EP354 · Yhteiskunta · 2025-10-06
Trump Israel Hamas | Atte Kaleva | Neuvottelija 354
Kansanedustaja Atte Kaleva jäsentää Lähi-idän toimijat ja valtasuhteet: Israelin vaalijärjestelmän pirstaleisuus ja Netanjahun riippuvuus pienistä ääriliikkeistä, Hamasin ja Fatahin ero, palestiinalaishallinnon vanki- ja marttyyrimaksut sekä Iranin akselin romahdus Hizbollahin, Assadin ja ilmapuolustuksen menetyksen myötä. Keskustelu on nauhoitettu 3.10.2025, päiviä Trumpin 20 kohdan suunnitelman julkistamisen jälkeen ja ennen Hamasin vastausta. Kaleva arvioi suunnitelman tulitauko- ja panttivankikeskeiseksi askelmaksi, jonka poikkeuksellisuus on siinä, että kaikki alueen toimijat ovat mukana — ja esittää varovaisen optimismin, joka osoittautui viikossa perustelluksi. Mukana myös sivupolku Suomen perustuslakivalvontaan, jossa Kaleva itse istuu perustuslakivaliokunnassa. Julkaistu 6.10.2025.
Trump Israel Hamas | Atte Kaleva
Tiivistelmä: Jaksossa 354 Sami Miettinen haastattelee kansanedustaja Atte Kalevaa Lähi-idän valtasuhteista, Trumpin 20 kohdan Gaza-suunnitelmasta ja siitä, miksi alueen toimijoiden logiikka ei avaudu uutisvirrasta. Julkaistu 6.10.2025.
Lukuohje. Tämä on asiantuntijahaastattelu, jossa vieras puhuu omissa nimissään. Kaleva on kokoomuksen kansanedustaja ja jihadismin ja terrorismin tutkija, ja hänen tulkintansa alueesta ovat hänen omiaan. Tässä artikkelissa ne on merkitty hänen arvioikseen, ennusteet ennusteiksi ja kiistanalaiset poliittiset kannat mielipiteiksi. Artikkeli ei ota kantaa konfliktin osapuoliin. Jakso on nauhoitettu perjantaina 3.10.2025 — neljä päivää Trumpin suunnitelman julkistamisen jälkeen ja ennen kuin Hamasin vastaus oli tiedossa — joten se on tilannekuva, ei lopputulos. Lopussa on erillinen, jälkikäteen varmennettu jakso siitä, mitä tosiasiassa tapahtui.
Kuka puhuu
Atte Kaleva on kokoomuksen kansanedustaja, joka on 2010-luvun alusta tutkinut jihadismia ja terrorismia ja julkaissut aiheesta tietokirjan Jihad ja terrori (2018). Hän oli Jemenissä opiskelemassa arabiaa ja keräämässä väitöskirja-aineistoa, kun hänet ja hänen puolisonsa siepattiin Sanaassa joulukuussa 2012; panttivankeus kesti toukokuuhun 2013. Hän istuu myös eduskunnan perustuslakivaliokunnassa, mikä osoittautuu jakson loppupuolella olennaiseksi.
Jakso alkaa siitä, että Kaleva oli edellisenä iltana ollut A-studiossa, ja siitä noussut klippi koski tapporahaa.
Ensimmäinen oikaisu: kuka tapporahan maksaa
Miettinen olettaa kysymyksessään, että kyse on Hamasista. Kaleva oikaisee heti, ja tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi jakso ylipäänsä tehtiin:
Se ei ole itse asiassa Hamas, joka maksaa tätä tapporahaa, vaan se on tämä länsirannalla valtaa pitävä Palestinian Authority eli PLO ja Fatah, tämä Mahmud Abbasin porukka.
Järjestelmä on hänen kuvauksessaan tariffipohjainen. Jos hyökkääjä tappaa israelilaisen, hän saa tietyn korvauksen. Jos hän kuolee iskussa — tulee marttyyriksi — raha maksetaan omaisille. Jos hän joutuu Israelin vankilaan, omaiset saavat kuukausittaisen avustuksen. Palestiinalaishallinto kutsuu sitä itse marttyyrien rahastoksi; englanninkielisessä keskustelussa vakiintunut termi on pay for slay. Kaleva huomauttaa, että YK:lla on asiasta paljon aineistoa.
