EP344 · Talous · 2025-07-30

Trumpin EU-kyykytys | Petri Roininen | Neuvottelija 344

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Petri Roininen ja Sami Miettinen käyvät läpi Turnberryssä 27.7.2025 sovitun EU:n ja Yhdysvaltain kauppadiilin ja päätyvät samaan tuomioon: EU neuvotteli huonosti. Tarkistettu: 15 % tulli useimmille EU-tuotteille, teräkselle ja alumiinille jäi 50 %, EU sitoutui 750 miljardin energiaostoihin ja 600 miljardin investointeihin — Britannialle jäi 10 %. Toinen puoli on pääoma: jos kauppapolitiikasta tuli ase, finanssipolitiikasta voi tulla seuraava, ja silloin kysymys suomalaisen eläkevarallisuuden allokaatiosta muuttuu. Roinisen konkreettinen ehdotus: eläkeyhtiöt panisivat prosentin varoistaan, 2,7 miljardia, uuteen suomalaiseen pankkiin. Mukana myös isännän oma käsite, villapaitaekonomisti, ja sen tunnusmerkki.

Sami Miettinen

Trumpin EU-kyykytys | Petri Roininen | Neuvottelija 344

Tiivistelmä: Kolme päivää Turnberryn kauppadiilin jälkeen nauhoitettu jakso, jossa molemmat osapuolet ovat samaa mieltä: EU alisuoriutui. Ensin mitä sovittiin ja mitä se maksaa, sitten se osa jota julkisuudessa käsiteltiin vähemmän — mihin pääomat tämän jälkeen hakeutuvat ja mitä se tarkoittaa suomalaiselle eläkevarallisuudelle.

Miten tätä juttua luetaan

Jakso on yksimielinen. Isäntä ja vieras ovat samaa mieltä lähes kaikesta, eikä kukaan edusta vastakkaista näkemystä. Se tekee jaksosta terävän mutta yksipuolisen: kauppasopimusta puolustavat argumentit esitetään vain siteerattuina ja pilkallisesti, käsitteellä “villapaitaekonomisti”.

Molemmat ovat asianosaisia. Vieras kertoo itse istuvansa Vantaan kaupunginhallituksessa keskustan mandaatilla ja omistavansa osuuden Investors Housesta, jonka hallituksessa hän on; jakson lopussa käsitellään yhtiön menestystä. Isäntä kertoo omasta salkustaan ja siitä, että hän on ollut Ylellä kommentoimassa samaa aihetta. Sijoitussuosituksia kumpikaan ei anna, ja isäntä sanoo sen ääneen [38:08].

Luvut on tarkistettu. Jakso on nauhoitettu heti sopimuksen jälkeen, ja luvut liikkuvat muistinvaraisesti. Alla olevat on verrattu julkisiin lähteisiin; poikkeamat kerrotaan.

Tekstitys on YouTuben automaattinen (youtube_auto_fi, rullaava ikkuna purettu 2 936 → 1 466 repliikkiin). Sitaatit ovat siksi suuntaa-antavia.

Aikaleimat on luettu tekstitysraidasta.

Mitä Turnberryssä sovittiin

Tarkistettu. Ursula von der Leyen ja Donald Trump sopivat 27.7.2025 Turnberryssä Skotlannissa kehyksestä, jossa useimpien EU-tuotteiden tulli Yhdysvaltoihin on 15 % — puolet uhatusta 30 prosentista — autot, lääkkeet ja puolijohteet mukaan lukien. Teräkselle ja alumiinille jäi voimaan 50 %. EU sitoutui ostamaan yhdysvaltalaista energiaa 750 miljardilla dollarilla (noin 250 miljardia vuodessa vuoteen 2027) ja investoimaan Yhdysvaltoihin 600 miljardilla, sekä ostamaan sotilaskalustoa “satojen miljardien” arvosta. (Al Jazeera, Euroopan komissio)

Jaksossa mainittu kokonaissumma, 1 350 miljardia [03:48], on siis 750 + 600 ja pitää paikkansa. Myös vertailu Britanniaan pitää: brittien tulli jäi 10 prosenttiin, eli EU:n taso on puolitoistakertainen [44:57].

