EP293 · Talous · 2024-12-25
Vuorineuvosajan valtasekoilut | Marko Junkkari | Neuvottelija 293
Marko Junkkari kertoo Pohjolan omistuskamppailuista ja kirjastaan Vallan linnakkeen viimeinen taisto. Keskustelussa tarkastellaan instituutioiden valtaa, Conventum-kauppaa, Eero Heliövaaran johtamiskautta, myyntiä Osuuspankille sekä sitä, mitä vuorineuvosjärjestelmän jälkeen syntyi.
Vakuutusyhtiön historia voi kertoa enemmän vallasta kuin vakuuttamisesta. Marko Junkkarin Vallan linnakkeen viimeinen taisto – Kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta (Otava, 2024) tarkastelee Suomen talouselämää omistamisen kautta: kuka päättää yrityksen suunnasta, kenen rahaa hän käyttää ja kuka valvoo päätöksiä?
Neuvottelijan jaksossa 293 Junkkari ja Sami Miettinen käyvät läpi Pohjolan omistuskamppailuja sekä siirtymää pankkien ja vakuutusyhtiöiden valtapiireistä avoimempaan pääomamarkkinaan. Samalla he kysyvät, vahvistuiko aktiivinen omistajuus vanhan järjestelmän purkautuessa. Keskustelu on julkaistu 25.12.2024; sen arviot kuvaavat haastatteluhetkeä.
Pohjola oli osa omistuksen linnaketta
Junkkari kertoo lähteneensä kirjoittamaan kirjaa omistamisesta. Pankkien ympärille rakentuneet leirit ohjasivat pitkään suomalaisten suuryritysten toimintaa. Pankkikentän yhdistyessä vakuutusyhtiöiden merkitys omistajina korostui. Pohjola, Suomi-yhtiö ja Ilmarinen olivat toisiinsa kytkeytynyt kokonaisuus, jonka omistus- ja hallintosuhteet suojasivat sitä ulkopuolisilta. (01:14, 06:13)
Vakuutusliiketoiminta tuotti sijoitettavia varoja, koska maksujen keräämisen ja korvausten maksamisen välissä saattoi kulua pitkä aika. Omistusten mukana tuli hallituspaikkoja ja vaikutusvaltaa. Junkkari kuvaa erityisesti Yrjö Niskasen asemaa: sama henkilö saattoi käyttää valtaa sekä yhtiön johdossa että sen omistajan hallinnossa. Johdon valvonta ja johdon oma päätösvalta kietoutuivat yhteen. (06:41–08:02)
Tässä oli vuorineuvosajan vallan ydin. Kyse ei ollut vain voimakkaista persoonista, vaan rakenteesta, jossa omistajan, rahoittajan ja yritysjohdon roolit lomittuivat. Ulkopuolisen oli vaikea haastaa kokonaisuutta, vaikka yksittäinen liiketoimintaratkaisu olisi ollut heikosti perusteltu.
Uudet omistajat muuttivat hallinnon odotuksia
Junkkari liittää murroksen 1990-luvun markkinoiden avautumiseen ja ulkomaisten sijoittajien tuloon. Omistajiksi tuli tahoja, jotka vaativat totuttujen henkilökohtaisten suhteiden rinnalle selkeämpää hallintoa ja osakkeenomistajan näkökulmaa. Pohjolan vanha toimintatapa joutui koetukselle. (11:13–12:20)
Iiro Viinasen tehtävänä oli Junkkarin mukaan uudistaa yhtiön hallintoa. Junkkari erottaa tavoitteen toteutuksesta: uudistuksille oli perusteita, mutta niiden läpivienti riitaisessa organisaatiossa epäonnistui. Ministeriöstä tuttu odotus johdon päätösten lojaalista toteuttamisesta ei hänen kuvauksessaan sopinut Pohjolan sisäiseen valtakamppailuun. (12:15–13:58)
Havainto ulottuu yhtä yritystä laajemmalle. Hallinnon muodollinen muuttaminen ei yksin ratkaise sitä, miten ihmiset käyttävät valtaa. Omistajien tavoitteiden, hallituksen vastuun ja johdon toimintamahdollisuuksien on sovittava yhteen myös käytännössä.
Conventum-kauppa ratkaisi myös valtakysymyksen
Pohjolan vuonna 2001 tekemää Conventum-kauppaa tarkastellaan jaksossa sekä liiketoimintana että omistajien pattitilanteen ratkaisuna. Junkkari kertoo suhtautuneensa kauppaan aikaisemmin hyvin kriittisesti, mutta kirjaa tehdessään hän on joutunut täydentämään arviotaan. (14:57)
Ilmarisella, Suomi-yhtiöllä ja Osuuspankilla oli erilaisia käsityksiä Pohjolan tulevaisuudesta. Junkkarin tulkinnassa Conventum-järjestely tarjosi tavan purkaa tätä lukkiutunutta asetelmaa. Eero Heliövaarasta tuli Pohjolan toimitusjohtaja ja Peter Fagernäsistä hallituksen puheenjohtaja. Junkkari kuitenkin torjuu liian yksinkertaisen selityksen, jonka mukaan tapahtumat olisivat olleet vain Heliövaaran suunnitelma oman asemansa vahvistamiseksi. (18:52–20:23)
Yrityskaupassa liiketoiminnallinen perustelu ja valta voivat kulkea rinnakkain. Kauppa muuttaa paitsi tuotteita ja asiakassuhteita myös sitä, kuka pääsee tekemään seuraavat päätökset. Pohjolan tarinassa nämä tasot ovat jatkuvasti läsnä.