Mekanismin toinen puoli on se, että Israel kerää länsirannan verot ja tilittää ne palestiinalaishallinnolle — ja vähentää tilityksestä sen summan, jonka hallinto on maksanut näitä korvauksia.
Ero Hamasin ja Fatahin välillä ei ole tässä pilkunviilausta. Se on koko jakson kantava teema: Gaza ja Länsiranta ovat kaksi eri asiaa, joita hallitsee kaksi eri toimijaa.
Israel: miksi vaalijärjestelmä selittää politiikan
Kalevan analyysi Israelin sisäpolitiikasta lähtee vaalitavasta. Koko maa on yksi vaalipiiri ja äänikynnys on matala suhteessa siihen, että pieniä yhden asian puolueita syntyy runsaasti. Knessetiin tulee siis paljon pieniä ryhmiä, joilla on vähän edustajia mutta hyvinkin tiukkoja kynnyskysymyksiä — sekä liberaalilta laidalta että fundamentalistiselta ultraortodoksilaidalta.
Kun kynnyskysymyksiä on paljon, maan johtaminen vaikeutuu. Kalevan muotoilu on terävä:
Netanjahu on tietyssä mielessä näiden pienten ääriliikkeiden panttivanki.
Hän nimeää koalition radikaaleimmat hahmot — Smotrich ja Ben-Gvir — ja siirtyy sitten väitteeseen, joka on jakson kiistellyin ja samalla huolellisimmin perusteltu.
Kalevan mukaan Netanjahu on pitkään vastustanut kahden valtion mallia ja sallinut Qatarin tukea Hamasia nimenomaan siksi, että Hamasin valta Gazassa tekee Palestiinan valtion tunnustamisen länsimaille vaikeaksi. Logiikka on hänen luennassaan seuraava: ei kahden valtion malliin voi sitoutua, jos toinen valtio on demokratia ja toista hallitsee terroristijärjestö. Tämä on Kalevan tulkinta Netanjahun laskelmasta, ei Netanjahun oma lausunto, ja se on syytä lukea sellaisena.
Palestiina: 2006 ja sen jälkeen
Tapahtumaketju on lyhyt ja se selittää nykytilan.
Israel vetäytyi Gazasta kokonaan. Kaleva nostaa esiin yksityiskohdan, joka jää yleensä pois: alueelle jäi tuhansia kasvihuoneita, menestyviä yrityksiä, joissa kävi paljon palestiinalaisia töissä. Ne ryöstettiin saman tien ja toiminta loppui siihen.
Vuoden 2006 palestiinalaishallinnon vaaleissa Hamas voitti Gazassa ja Fatah länsirannalla. Fatah riitautti tuloksen myös Gazan osalta, ja seurauksena oli käytännössä sisällissota: Hamasin jäsenet tappoivat Fatahin jäseniä ja ajoivat loput pois. Hamas sai Gazan, Fatah jäi hallitsemaan länsirantaa.
Miettisen välikysymys on olennainen: onko sen jälkeen ollut vaaleja? Ei ole. Kaleva lisää, ettei tilanne ole kummallakaan puolella hyvä. Hamas johtaa Gazaa autoritaarisesti. Mahmud Abbas on 89-vuotias, epäsuosittu ja korruptiosyytösten kohteena, ja Kalevan mukaan perusteet syytöksille ovat todennäköisesti hyvät.
Abbasin osalta Kaleva nostaa esiin hänen Moskovassa 1980-luvulla tekemänsä väitöskirjan, jossa tämä esitti holokaustin olleen natsien ja sionistien salaliitto juutalaisten saamiseksi muuttamaan Euroopasta Palestiinaan. Väitöskirja ja sen sisältö ovat julkista tietoa ja niitä on käsitelty laajasti kansainvälisessä keskustelussa.
Kylmän sodan perintö
Tämä on jakson selittävin osuus sille, miksi eurooppalainen keskustelu asemoituu niin kuin se asemoituu.