Vieraan tuomio on suora:

“Trump teki paradigmamuutoksen. Ei enää globaalia avointa taloutta, vaan kahdenvälisiä sopimuksia — ja kauppapolitiikasta tuli politiikan väkevin ydin.” [02:32]

Isäntä nimeää epäsuhdan: “15 pinnaa toiselle, ei mitään toiselle, ja lisäksi 1 350 miljardia investointeja ja ostoja — köyhä Eurooppa maksaa rikkaalle Amerikalle” [03:48].

Miksi EU hävisi: jakson neuvotteluanalyysi

Tämä on jakson paras osuus, koska se ei tyydy pettymykseen vaan nimeää mekanismin.

Vaihdettavaa ei ollut. Vieraan diagnoosi on neuvotteluteoreettinen ja siksi siirrettävä:

“EU:lla ei ole pelimerkkejä, joilla käydä tällaisia neuvotteluja. Ei taitoa, ei kokemusta — mutta ei myöskään sitä mitä vaihtaa. Neuvottelussa pitäisi aina olla jotain mitä vaihtaa.” [04:33, 06:06]

Trumpin taktiikka on tunnistettavissa. Vieras kuvaa sen kiinteistömogulin kaavana: tunnista omat vahvuudet ja toisen heikkoudet, hämmennä poskettomilla vaatimuksilla, aja nurkkaan ja tee lopuksi ehdotus, johon on pakko suostua — minkä jälkeen arvioitsijat toteavat, että saatiin torjuntavoitto ja ennakoitavuutta [05:20].

Uhkaus, joka riitti. Isännän mukaan Trump sanoi, että jos EU asettaa vastatulleja, ne vain lisätään olemassa olevien päälle — ja se yksinkertainen mekanismi ratkaisi neuvottelun [06:06, 47:14]. Hän esittää tähän myös kritiikin, joka ei ole itsestään selvä: hänen mukaansa EU:n oman edun mukaista olisi ollut neuvotella edes viiden prosentin pohjatulli, koska tullimaksut ovat EU:n omia varoja, ja nyt vastaava raha kerätään jäsenmailta [46:28].

Sisäisen ja ulkoisen neuvottelun ero. Vieraan havainto, että sama byrokratia tuottaa huonon tuloksen myös sisäisissä neuvotteluissa kuten elpymisrahastossa [06:06], on jakson yleistettävin väite — ja samalla se, jota kukaan ei jaksossa haasta.

Isäntä lisää oman kirjansa kautta perustelun sille, miksi arvopohja ei korvaa voimaa: “pääsee paljon pidemmälle aseella ja ystävällisellä sanalla kuin pelkällä ystävällisellä sanalla” [43:26]. Vieras kääntää siitä kysymyksen, joka jää jaksossa avoimeksi: jos EU on oikeusvaltio ja arvoyhteisö, miksi se ei voisi olla myös vahva neuvottelija? [44:12]

Arvonlisäverokohta, jonka isäntä nostaa

Tämä on jakson omaperäisin talousargumentti ja se, jonka isäntä sanoo esittäneensä Ylellä.

Yhdysvalloissa ei ole liittovaltiotason arvonlisäveroa. Eurooppalainen alv koskee myös tuontituotteita, mutta se on vero, jota yhdysvaltalaisella tuottajalla ei omalla kotimarkkinallaan ole — ja tulli taas tuo liittovaltiolle fiskaalituloa vastaavasti [07:38, 08:23]. Isännän väite on, että tätä ulottuvuutta ei analysoitu kunnolla, koska “villapaitaekonomistit” pitivät tulleja pelkkänä kitkana.

