--- title: "Hallitusneuvottelut | Sami Miettinen ja Elli Harju Puheenaiheessa 348" summary: "Media-vierailu. Leevi Leivon juontamassa Puheenaiheessa Iltalehden politiikan toimittaja Elli Harju ja Sami Miettinen käyvät läpi vuoden 2023 hallitusneuvottelut viidennellä viikolla, ennen kuin hallitusohjelmaa on julkistettu. Harju avaa Säätytalon päivärutiinin ja sen, miksi vuodon motiivi pitää aina arvioida. Miettisen kantava väite on menettelyä koskeva: hallitusohjelma lukitsee liikaa etukäteen, ja suomalainen fiksaatio siihen, että yksikin kaatunut laki kaataa hallituksen, on käsittämätön. Hän ennustaa, ettei tästä eduskunnasta saa muuta hallitusta, ja lukee hallituspohjan kahdella akselilla: taloudessa poikkeuksellisen koherentti, arvoakselilla hajanainen. Harju kiistää osan siitä. Jakson paras yksittäinen havainto on, että kokoomus johtaa kaikkia kahdeksaa reformipöytää ja siksi kirjoittaa pohjapaperit. Lopuksi keskustan valinta, Purran ja Orpon johtajuus sekä molempien ennusteet siitä, mikä oikeasti muuttuu. Nauhoitettu 2.6.2023, julkaistu 4.6.2023." datePublished: 2023-06-04 dateModified: 2023-06-04 lang: fi section: society sections: ["society"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Sami Miettinen","Elli Harju","Leevi Leivo","Puheenaihe","Hallitusneuvottelut","Orpon hallitus","Iltalehti","Media","Neuvottelutaktiikka","Media-vierailu"] englishUrl: https://www.neuvottelija.com/ai/puheenaihe-348-hallitusneuvottelut-harju-miettinen/ canonical: https://www.neuvottelija.com/media/puheenaihe-348-the-coalition-talks/ --- # Hallitusneuvottelut | Sami Miettinen ja Elli Harju Puheenaiheessa 348 # Hallitusneuvottelut | Sami Miettinen ja Elli Harju Puheenaiheessa 348 > **Tiivistelmä:** > **Media-vierailu.** Leevi Leivon juontamassa Puheenaiheessa keskustelevat Iltalehden > politiikan toimittaja ja tuottaja **Elli Harju** sekä **Sami Miettinen** vuoden 2023 > hallitusneuvotteluista, jotka ovat nauhoitushetkellä viidennessä viikossaan eikä > hallitusohjelmaa vielä ole. Nauhoitettu 2.6.2023, julkaistu 4.6.2023. --- ## Median rooli neuvotteluissa Harjun kuvaus Säätytalon päivärutiinista on jakson konkreettisin osa. Joka aamu tehdään noin tunnin suoraa lähetystä **doorstepiltä**, johon tulevat hallituksen muodostaja Orpo ja muut puheenjohtajat; iltaisin on tiedotustilaisuuksia. Niiden lisäksi käydään aktiivisesti taustakeskusteluja neuvottelijoiden kanssa, koska harva paljastaa on the recordina, mitä neuvotteluhuoneesta on tulossa. Harjun oma metodinen sääntö on selvä: **motiivi pitää aina arvioida**. Vuoto voi palvella vauhdittamista, äänestäjille viestimistä tai jälkikäteistä selitystä ("me kyllä yritimme enemmän"), ja puolue voi haluta viestiä tyytymättömyyttä leikkausten suhteista. Mutta jos tieto on merkittävä ja luotettava, se raportoidaan, koska yleisölle on tärkeää välittää myös se, mitä virallisia reittejä ei haluta kertoa. Hän nostaa esiin myös asiantuntijoiden roolin julkisuudessa: kun EK:n edustaja selittää, miksi työperäistä maahanmuuttoa pitää lisätä, se valmistelee kansalaisia kipeään päätökseen. ## Miettisen väite: hallitusohjelma on liian tarkka Miettisen kantava argumentti jaksossa on menettelyä koskeva. Suomen tapa tehdä hallitusohjelmia on hänen mukaansa