Kaleva muistuttaa, että Israelin perustamisen aikoihin suomalainenkin vasemmisto katsoi Israeliin myötämielisesti — kibbutseja pidettiin toimivana sosialismina, kolhoosina joka toisin kuin kolhoosi myös tuotti. Vuoden 1967 jälkeen asetelma kääntyi.
Hänen selityksensä on kylmän sodan blokkilogiikka: yleisvasemmistolaisen näkemyksen mukaan Neuvostoliitto oli hyvä ja Yhdysvallat paha, ja kaikki mitä Yhdysvallat tuki oli pahaa. Koska Yhdysvallat tuki perinteisesti Israelia, Neuvostoliitto asemoitui automaattisesti vastapuolelle padotakseen yhdysvaltalaista vaikutusvaltaa — vaikkei Kalevan mukaan erityisesti arabeja rakastanutkaan.
Tämä on tulkinta, ei kiistaton historiantulkinta, ja artikkeli esittää sen sellaisena. Sen arvo on siinä, että se tekee nykykeskustelun asetelmasta ymmärrettävän sen sijaan että pitäisi sitä irrationaalisena.
Jihad: iso ja pieni
Lyhyt mutta hyödyllinen käsitteenselvennys, jonka Kaleva itse sanoo ansaitsevansa oman jaksonsa.
Koraani tuntee kahdenlaisen jihadin. Iso jihad on sisäistä kilvoittelua epäislamilaisia pyrkimyksiä vastaan — Kalevan esimerkki on se, että haluaa juoda olutta mutta ei juo. Pieni jihad on ulkoinen: jos islamin yhteisöä, ummaa, uhataan tai sitä vastaan hyökätään, jokainen terve muslimimies on viime kädessä velvollinen puolustamaan sitä.
Arkikielessä sanan merkitys on kaventunut jälkimmäiseen. Ero on olennainen, jos haluaa lukea alueen toimijoiden omaa retoriikkaa.
Alueellinen kartta ja Iranin akselin romahdus
Kaleva jäsentää alueen neljään ryhmään.
1. Iranin akseli. Iran vaikuttaa alueella proxyjen kautta: Hizbollah Libanonissa, Hamas, huthit Jemenissä ja pitkään Assadin Syyria. Assad oli alaviitti, ei varsinaisesti shiia, mutta laskettiin shiialaiseksi. Tämä on se “shiia-akseli”: Iran, Syyria, Hizbollah.
Akselin romahdus on jakson keskeisin geopoliittinen havainto:
- Hizbollah menetti toimintakykynsä piipari-iskussa, jota Kaleva pitää poikkeuksellisen taitavana operaationa. Hän lisää sivuhuomiona, että myös Iranin suurlähettilään piipari räjähti — ja kysyy, mistä tämä oli sellaisen saanut.
- Assad on kaatunut ja Iranin vaikutusvalta Syyrian kautta on padottu.
- Hamas on neutraloitu tai neutraloimassa.
- Iranin ilmapuolustus on lamautettu käytännössä kokonaan.
Viimeinen on Kalevan mukaan se, mikä on “erittäin merkille pantavaa”. Kun ilmapuolustusta ei ole, Israelin tai Yhdysvaltain ilmavoimat voivat lentää Iranin yllä miten haluavat, ja kiinteät kohteet — uraanirikastamot, ydinaseprojektin tilat, hallinnon tilat — ovat alttiina. Hän tekee myös tarkan oikaisun Miettisen muotoiluun: Iranin armeijaa ei ole tuhottu, vaan ilmapuolustus on lamautettu. Armeija on yhä suorituskykyinen ja ajatollahit johtavat maata.
Huomionarvoista: kun iskuja tehtiin, alueen muut valtiot eivät protestoineet.
2. Sunnimaat. Saudi-Arabia, Arabiemiraatit, Jordania ja Egypti vastustavat Irania — ja tähän löyhään ryhmittymään kuuluu käytännössä myös Israel. Saudien huoli on konkreettinen ja taloudellinen: maan shiiavähemmistö asuu Persianlahden rannalla Dammamin alueella, jossa tuotetaan Saudi-Arabian öljy ja kaasu. Jos Iran pääsee lietsomaan siellä separatistista liikehdintää, öljytuotanto vaarantuu — Kalevan sanoin eksistentiaalinen ongelma.