Kohta on syytä lukea tarkasti: alv ei ole tuontitulli eikä se syrji tuontia kotimaista tuotantoa vastaan samalla markkinalla — se peritään molemmista. Se, mikä väitteestä jää pystyyn, on rakenteellinen ero verojärjestelmien välillä ja se, että Trumpin hallinto on käyttänyt eurooppalaista alv:tä nimenomaan tullien perusteluna. Jakso ei erota näitä kahta toisistaan.

Trumpin väitteestä, että tullin maksavat muut maat, isäntä on täsmällinen: sen maksaa loppukäyttäjä, kuten alv:nkin [08:23].

Kuka maksaa, ja mihin pääomat hakeutuvat

Lyhyt aikaväli. Isännän jäsennys on käytännönläheinen: vähittäiskauppa on tehokasta ja matalakatteista, joten hinta nousee osittain, kate kapenee osittain — ja loput painetaan maahantuojan ja eurooppalaisen viejän katteeseen [10:43]. Seurauksena inflaatiota Yhdysvalloissa, mikä on pitänyt korot korkealla, mikä taas on heikentänyt dollaria.

Pitkä aikaväli on jakson varsinainen teesi. Vieras siirtää katseen operatiivisesta strategiseen:

“Jos mietit sitä pidemmällä ja strategisemmin, kysymys on: minne pääomat alkavat allokoitua. Pääomien allokaatiossa 0,1 prosentin erolla on merkitystä.” [11:28]

Ja lopputulos: matala verotus plus tullimuuri plus maailman suurin yhtenäinen markkina luo investoinneille suotuisuusaseman Yhdysvaltoihin Euroopan sijaan [12:14]. Tämä on vaihtoehtoiskustannusargumentti, ei vientiargumentti, ja siksi se on jakson tärkein kohta.

Varallisuusvertailu, tarkistettuna. Isäntä esittää yksityisen varallisuuden per aikuinen: Yhdysvallat 520 000, Ruotsi 300 000, Suomi 150 000, Sveitsi 657 000 [12:14, 34:22]. UBS:n Global Wealth Report 2025 antaa vuoden 2024 keskimääräiseksi varallisuudeksi aikuista kohden Sveitsissä 910 000, Yhdysvalloissa 696 000, Ruotsissa 406 000 ja Suomessa 209 000 dollaria. Absoluuttiset tasot ovat siis jaksossa matalampia, mutta suhdeluvut pitävät: Yhdysvallat noin 3,3-kertainen Suomeen ja Ruotsi noin kaksinkertainen — juuri niin kuin jaksossa sanotaan. (UBS)

Antihauraus. Vieraan kehys on Nassim Talebin: Yhdysvallat on maailman antihaurain talous, joka kestää höykytystä ja jatkaa, kun taas Eurooppa on hauras manner, joka on vasta ottanut ensimmäisen iskun [13:44].

Eläkevarat: jakson konkreettisin ehdotus

Tästä eteenpäin jakso käsittelee sitä, mitä Suomessa voisi tehdä, ja se on sen arvokkain osa.

Vieraan kysymys on rehellisesti muotoiltu:

“Onko tässä maailmassa suomalaisen eläkevarallisuuden sijoittaminen samalla tavalla kuin ennen enää perusteltua? Joskus sanotaan osta suomalaista — mitä jos nyt tulisikin: sijoita Suomeen?” [22:56]

Hän ei esitä sitä velvoitteena vaan optimointiongelman muutoksena: eläkejärjestelmä tarvitsee sekä sijoitustuottoja että työeläkemaksuja, ja yhden muuttujan maksimoinnin sijaan kahden muuttujan optimointi olisi nykytilanteessa terve ajatus [24:28]. Isäntä on kyynisempi: hänen arvionsa mukaan eläkeyhtiöiden johto on tyytyväinen siihen, ettei allokaatiopäätöksiä tarvitse tehdä, kun jenkkipaino voidaan vain pitää korkealla [23:42].