naiivi: lukitaan etukäteen päätöksiä, jotka tapahtuvat neljän vuoden aikana. Hänen vertauksensa on yritysstrategia — siellä ei mikromanageerata toimenpiteitä neljäksi vuodeksi eteenpäin, vaan otetaan isot linjat ja valitaan keinot matkan varrella. Harjun vastaus ei ole erimielisyys vaan selitys. Orpo korosti neuvottelujen alussa luottamuksen rakentamista; jos luottamus olisi vahva, yksityiskohtaista ohjelmaa ei tarvittaisi. Se, että ohjelmasta tulee pikkutarkka nimenomaan ilmaston ja maahanmuuton osalta, kertoo että luottamusta ei ole — halutaan paaluttaa nyt, mitä kukin saa. Miettinen liittää tähän toisen normatiivisen väitteensä: suomalainen fiksaatio siihen, että kaikki hallituspuolueet äänestävät puolesta ja yksikin kaatunut laki kaataa hallituksen, on käsittämätön. Hän pitää tervetulleena sitä, että edellisellä kaudella translaki meni läpi kokoomuksen äänillä ja EU-paketti opposition äänillä. Harju tasapainottaa: hallitustyö ei ollut erityisen kestävää silloinkaan, kun enemmistöhallitusperinne oli heikompi — kaudet olivat lyhyitä. Molemmat päätyvät siihen, että laki kerrallaan äänestäminen antaa tälle hallitukselle liikkumavaraa, jos EU:n yhteisvelkapaketti kakkonen tulee eteen. ## Miksi tästä eduskunnasta ei saa muuta hallitusta Miettisen ennuste — ja se on **ennuste**, ei tieto — perustuu yksinkertaiseen laskelmaan: mitään muuta kombinaatiota tästä eduskunnasta ei saa, joten tämä on myös se hallitus, joka syntyy. Sinipuna kaatuu siihen, ettei Marin muodosta hallitusta kokoomuksen kanssa, ja Lindtmanin valintaa jouduttaisiin odottamaan syksyyn — silloin edessä olisi belgialainen tilanne, jossa hallitusta odotellaan puoli vuotta. Harju lisää kaksi asiaa. Marin on henkisesti lähdössä, ja olisi kummallista nähdä hänet Säätytalolla väistyvänä puheenjohtajana. Ja Lindtmanin tavoite on olla pääministeri neljän vuoden päästä, joten hän ei halua nyt hallitukseen, joka leikkaa — hän on kieltäytynyt ministerinpaikoista tähänkin asti. Leivon kysymys tähän on terävin, mitä jaksossa esitetään: *jos demarit haluavat olla neljän vuoden päästä pääministeripuolue, ollaanko valmiita siihen, että suomalaiset saavat neljä vuotta kokoomuksen ja perussuomalaisten politiikkaa?* Harjun vastaus on rehellinen: se on karua, mutta politiikassa kannatusta laskelmoidaan — ja linjojen yhteensovittaminen olisi joka tapauksessa hyvin vaikeaa. ## Koherentti talousoikeisto, hajanainen arvoakseli Miettisen luenta hallituspohjasta on kaksiakselinen. X-akselilla eli taloudessa tämä on poikkeuksellisen koherentti: hän ei muista Suomessa vastaavaa, ei edes Sipilän hallitusta, jossa keskusta — nykyisin hänen luonnehdintanaan melkein vasemmistopuolue — oli päävastuussa. Y-akselilla eli kansalliskonservatismi–viherliberalismi-akselilla hajonta on erittäin suurta, ja sieltä ongelmat tulevat. Harju kiistää osan tästä. Perussuomalaiset eivät hänen mukaansa ole talousoikeistolainen puolue siinä merkityksessä: Purra on puhunut ansiosidonnaisen **porrastamisesta** muttei suorasta leikkaamisesta, ja linjaeroja on aika suuriakin. Miettinen tarkentaa erottelunsa: veroissa persut ovat yhtä oikealla kuin kokoomus, ja tulonsiirroissakin he haluavat vähentää — varsinkin jos ne kohdistuvat muille kuin heidän omilleen, kuten