3. Turkki ja Qatar. Näillä on Kalevan mukaan tiettyjä sympatioita muslimiveljeskuntaa kohtaan, jota alueen muissa sunnimaissa pidetään kumouksellisena terroristijärjestönä. Hän täsmentää, etteivät maat itse ole veljeskunta.
4. Venäjä. Venäjä taisteli Syyriassa Assadin puolella säilyttääkseen Välimeren viimeisen laivastotukikohtansa ja jalansijan alueella. Assadin kaaduttua tuo jalansija on mennyt.
Kalevan oma yhteenveto: “Tämä kokteili on aika sekava.”
Miksi Hamas iski 7.10.2023 — kaksi laskelmaa
Tämä on artikkelin kannalta jakson tärkein analyyttinen kohta, koska se esittää terroriteon strategiana eikä pelkkänä raakuutena.
Kaleva antaa kaksi syytä.
Ensimmäinen: Abraham Accordsin keskeyttäminen. Trumpin ensimmäisellä kaudella solmitut sopimukset olivat lähellä normalisoida osan alueen maista suhteet Israeliin. Kaleva arvioi, että jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Trump, se olisi ollut Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen suoritus. Hamas ei halunnut saudien ja muiden normalisoivan suhteitaan.
Toinen ja kylmempi: provokaatiolaskelma.
He aika taitavasti laskivat, että kun he tekevät riittävän brutaalin terrori-iskun, niin se provosoi Israelin niin voimakkaisiin vastatoimiin, että sitten maailman sympatiat kääntyvätkin tämän terroristijärjestön puoleen.
Kaleva sanoo suoraan, että se kuulostaa hölmöltä — ja että juuri niin on käynyt. Hänen arvionsa on, että strategia on tuottanut Hamasin näkökulmasta hyvää tulosta, koska moni Euroopan maa on sittemmin tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä on hänen tulkintansa tunnustamispäätösten syistä; päätöksille on esitetty julkisuudessa myös muita perusteluja.
Trumpin 20 kohdan suunnitelma: mikä siinä on uutta
Kaleva tekee ensin terminologisen oikaisun, joka kannattaa panna merkille:
Tämä ei ole Trumpilta mikään rauhansuunnitelma, vaan se on tulitaukosuunnitelma.
Sen tavoite on saada tappaminen loppumaan, panttivangit vapaaksi ja Hamas aseista riisutuksi. Vasta sen jälkeen katsotaan rauhansuunnitelmaa.
Mikä siinä sitten on poikkeuksellista? Kalevan vastaus on yksi asia: kaikki alueen toimijat ovat jollain tavalla mukana, Hamasia lukuun ottamatta. Hän vertaa Oslon sopimukseen 1990-luvun alussa, jossa ympäröivät arabimaat eivät olleet mukana. Kesällä 2025 Ranska ja Saudi-Arabia olivat tehneet yhteisen julkilausuman, johon alueen arabimaat — ja Suomi — liittyivät; Trumpin suunnitelman ero on osallistujapohjan laajuus.
Kaleva lisää Oslosta historiallisen huomion: vaikka sopimus oli lähellä mennä läpi, juuri tuolloin Neuvostoliiton romahdettua Israeliin oli muuttanut Itä-Euroopasta paljon fundamentalistista ultraortodoksista väestöä, joka ei voinut hyväksyä sopimuksia arabien kanssa. Tuo väestöryhmä on nyt huomattavasti suurempi ja vaikutusvaltaisempi.
Painetta tarvitaan molempiin suuntiin
Kalevan rakenneanalyysi neuvottelutilanteesta on jakson käyttökelpoisin oivallus, ja se on luonteeltaan neuvotteluteoreettinen eikä poliittinen.
Palestiinalaispuolelle painetta antavat sunnalaiset Persianlahden arabimaat, nyt kun Iranin vaikutusvalta on niistetty.
Netanjahun puolelle painetta pystyy antamaan vain yksi ihminen maailmassa: Yhdysvaltain presidentti. Ja Kalevan mukaan Trump on sitonut oman arvovaltansa prosessiin asettumalla transitiohallinnon keulakuvaksi — mikä tekee peruuttamisesta hänelle kalliin.