Ehdotus. Tämä on jakson otsikkotason idea:

“Mitä jos eläkeyhtiöt kokoaisivat yhden prosentin varoistaan, 2,7 miljardia, ja perustaisivat uuden pankin? Se ottaisi vastaan talletuksia, ja käytettävissä olisi kymmenen miljardin lainakanta.” [29:01]

Perustelut, jotka jaksossa annetaan: Handelsbanken on poistunut markkinalta, pankkisektori on Suomessa ohut ja keskittynyt, pk-yritysten ja kasvuyritysten rahoitus on vaikeaa, ja pankkitoiminta on kannattavaa — eli myös hyvä sijoituskohde eläkerahalle [29:46, 33:36]. Vieraan tiivistys: “eläkeraha on parempi omistaja pankille kuin valtio” [33:36].

Tarkistettu: Handelsbanken ilmoitti 31.5.2023 myyvänsä Suomen liiketoimintansa; henkilöasiakas-, varainhoito- ja sijoituspalvelut siirtyivät S-Pankille ja pk-yritysliiketoiminta Oma Säästöpankille, kaupat toteutuivat syyskuussa ja joulukuussa 2024. (S-Pankki, Finanssiala)

Isännän vaihtoehtoinen ehdotus on rahastoeläke: pieni osa maksukertymästä, esimerkiksi 10 prosenttia tai 2,5 prosenttiyksikköä, siirrettäisiin eläkkeensaajan omaan päätösvaltaan — mikä avaisi myös reitin pienempiin, nopeammin kasvaviin yhtiöihin, joihin nykyinen tikettikoko ei taivu [34:22].

Kumpaakaan ehdotusta ei jaksossa haasteta. Eläkejärjestelmän tuottovaatimus, hajautusvelvoite ja vakavaraisuussääntely jäävät käsittelemättä, samoin se ilmeinen vasta-argumentti, että kotimarkkinapainon kasvattaminen keskittää riskiä samaan talouteen, josta eläkemaksutkin tulevat.

Velka ja se 98 prosenttia

Isäntä esittää, että Suomen valtionvelasta 98 prosenttia on ulkomaalaisten hallussa [26:44]. Tarkistettuna luku vaatii täsmennyksen mutta ei ole pelkkä liioittelu. Valtiokonttorin mukaan ulkomaiset sijoittajat omistivat vuoden 2020 lopussa noin 69 prosenttia valtion velkapapereista — mutta kun Suomen Pankin omistukset jätetään pois, muiden kotimaisten sijoittajien osuus oli vain noin 2 prosenttia. Vuoden 2025 uusista liikkeeseenlaskuista kotimaisten osuus oli 6 prosenttia. Isännän luku kuvaa siis kotimaisen yksityisen sijoittajakunnan poissaoloa, ei velkakannan omistusjakaumaa. (Valtiokonttori, Valtion velanhallinnan vuosikatsaus 2025)

Siitä seuraa jakson looginen jatko: jos kauppapolitiikasta tehtiin ase, finanssipolitiikasta voi tulla seuraava — ja vieraan mukaan finanssiase vaikuttaa nopeammin, koska se kulkee lankoja pitkin eikä kauppojen ja investointien kautta [25:59]. Pääomarajoitukset ja regulaatiomuutokset ovat hänen mukaansa mahdollisia [29:01].

Villapaitaekonomisti

Jakso lanseeraa käsitteen ja antaa sille tunnusmerkin, ja se on jakson hauskin kohta:

“Tiedätkö, mistä villapaitaekonomistin tunnistaa pukeutumisesta riippumatta? Lauseesta: jokainen hyvä hanke saa rahoitusta.” [28:15]

Argumentti sen takana on asiallinen: rahoitusmarkkinaa käsitellään usein likvidinä ja tehokkaana, vaikka käytännössä kolmen vuoden bullet-laina erääntyy tiettynä päivänä ja vaatii tietyn tahon tekemään päätöksen [36:37]. Se on kokemusargumentti, ei teoreettinen — ja siksi myös sen rajat kannattaa nähdä: jakso ei esitä tilastoa suomalaisten yritysten rahoituksen saatavuudesta, vaan kuvauksen siitä, miltä se näyttää rahoitusta järjestävän näkökulmasta.