kehitysapu. Harjun vastaväite on äänestäjäkuntaa koskeva: perussuomalaisten kirjo on laajempi kuin kokoomuksen, siellä on vanhaa työmarkkinaperussuomalaista, ja siksi sosiaaliturvaleikkaukset eivät ole heille yksinkertainen asia. Miettisen vastaus siihen on institutionaalinen: hallituksen muodostavat kansanedustajat, eivät puolueen ay-taustaiset vaikuttajat, jotka eivät ole kansanedustajia. ## Missä hallitus repeää: ilmasto ja maahanmuutto Molemmat paikantavat saman murtumakohdan. Polttoaineen hinta on perussuomalaisille kynnyskysymys ja törmää kokoomuksen ja RKP:n ilmastotavoitteisiin. Miettisen arvio on, ettei tästä tule kovin isoa: jakeluvelvoitteen lykkääminen on sama liike, jonka edellinenkin hallitus teki, ja Marinin hallitus jätti korotuksen vuoden 2024 alkuun — Harjun sanoin sen miinan, jonka se jätti seuraajalleen. Muussa ilmastopolitiikassa Miettinen ennustaa epämääräisyyttä: ilmastolakiin ei kosketa, vauhtia hidastetaan, mutta 2035-tavoitetta ei poisteta. Hänen vertauksensa on kehitysavun 0,7 prosenttia, jota kukaan ei ota käyttöön mutta jonka pallo heitetään seuraavalle. Työperäisessä maahanmuutossa Miettisen arvio on, että persut ovat taivuteltavissa, kunhan humanitaarinen maahanmuutto pienenee. Hän huomauttaa myös, ettei EU:n sisäistä työperäistä maahanmuuttoa kukaan pysty estämään, joten kysymys koskee EU:n ulkopuolisia maita. ## Kuka voittaa pöydässä Harjun analyysi neuvotteluteknisestä asetelmasta on jakson paras yksittäinen havainto. Kokoomus johtaa kaikkia kahdeksaa reformipöytää. Siitä ei voi suoraan päätellä lopputulosta, mutta se määrää, millaisia pohjapapereita pöydissä on — ja kokoomuksella on enemmän ammattilaisosaamista, historiaa ja perinnettä sekä paremmin valmisteltuja papereita. Perussuomalaisilla on petrattu, muttei yhtä vahvoista lähtökohdista. RKP taas on pieni, kymmenen kansanedustajaa, mutta ratkaisevassa asemassa, joten se voi saada kokoaan suuremman roolin. Miettinen yhtyy tähän neuvottelijan kielellä: **se, joka saa kirjoittaa paperit, on vahvoilla**, koska se voi tehdä omia tulkintoja ja ohjata draftauksen suuntaa. Alajaostoissa vetovastuuta on muillakin. Leivon esiin nostama teoria asiantuntijoiden käytöstä työkaluna saa molemmilta osittaisen vahvistuksen: kun sadat asiantuntijat — viime viikolla puhuttiin kahdeksastasadasta — käyvät kuultavana, määrävyörytys luo mielikuvan, joka siirtää tasapainoa. Harju huomauttaa, että kokoomuksella on paljon laajemmat kytkökset asiantuntija- ja järjestökenttään kuin perussuomalaisilla, ja että asiantuntija on lavea termi. Miettisen vastapaino: pelihenki sallii RKP:n ja persujen tuoda omansa, ja isompi muutos on se, että **korporaatioita ei ole tuotu kirjoittamaan pohjatekstejä**, kuten Suomessa käytännössä aina ennen — edellisessä hallituksessa ay-taustaiset erityisavustajat ja lobbarit pääsivät kirjoittamaan ison osan ohjelmasta. ## Keskustan valinta Leivon kysymykseen siitä, yllättikö keskustan kategorisuus, Harju vastaa myöntävästi: vastaus hallitustunnustelijalle ei ollut vastaus lainkaan, vaan ilmoitus oppositioon menemisestä — vasemmistoliittokin vastasi kysymyksiin, vaikka tiesi, ettei tule menemään kokoomuksen kanssa hallitukseen. Hän epäilee, oliko se strategisesti paras