Tähän liittyy jakson tarkin yksittäinen havainto, Netanjahun kaksikielisyys: hän sanoo englanniksi olevansa mukana ja puhuu heti perään hepreaksi omille kannattajilleen, ettei kahden valtion mallia hyväksytä. Kalevan johtopäätös on, että Trumpin arvaamattomuus on tässä kohtaa jopa hyöty:
Trump on se ihminen, joka kykenee tekemään Netanjahulle sellaisen tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä.
Miettinen esittää tähän oman kehyksensä: kyseessä on käytännössä puolentoista valtion malli, jossa edetään Gaza ensin ja Länsiranta myöhemmin.
Gazan taloudellinen tulevaisuus
Kaleva ei esitä Gazan ongelmaa ensisijaisesti sotilaallisena vaan insentiiviongelmana, ja tämä on jakson rakentavin osuus.
Gazan väestö on kärsinyt eniten sekä Hamasin vallasta että Israelin vastatoimista, ja siellä on katkeruutta, juutalaisvihaa ja näköalattomuutta. Populaatio on hyvin nuori. Kalevan mukaan transitiohallinnon pitäisi pystyä luomaan gazalaisille taloudellisia insentiivejä lopettaa terrorismi ja siirtyä markkinatalouteen.
Gazassahan olisi kaikki mahdollista tulla vaikka Välimeren Dubaiksi.
Kun ihminen näkee elintasonsa nousevan, houkuttelevuus lähteä aavikolle tekemään jihadia pienenee, koska menetettävää on enemmän.
Trumpin aiemmin pilkattua “Gaza Riviera” -ajatusta Kaleva kommentoi kaksijakoisesti. Hän torjuu suoraan sen version, jossa väestöä siirrettäisiin pois — se olisi sotarikos, eikä sitä voi tehdä — ja huomauttaa, ettei uudessa suunnitelmassa siirtoa enää mainita. Mutta itse taloudellisessa ideassa hän näkee “pienen totuuden siemenen”, ja lukee pilkan osin ilmiöksi, jota hän kutsuu Orange Man Bad -narratiiviksi: mitä tahansa Trump sanoo, sille pitää nauraa.
Kaleva huomauttaa myös Trumpin neuvottelutaktiikasta havainnon, joka pätee neuvotteluihin yleisemminkin: hän esittää ensin jotain täysin päätöntä, kaikki kauhistelevat, ja kun siitä peruutetaan vähän, lopputulos kuulostaa realistiselta.
Ja hänen laskelmansa siitä, miksi diili voisi pitää:
Jos saataisiin sellainen ratkaisu, mistä hyötyisivät sekä gazalaiset, israelilaiset, ympäröivät arabimaat että Yhdysvallat, ja ainoat häviäjät olisivat Iran ja Hamas — niin tämä alkaa kuulostaa aika houkuttelevalta.
Miksi arabimaat eivät voi tulla ensin
Yksi konkreettinen este, joka jää julkisessa keskustelussa usein huomaamatta.
Kaleva kertoo, että keskustellessaan näiden maiden edustajien kanssa epävirallisesti viesti on voimakas: he ovat kyllästyneet palestiinalaisten jatkuvaan uhriutumiseen ja siihen, että alueelle on pumpattu miljardeja ja saatu terrorismia ja väkivaltaa.
Mutta operatiivinen este on tämä: saudijoukkoja tai marokkolaisia joukkoja ei voi lähettää Gazaan, jos on riski arabi vastaan arabi -taisteluista Hamasin operatiivien kanssa. Jonkun on hoidettava likainen työ ensin pois alta, ja vasta sitten he voivat tulla puhtaaseen pöytään vakauttamaan turvallisuustilanteen.
Sama koskee Egyptiä ja Jordaniaa. Molemmissa on ongelmia muslimiveljeskunnan kanssa: Egyptissä Mubarakin kaaduttua veljeskunta oli ainoa toimiva oppositiovoima, valittiin vapailla vaaleilla ja otti Kalevan mukaan itselleen enemmän valtaa kuin Mubarakilla oli koskaan ollut, kunnes armeija syöksi sen vallasta. Jordaniassa on paljon palestiinalaispakolaisia, eikä maa halua lisää.