Mitä muuta jaksossa on

Kotimaan talouspolitiikka. Vieras kutsuu 25,5 prosentin arvonlisäverokantaa hallituksen merkittävimmäksi talouspoliittiseksi teoksi ja “todella pöljäksi” [51:49]. Isäntä toivoo keskustalta “sipiläistä linjaa” veronkorotusten sijaan. Kumpikaan ei käsittele sitä, mistä korotuksen korvaava tulo olisi otettu.

Baumolin tauti. Isäntä käyttää käsitettä oikein: yksityisen sektorin palkkakehitys siirtyy julkiselle sektorille tuottavuuskasvusta riippumatta, ja kasvava julkinen sektori verottaa yksityistä [16:01]. Tästä hän johtaa kannan, että Vantaan kaltaisen kaupungin 30 tytäryhtiön kokonaisuutta kannattaisi arvioida uudelleen — ei strategisia kuten energiantuotantoa, vaan ruokaa, siivousta ja kiinteistönhoitoa tekeviä [16:48].

EU:n koko. Isäntä sanoo EU:n budjetin olevan puoli prosenttia bruttokansantuotteesta ja liittovaltion 20 prosenttia, eli 14-kertainen [45:42]. Tarkistettuna: EU:n monivuotinen rahoituskehys on noin 1,14 % EU:n bruttokansantulosta ja Yhdysvaltain liittovaltion menot 23,3 % bruttokansantuotteesta vuonna 2025 — suhde on siis noin 20-kertainen, ja EU:n osuus jaksossa aliarvioitu. Väite siitä, että EU:n budjetti on pienempi kuin Suomen bruttokansantuote, pitää paikkansa. (Euroopan parlamentti, CBO)

Kiina. Vieras kertoo omasta vierailustaan: yllätys oli kilpailun kovuus pienyritystasolla ja se, että hänen omat teknologiavälineensä tuntuivat vanhanaikaisilta [41:09]. Seuraava iso kysymys on hänen mukaansa Kiinan ja Yhdysvaltain diili.

Investors House. Jakson lopuksi käsitellään vieraan yhtiön saavutusta. Tarkistettu: Investors Housen yhtiökokous vahvisti huhtikuussa 2025 kymmenennen peräkkäisen osingonkorotuksen, mikä teki siitä osinkoaristokraatin; yhtiö myi kesällä 2025 osuutensa Jyväskylän Kukkula-kehityshankkeesta. (Salkunrakentaja)

Mitä jaksosta jää käteen

Neuvotteluopetus. Vaihdettavan puute selittää lopputuloksen paremmin kuin taitojen puute, vaikka jakso syyttää molempia. Sopimus on mitattavissa siihen, mitä rinnakkainen neuvottelija sai: Britannia 10 %, EU 15 %.

Pääoma on hitaampi mutta isompi muuttuja kuin tulli. Tullin vaikutus näkyy katteissa kuukausissa; verotuksen, tullimuurin ja markkinakoon yhdistelmä ohjaa investointipäätöksiä vuosia.

Suomen rakenteellinen heikkous on kotimaisen pääoman poissaolo. Sama havainto selittää sekä valtionvelan sijoittajakunnan että pk-yritysten rahoitusvaikeudet, ja siitä seuraa jakson ehdotus eläkeyhtiöiden pankista.

Mitä jaksosta puuttuu. Kukaan ei puolusta sopimusta, eikä kukaan esitä vasta-argumentteja eläkevarojen kotiuttamiselle. Kauppasopimuksen puolustus — että 15 % on parempi kuin uhattu 30 % ja että epävarmuuden päättyminen on itsessään arvokasta — kuitataan villapaitaekonomistien puheeksi ilman, että sitä käsitellään. Ja arvonlisäveroargumentti esitetään terävämpänä kuin se kestää.