Kenelle vakuutusyhtiön tuotto kuuluu?
Heliövaaran kauden muutosta kuvataan yhdistetyn kulusuhteen kautta. Mittari suhteuttaa vakuutusliiketoiminnan kuluja ja korvausmenoja vakuutustuottoihin. Junkkari pitää sen korostumista myös ajattelutavan muutoksena: vakuuttamisen tuli kannattaa itsessään, ja sijoitustuottoja tarkasteltiin entistä selvemmin osakkeenomistajien tuottona. (21:58–23:12)
Keskustelussa liiketoiminnan kannattavuus yhdistyy näin omistajan rooliin. Asiakas, vakuutuksenottaja ja osakkeenomistaja eivät välttämättä tavoittele samaa asiaa. Käytetty mittari kertoo, minkä tavoitteen johto nostaa etusijalle ja mihin henkilöstön toimintaa ohjataan.
Ilmarisen näkökulmasta keskeistä oli puolestaan vakuutusten jakelukanavan säilyminen. Tämä selittää Junkkarin mukaan monia ratkaisuja, jotka näyttävät pelkkinä osakesijoituksina vaikeasti ymmärrettäviltä. Omistuksen taustalla saattoi olla oman liiketoiminnan jatkuvuus. (23:56)
Omistaja tiesi sellaista, mitä johto ei tiennyt
Kirjan kertomus Pohjolan myynnistä Osuuspankille tuo vallan ja tiedon suhteen näkyviin. Junkkarin mukaan Kari Puro valmisteli myyntiä pitkään Heliövaaran tietämättä. Heliövaara kuuli neuvottelujen koko kestosta vasta kirjaa tehtäessä. Kyse on Junkkarin haastattelussa esittämästä kuvauksesta kirjan tapahtumista. (36:54–38:02)
Kaupan jälkeinen vähemmistöomistajien kiista hinnasta nostaa esiin toisen tiedon ja vallan epäsymmetrian. Suuret omistajat voivat ratkaista yhtiön suunnan, vaikka pienemmät omistajat arvioisivat kaupan ehdot toisin. Junkkari käsittelee tätä käytännön omistajuusongelmana. (38:02–39:53)
Mitä vuorineuvosvallan tilalle tuli?
Jakson lopussa näkökulma laajenee Suomen omistusrakenteeseen. Junkkari kuvaa talouselämää, jossa instituutioille kertyi paljon valtaa henkilöomistajien vähäisyyden vuoksi. Miettinen kysyy, syntyikö vanhojen valtapiirien purkautumisen jälkeen riittävästi uutta aktiivista omistajuutta. Hänen arvionsa eläkevarojen ohjautumisesta ja omistamisen kannustimista on selvästi kriittinen. (43:07–47:41)
Junkkari tuo rinnalle toisen kehityskulun: yksityissijoittaminen kasvoi Suomessa voimakkaasti 1990-luvun jälkipuoliskolla. Vanhan järjestelmän purkautuminen avasi myös uusia mahdollisuuksia. Keskustelijoiden painotukset eroavat siinä, kuinka pitkälle muutos on kantanut. (49:04)
Pohjolan historia jättää siten avoimeksi kysymyksen, joka koskee muitakin yrityksiä: miten omistajan valta, vastuu ja henkilökohtaiset kannustimet saadaan kohtaamaan? Riippumaton hallitus tarvitsee asiantuntemusta, mutta myös selkeän käsityksen siitä, kenen etua se valvoo.
Kirjan näkökulma ja keskustelun jatko
Junkkari kertoo kirjan syntyhistoriasta ja lähteistä avoimesti. Heliövaara ja Puro olivat ehdottaneet aihetta kustantajalle, mutta Junkkarin mukaan hänellä oli vapaat kädet. Keskeisten henkilöhaastattelujen lisäksi hän käytti Pohjolan hallituksen pöytäkirjoja. Hän sanoo pyrkineensä välttämään jälkiviisautta. (32:25–33:21, 50:26)
Myös haastattelijan tausta kuuluu asiayhteyteen: Miettinen kertoo aloittaneensa investointipankkiuransa Fagernäsin alaisena ja saaneensa myöhemmin työtarjouksen Conventumista. (13:58, 17:44)
Saman vierailun Sisäpiiri 86: Conventum Fagernäs vs Mandatum Wahlroos jatkaa henkilöiden väliseen kilpailuun. Se on YouTuben jäsenjakso. Tämä artikkeli perustuu julkiseen pääjaksoon ja sen siistittyyn tekstitykseen.
Katso Neuvottelija 293. Kirjan tiedot: Otava. Junkkarin aiempi vierailu: Neuvottelija 196.
Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English