Israelin sisäpolitiikka: asevelvollisuus ja korkein oikeus
Kaksi rakenteellista jännitettä, jotka määrittävät Netanjahun liikkumatilaa.
Ultraortodoksien asevelvollisuuspoikkeus. Kun Israel perustettiin, fundamentalistisia juutalaisia oli vähän, ja monet heistä vastustivat valtion perustamista sillä perusteella, että vasta Messias perustaa Israelin valtion. Ben-Gurion sai heidät mukaan lupaamalla, ettei heidän tarvitse suorittaa asepalvelusta — heidän palveluksensa on hengellistä, Tooran lukemista ja rukoilemista. Miehillä palvelus on Israelissa kolmivuotinen, naisilla kaksivuotinen. Nyt ryhmä on niin suuri, että poikkeus on kestämätön, ja muiden kysymys miksi minun pitää mennä kolmeksi vuodeksi inttiin on Kalevan mukaan täysin ymmärrettävä. Entinen puolustusministeri Gallant yritti muuttaa asiaa ja Netanjahu pani hänet pihalle.
Korkein oikeus perustuslakituomioistuimena. Israelilla ei ole perustuslakia vaan kokoelma peruslakeja — perustuslakia ei ehditty kirjoittaa, koska hyökkäys valtion perustamisen jälkeen oli välitön. Korkein oikeus toimii ikään kuin perustuslakituomioistuimena ja arvioi lakiesityksiä peruslakien hengen mukaan.
Rakenteellinen ongelma on nimitysmenettelyssä: tuomarit valitsevat itse seuraajansa. Kun tuomioistuin on Kalevan kuvauksen mukaan vasemmistolaistunut, vasemmistolaiset tuomarit valitsevat uusia vasemmistolaisia tuomareita. Netanjahu on syyttänyt tuomioistuinta politisoituneeksi ja pyrkinyt siirtämään nimitysvallan pääministerille, mitä vasemmisto-oppositio ja tuomioistuin vastustivat — ja mistä häntä syytetään peruslakien vastaisuudesta.
Sivupolku, joka kannattaa lukea: Suomen perustuslakivalvonta
Miettinen siirtää keskustelun Suomeen, ja tästä tulee jakson yllättävin osuus — koska Kaleva istuu itse perustuslakivaliokunnassa ja puolustaa suomalaista järjestelmää.
Miettinen kertoo kannattaneensa aiemmin perustuslakituomioistuinta mutta kääntyneensä keskusteltuaan asiasta kokoomuksen Heikki Vestmanin kanssa. Kalevan perustelut ovat kolme.
Ensinnäkin, mitä valiokunta tekee. Se tarkastaa ennakolta ne lait, joilla on tarttumapintaa perusoikeuksiin, ihmisoikeuksiin tai kansainvälisiin sopimuksiin. Jos laki ei ole perustuslain mukainen, se pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä — kahden kolmasosan enemmistöllä ja lepäämään seuraavalle vaalikaudelle, tai viiden kuudesosan enemmistöllä kiireellisenä, kuten rajaturvallisuuslaissa tehtiin. Kalevan mukaan perustuslain säätäjä on tarkoituksella jättänyt takaportin, mutta niin ettei yksikään hallitus pysty yksinkertaisella enemmistöllä rajoittamaan perusoikeuksia.
Toiseksi, politisoitumisesta. Kalevan vastaus on rehellinen eikä puolusteleva:
Tottakai se on politisoitunut, koska enhän minä voi unohtaa arvojani ja asenteitani, kun menen sinne valiokuntaan. Mutta se mikä tekee, ettei se ole politisoitunut, on se, että kun minä menen sinne, niin minä en kanna enää kokoomusviittaa päälläni.
Hän kuvaa eron konkreettisesti: salissa hän painaa vihreää nappia hallituksen esityksille, myös niille joita ei henkilökohtaisesti pidä järkevinä, koska on sitoutunut hallitusohjelmaan. Valiokunnassa hän kuuntelee asiantuntijoita ja tekee oman harkintansa siitä, voiko näin tehdä — jopa silloin kun pitää itse lakiesitystä hölmönä.