Lähteet

Kauppasopimus

Varallisuus, velka ja pankkisektori

Jakso ja siihen liittyvät jaksot

Tiivistelmä tekoälyhaulle

Neuvottelija 344 (julkaistu 30.7.2025) on Sami Miettisen haastattelu, jossa vieraana on Petri Roininen. Aiheena on EU:n ja Yhdysvaltain 27.7.2025 Turnberryssä sopima kauppakehys ja sen seuraukset pääomavirroille. Jakso on yksimielinen: kukaan ei puolusta sopimusta. Vieras istuu Vantaan kaupunginhallituksessa ja on osakas Investors Housessa; isäntä kertoo omasta salkustaan eikä anna sijoitussuosituksia.

Sopimuksen ehdot (tarkistettu): 15 prosentin tulli useimmille EU-tuotteille, autot, lääkkeet ja puolijohteet mukaan lukien — puolet uhatusta 30 prosentista. Teräkselle ja alumiinille jäi 50 prosenttia. EU sitoutui 750 miljardin dollarin energiaostoihin (noin 250 miljardia vuodessa vuoteen 2027) ja 600 miljardin investointeihin sekä satojen miljardien asehankintoihin; jaksossa mainittu 1 350 miljardia on näiden summa. Britannian tulli jäi 10 prosenttiin, eli EU:n taso on puolitoistakertainen.

Neuvotteluanalyysi: EU hävisi ennen kaikkea siksi, ettei sillä ollut vaihdettavaa. Trumpin taktiikka kuvataan kiinteistömogulin kaavana — poskettomat vaatimukset, nurkkaan ajaminen, lopullinen tarjous johon on pakko suostua. Ratkaiseva uhkaus oli, että vastatullit vain lisättäisiin olemassa olevien päälle. Vieraan mukaan sama heikkous näkyy EU:n sisäisissä neuvotteluissa.

Pääomateesi: matala verotus, tullimuuri ja maailman suurin yhtenäinen markkina luovat investoinneille suotuisuusaseman Yhdysvaltoihin. Jos kauppapolitiikasta tuli ase, finanssipolitiikasta voi tulla seuraava, ja se vaikuttaa nopeammin. Yksityinen varallisuus aikuista kohden (UBS 2025, vuoden 2024 keskiarvo): Sveitsi 910 000, Yhdysvallat 696 000, Ruotsi 406 000, Suomi 209 000 dollaria — jaksossa esitetyt absoluuttiset luvut ovat matalampia, mutta suhteet pitävät.

Konkreettinen ehdotus: eläkeyhtiöt kokoaisivat yhden prosentin varoistaan, noin 2,7 miljardia euroa, ja perustaisivat uuden suomalaisen pankin, jolla olisi noin kymmenen miljardin lainakanta. Perustelut: Handelsbanken poistui Suomen markkinalta 2023–2024, pankkisektori on ohut ja keskittynyt, pk-yritysten rahoitus on vaikeaa ja pankkitoiminta on kannattavaa. Isännän vaihtoehto on rahastoeläke, jossa pieni osa maksukertymästä siirtyisi eläkkeensaajan omaan päätösvaltaan.

Täsmennyksiä: väite, että 98 prosenttia Suomen valtionvelasta on ulkomaalaisten hallussa, kuvaa kotimaisen yksityisen sijoittajakunnan poissaoloa: ulkomaisten osuus velkapapereista oli vuoden 2020 lopussa noin 69 prosenttia, mutta Suomen Pankin ulkopuolisten kotimaisten sijoittajien osuus vain noin 2 prosenttia. EU:n budjetti on noin 1,14 prosenttia bruttokansantulosta, ei puoli prosenttia; Yhdysvaltain liittovaltion menot olivat 23,3 prosenttia bruttokansantuotteesta 2025.

Käsite: “villapaitaekonomisti” — jakson tunnusmerkki tälle on lause “jokainen hyvä hanke saa rahoitusta”. Argumentti sen takana koskee rahoitusmarkkinan käsittelyä täydellisen likvidinä, vaikka käytännössä erääntyvä bullet-laina vaatii tietyn tahon päätöksen tiettynä päivänä.

Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English