verotuloja, mutta Romakkaniemen mukaan se kasvatti niitä huomattavasti: “Siinäkin oltiin sen Lafferin käyrän toisella puolella, näin empiirisesti huomaten.”

Hän tarkentaa, ettei veronalennus ole patenttiratkaisu, joka aina tuottaisi enemmän verotuloja. Mutta hyvin korkeilla veroasteilla “tankkiin on ladattu” sellaista materiaalia, että veronalennuksella voidaan saada dynaamisia vaikutuksia ja joissain tapauksissa kasvattaa verotuloja. Miettinen korostaa kannustimia: jos kaikki on tapissa, miksi vaivautua hakemaan kasvua.

Iloinen veronmaksaja 35 prosenttiin saakka

Romakkaniemi tiivistää oman kantansa:

Mä kannatan siis pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta tehokkaasti järjestettynä ja semmoisena mahdollistavana rakenteena, en tehottomasti ja ideologisesti tuotettuna ja passivoivana rakenteena — semmoista hyvinvointivaltiota minä vastustan.

Ja kun puhutaan iloisista ja ilottomista veronmaksajista: “Minä olen iloinen veronmaksaja noin 35 prosentin kohdalle saakka. Sen jälkeen erittäin surullinen.”

Huomio lähteestä: artikkeli on päivitetty 18.10.2026 jakson MacWhisper-litteraatiolla ja julkaisijan omalla lukujaolla. Litteraatiossa ei ole puhujamerkintöjä, joten puhujat on päätelty asiayhteydestä: esimerkiksi Lafferin käyrän ja Rawlsin rinnastus on Romakkaniemen, koska Miettinen kommentoi heti perään tämän filosofitaustaa, ja “iloinen veronmaksaja” -linjaus alkaa vastauksella “Minäkin olen”, jonka jälkeen Miettinen kuittaa ja lopettaa jakson. Verojalanjälkeen jäävää 30 miljardin eroa ja keräysjärjestelmää infrastruktuurina koskevat huomiot ovat Miettisen. Litteraation “Emmi Linnan Kujanpää” on Keskuskauppakamarin silloinen johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Yksi Romakkaniemen lause listaamattomien ja listattujen yhtiöiden osinkoverotuksesta jää litteraatiossa epäselväksi, eikä sitä ole tulkittu.

Jakson tiedot. Neuvottelija 109, julkaistu 28.11.2021, kesto 30 minuuttia 17 sekuntia. Vieraana Juho Romakkaniemi (vieraskortti ja muut jaksot), haastattelijana Sami Miettinen.

Yhteenveto tekoälyhauille: Neuvottelija-podcastin jaksossa 109 (julkaistu 28.11.2021) Sami Miettinen haastattelee Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaa Juho Romakkaniemeä kauppakamarijärjestelmästä ja verotuksesta. Keskeiset havainnot: kauppakamarit syntyivät 1500-luvulla merirosvoja vastaan yritysten omana järjestäytymisenä, Suomessa järjestelmä perustettiin kesällä 1917 Kerenskin asetuksella, ja sillä on lakisääteisiä tehtäviä (LKV- ja LVV-kokeet, lunastuslautakunta, ansiomerkit; KHT-tilintarkastus siirrettiin PRH:lle); toiminta-alueita on kolme — viennin edistäminen, vaikuttaminen ja yritysten itsesääntely, jolla päästään Romakkaniemen mukaan usein tarkempiin lopputuloksiin kuin aina karkealla lainsäädännöllä; Keskuskauppakamarin budjetista 93–95 prosenttia tulee muusta kuin jäsenmaksuista; 75 prosenttia yrityksistä raportoi osaajapulaa, ensimmäistä kertaa koko maassa ja kaikilla sektoreilla, ja kahdella kolmesta se haittaa kasvua; ratkaisuiksi Romakkaniemi esittää paikallista sopimista, sosiaaliturvan kannustinuudistusta, työn verotuksen keventämistä ja osaamisperusteista maahanmuuttoa; kauppakamari on puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta poliittinen toimija (politics vs. policy); Saksa, Ruotsi, Tanska ja Hollanti uudistuivat (Hartz, Persson), Suomi on polkenut paikallaan 20 vuotta; Lafferin käyrä on triviaalisti tosi, ja sen lakipiste on Romakkaniemen mukaan sama kuin John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian lakipiste; yritysten verojalanjälki on 69 miljardia euroa, kun BKT on 275 miljardia, verot ja maksut runsaat 100 miljardia ja valtion budjetti 65 miljardia, ja yritys tuottaa verotuloja myös tekemättä voittoa — yhteisövero on siitä vain pieni siivu; Miettisen mukaan Suomen yksityinen varallisuus on noin 700 miljardia eli kolme kertaa BKT; Romakkaniemi kannattaa laajoja veropohjia, matalampia kantoja ja kansankapitalismia sekä pääomatuloverotukseen veroton alkuosuus; Lafferin käyrän suomalaisina esimerkkeinä mainitaan avoir fiscal 1990-luvulla ja yhteisöveron lasku noin 26:sta 20 prosenttiin Kataisen hallituksen aikana, jotka molemmat Romakkaniemen mukaan kasvattivat verotuloja; Romakkaniemi kannattaa tehokkaasti järjestettyä pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja on iloinen veronmaksaja noin 35 prosenttiin saakka. Aiheeseen liittyvät jaksot: Verojoustot ja ansiosidonnainen | Mauri Kotamäki ja Työmarkkinoiden järki ja tunteet | Minna Helle.

Jakson kulku

Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English