Kolmanneksi, vastakysymys. Tämä on hänen vahvin argumenttinsa perustuslakituomioistuinta vastaan, ja se seuraa suoraan Israelin esimerkistä:
Kuka nimittää ne tuomarit?
Jos tuomarit nimittävät itse, syntyy sama itseään uusintava klikki kuin Israelissa; jos poliitikot nimittävät, ollaan Yhdysvaltain tilanteessa. Hän lisää havainnon Suomen oikeustieteen sisäisestä valikoitumisesta: oikeistolaisesti ajatteleva lakiopiskelija hakeutuu hänen arvionsa mukaan todennäköisemmin rikosoikeuteen tai yritysjuridiikkaan hyville palkoille, kun valtiosääntöoikeuteen hakeutuvat muut — jolloin jako on jo lähtökohtaisesti hiukan politisoitunut.
Miettinen lisää oman perustelunsa: nykyjärjestelmässä järeitäkin lakeja pääsee uusimaan järjellisessä ajassa.
(Sama kysymys perustuslakivalvonnasta käsitellään toiselta kannalta jaksossa 178, jossa kokoomuksen ehdokkaat päätyvät päinvastaiseen johtopäätökseen — Arvot hukassa oikeusvaltio vaarassa.)
Flotilla, ideologia ja se, mitä tästä kannattaa poimia
Jakson loppupuoli on sen mielipiteellisin osa, ja se on syytä lukea sellaisena.
Kaleva arvostelee Gretan flotillaa terävästi: veneitä oli kymmeniä ja ne kulkivat meridieselillä, avustustavaraa mahtui vähän, ja hän kertoo nähneensä videoita, joissa tavaraa pakattiin muovipurkkeihin ja heitettiin mereen siinä toivossa, että ne ajautuisivat Gazan rantaan. Hänen johtopäätöksensä on, että kyse oli hyvesignaloinnista ja moraaliposeerauksesta eikä gazalaisten auttamisesta. Tämä on hänen arvionsa flotillan motiiveista.
Miettinen kertoo tähän liittyen, että aiemman flotillan yhteydessä kiinniotetuille tarjottiin mahdollisuutta katsoa Israelin koostama video 7.10.2023:n tapahtumista, ja että sitä ei haluttu katsoa. Kaleva pitää tätä esimerkkinä siitä, että vahva ideologia syrjäyttää faktat.
Hänen laajempi väitteensä on, että islamismia, marksismia ja niin sanottua woke-aktivismia yhdistää länsimaisen yhteiskunnan, kapitalismin ja markkinatalouden vastustaminen, ja hän kysyy kuka hyötyy siitä, että länsimaissa on tällaista sisäistä nakertamista — vastaten itse: Venäjä, Iran, ehkä Kiina, joskaan Kiina ei hänen mukaansa aktiivisesti epävakauta.
Tähän liittyvä retorinen kuva — että islamistit, kommunistit ja LGBT-aktivistit ovat kirjaimellisesti samassa veneessä, ja että vallan saatuaan kukin ryhmä kohdistaisi väkivaltaa toisiin — on hänen argumenttinsa ja ennusteensa, ei havainto. Sen historiallinen tukipilari on hänen kuvauksensa Iranin vallankumouksesta: yliopistojen progressiivinen nuoriso, marxistit ja Khomeinin islamistit syrjäyttivät shaahin yhdessä, minkä jälkeen Khomeinin joukot tappoivat, vangitsivat tai karkottivat sekä marxistit että progressiivisen porukan. Vallankumous söi lapsensa.
Hamasin laskelma: miksi antautuminen ei ehkä kannata
Jakson viimeinen analyyttinen kohta, ja se on kylmä.
Trumpin suunnitelma takaa Hamasin jäsenille armahduksen tai vapaan kulun Gazasta, jos he luopuvat aseista. Miettinen kysyy, pystyisikö Hamas nöyrtymään lopettamaan itsensä.