veto. Miettisen tulkinta on pidempi. Keskustan iso virhe oli tehdä itsestään vasemmistopuolue edellisellä kaudella, ja demareiden polarisointitaktiikka toimi. Nyt keskusta on pysyvästi vasemmistoblokissa, eikä sillä ole kunnon keinoja nostaa kannatusta oppositiosta, koska sen pitäisi argumentoida vasemmistoargumentein. Harju tarkentaa suunnan: ääniä on menetetty nimenomaan perussuomalaisille, ja nokittelu näkyy jo eduskunnassa ihmisten välillä. Miettinen sanoo myös suoraan, mitä pitää **Sari Essayahin** taktiikasta: hän on briljantti asiapoliitikko, joka ei nosta melua vaan pelaa aluepolitiikan niin, ettei hyvinvointialueille tule omia veroja. Harjun havainto samasta: KD ei ole julkisesti asettanut yhtäkään kynnyskysymystä, joten se ei ole julkisesti hankala neuvotteluosapuoli. ## Purra, Orpo ja RKP Miettinen pitää Purraa vahvana johtajana ja perustelee sen konkreettisella esimerkillä: kun Putkonen oli vetänyt SAK-paperiin nimensä, Purra peruutti sen kesken prosessin. Hänen arvionsa on, että Halla-ahon vaihtaminen Purraan oli fiksu veto, koska Halla-aho oli arvokulmaltaan damaged goods. Harju tasapainottaa tätäkin: Purrallakin on painolastia, hän on tullut perussuomalaisiin Suomen Sisun kautta, ja tekstejä löytyy — mutta hän on johtajana kehittynyt tosi paljon ja kommentoi medialle aina kun pyydetään. Orposta Miettinen sanoo, että tämä on vähän nallekarhu ja jeesmies, mutta juuri siksi riitaisassa tilanteessa kokoava voima; ärhäkämpi pääneuvottelija olisi tuottanut enemmän tilanteita. Suomen brändille hän ei ole se, mitä Marin oli. RKP:stä Miettisen ennuste on vastavirtaan: vaikka nyt tuskaillaan integriteetin menettämisellä, RKP pääsee vasemmistoleimasta eroon, ja jos Y-akseli pysyy neutraalina, talousoikeistolainen siirtymä on sille voittava liike. Harju arvioi, ettei tämä hallitus tee vähemmistöjen oikeuksia parantavia uudistuksia — translakeja tai saamelaiskäräjälakeja ei tule. ## Lopuksi: mitä muuttuu Miettisen toivelista on eksplisiittisesti hänen omansa: veroasteen nousun lopettaminen, solidaarisuusvero pois, menopuolen karsintaa, kansalaisuuskokeet ja soteen jokin muu ratkaisu kuin se, että hoitajia ei löydy ja menoja lisätään. Mutta hänen **oma ennusteensa on pessimistinen**: hän olisi yllättynyt, jos palkansaajan tai yritysten verotus kevenisi tällä kaudella. Todennäköisempi skenaario on, että velkaantumiskehitys taittuu muttei näy palkansaajan verotuksessa. Harjun ennuste on samansuuntainen mutta varovaisempi: talouspolitiikassa siirrytään oikeammalle, mutta se luiskahtaa keskelle, koska kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä ei ole yhteisymmärrystä kaikesta. Sosiaaliturvaan tulee leikkauksia vähintään indeksijäädytysten kautta, ja perussuomalaisten kädenjälki näkyy maahanmuuttopolitiikassa ja kehitysyhteistyövarojen leikkaamisessa. Ja hänen tarkennuksensa on tärkeä: jos ansiotuloveroa lasketaan mutta alennettu alv-kanta nousee, kokonaisvaikutus ja se, kenelle se osuu, jää nähtäväksi. Harjun huoli on prosessia koskeva: jos yhteisymmärrystä on näin vaikea löytää jo neuvotteluissa, hallitustaipaleesta tulee vaikea. Miettisen huoli on päinvastainen — hän odottaa innolla talouspoliittista järkevöitymistä ja pitää Y-akselin hälinää vähemmän kriittisenä.