Kaleva vastaa, että länsimaisen logiikan mukaan se olisi järkevää — mutta että Hamasin oma laskelma on toinen. Järjestö on saavuttanut tavoitteensa: tappamalla israelilaisia siviilejä ja omia siviilejään se on päässyt tilanteeseen, jossa useat maat ovat tunnustaneet Palestiinan. Sen näkökulmasta terrori-isku on ollut onnistunut. Ja Kalevan mukaan järjestö ei arvosta ihmishenkeä — ei omiensa eikä vastapuolen.
Siitä seuraa hänen ennusteensa: kun Trumpin uhkaus on antaa Netanjahulle vapaat kädet Gazassa, Hamas saattaa päätellä voivansa provosoida vieläkin voimakkaampia vastatoimia, jolloin tuki Palestiinalle kasvaisi ja vielä useampi maa tunnustaisi sen.
En ole varma, onko heillä mitään intressiä olla jatkamatta sitä sotaa viimeiseen palestiinalaiseen siviiliin asti.
Mitä tapahtui seuraavaksi
Tämä osuus ei ole jaksosta vaan on lisätty jälkikäteen, koska jakso on nauhoitettu kesken tapahtumasarjan.
Trump julkisti 20 kohdan suunnitelmansa 29.9.2025 Valkoisessa talossa Netanjahun rinnalla. Jakso nauhoitettiin perjantaina 3.10.2025, jolloin Hamasin vastaus oli kesken ja BBC:n lähteiden mukaan hyväksyntä ei ollut lähellä — juuri siinä tilanteessa Kaleva esitti varovaisen optimisminsa.
Samana päivänä Hamas ilmoitti hyväksyvänsä osan suunnitelmasta, mukaan lukien vallasta luopumisen ja kaikkien jäljellä olevien panttivankien vapauttamisen, mutta katsoi osan kohdista vaativan lisäneuvotteluja. Trump kehotti Israelia lopettamaan pommitukset välittömästi. 9.10.2025 Israel ja Hamas sopivat sopimuksen ensimmäisestä vaiheesta: panttivankien vapauttaminen ja palauttaminen, humanitaarisen avun merkittävä lisäys ja Israelin osittainen vetäytyminen Gazasta.
Kalevan varovainen optimismi osoittautui siis perustelluksi viikon sisällä. Se, toteutuuko suunnitelman vaikein osa — Hamasin aseistariisunta — on tätä artikkelia kirjoitettaessa yhä ratkaisematta, ja se on juuri se kohta, jota Kaleva jaksossa piti epätodennäköisimpänä.
Mitä jaksosta jää käteen
Neljä asiaa.
Uutisvirta ei kerro logiikkaa. Kalevan oma perustelu koko jaksolle on, että tavallisen lukijan on vaikea ymmärtää miksi eri toimijat toimivat kuten toimivat, koska se vaatii syvän ymmärryksen alueesta. Kun taustalogiikan tietää, toiminta on loogista — ja se logiikka ei aukea yksittäisestä uutisesta.
Iranin akselin romahdus on tapahtunut palasina, ja kokonaisuus on iso. Hizbollah, Assad, Hamas ja ilmapuolustus ovat neljä erillistä uutista, jotka yhdessä muuttavat alueen voimatasapainoa enemmän kuin mikään niistä yksin. Se, etteivät alueen muut valtiot protestoineet iskuja, kertoo tästä enemmän kuin niiden viralliset lausunnot.
Ratkaisu on neuvotteluteknisesti painekysymys. Painetta tarvitaan molemmille puolille, ja vain yksi ihminen maailmassa pystyy painostamaan Netanjahua. Tämä on jakson siirrettävin havainto, ja se pätee muihinkin jumiutuneisiin neuvotteluihin kuin tähän.
Gazan ongelma on myös insentiiviongelma. Kalevan rakentavin väite on, ettei kysymys ole vain aseista vaan siitä, onko nuorella gazalaisella mitään menetettävää. Se on kohta, jossa hän ja Trumpin pilkattu kiinteistöhanke osuvat yhteen — ja jossa hän samalla torjuu selkeästi sen version, joka olisi sotarikos.
Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta + AI-tutkimus · Markdown: index.md · In English