--- title: "1992, Hornetit ja Venäjä | Esko Aho | Neuvottelija 158" summary: "Kolmen ja puolen kuukauden sisällä alkuvuodesta 1992 Suomi irrottautui YYA-sopimuksesta, haki EU-jäsenyyttä ja osti Hornet-hävittäjät, eikä mikään näistä ollut hallitusohjelmassa. Entinen pääministeri Esko Aho kertoo, miksi hänen kirjansa toteemieläin on aavekissa eli Ruokolahden leijona ja miten samaa kuviteltua petoa metsästetään yhä politiikassa Trumpista Putiniin. Keskustelu kulkee Teheranin konferenssista markan kellutukseen, Kullbergin ja hallituksen välirikkoon sekä Gaidarin ennustukseen imperiumin jälkeisestä nostalgiasta, jota Aho sanoo lukeneensa viisikymmentä kertaa. Mukana myös Sberbankin hallituspaikka, EU-jäsenyyden maatalousreunaehdot ja kysymys siitä, mitä opittavaa vuodesta 1992 on vuodelle 2022. Julkaistu 29.10.2022." datePublished: 2022-10-29 dateModified: 2022-10-29 lang: fi section: society sections: ["society","economy"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Neuvottelija","EP158","Esko Aho","1992","YYA-sopimus","Hornet","EU-jäsenyys","Jegor Gaidar","Sberbank","Lama"] englishUrl: https://www.neuvottelija.com/ai/ep158-1992-hornetit-ja-venaja-esko-aho/ canonical: https://www.neuvottelija.fi/fi/episodes/226-1992-hornetit-ja-venaja-esko-aho-neuvottelija-158 --- # 1992, Hornetit ja Venäjä | Esko Aho | Neuvottelija 158 # 1992, Hornetit ja Venäjä | Esko Aho > **Tiivistelmä:** > Neuvottelija-kanavan jaksossa 158 Sami Miettinen haastattelee **entistä pääministeriä Esko Ahoa** toista kertaa, tällä kertaa hänen vuotta 1992 käsittelevästä kirjastaan. Julkaistu 29.10.2022, kuukausia Suomen Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen. > > **Lukuohje.** Jakso sisältää poliittisia arvioita ja historiantulkintoja, jotka ovat Ahon omia. Jakso on tehty yhteistyössä MyHeritagen kanssa, ja alun noin neljä minuuttia on kaupallinen demo, joka on erotettu selvästi haastattelusta. --- ## Aavekissa: mistä kirjan toteemieläin tulee Edellisen kirjan toteemieläin oli **musta joutsen** — vuosi 1991 ja kolme synkkää tapahtumaa. Vuoden 1992 kirjan eläin on **aavekissa**, ja Aho kertoo, että otsikko tuli hänelle ennen tekstiä. Tarina on tosi. Kesällä 1992 itäsuomalainen metsuri lähti Ruokolahdelle leimikon mittaukseen ja uskoi nähneensä siellä leijonan. Vähän ajan kuluttua **kolme ministeriötä asetti kokouksen**, joka lähetti liikkeelle metsästysporukan häkkeineen ja tainnutusvälineineen. Etsintä kesti viikkoja, ja Aho muistaa Ylen aluetoimittajan kertoneen tehneensä **35 juttua** leijonasta. Se oli kesän 1992 suurin uutinen — keskellä lamaa. Aho löysi ilmiölle englanninkielisen termin **Phantom Cat**: eläin, joka esiintyy paikassa, missä sen ei pitäisi olla. Ja siitä hän tekee politiikan välineen: **luodaan leijonia, jotka ovat tulossa päälle, ja sitten niitä täytyy metsästää.** Esimerkit ovat ajankohtaisia ja teräviä. **Trump** alkoi puhua vaalien ryöstämisestä kauan ennen vaaleja, rakensi tarinaa ja Ahon arvion mukaan uskoi siihen lopulta itsekin. **Putin** pyörittää levyä siitä, miten Nato ja Yhdysvallat uhkaavat Venäjää Ukrainan kautta. Ja Aho mainitsee törmänneensä suomalaiseen, jonka mielestä natsit pitävät valtaa Ukrainassa — *"Se on puhdas aavekissa."* Haastattelija huomauttaa sivumennen, että nykyään Sanna Marinilta olisi varmasti kysytty kantaa leijonaan. Aho ei muista kenenkään kysyneen häneltä. ## Miksi kirja lähtee Teheranista Ahon alkuperäinen aikomus oli kirjoittaa vain vuodesta 1992. Hän ei kuitenkaan voinut, koska havainto oli liian iso: **kolme suurta ulko- ja turvallisuuspoliittista ratkaisua tehtiin kolmen ja puolen kuukauden sisällä** vuoden 1992 alussa — irtautuminen YYA-sopimuksesta, EU-jäsenyyshakemus ja Hornet-hankinta. Syy historian mukaan ottamiseen on polemiikkia vastaan. Aho torjuu vallitsevan tulkinnan, jonka mukaan **Suomen menestystarina alkoi siitä** ja kyseessä oli täydellinen siirtymä pimeästä valoon. Hänen vastaväitteensä on rakenteellinen: > "Mehän emme siis halunneet olla YYA-Suomi, vaan me saimme sen paikan Teheranissa." **Teheranin konferenssissa** Stalin, Roosevelt ja Churchill päättivät Euroopan tulevaisuudesta, ja siihen kuului, että Suomen rauhanehdot määritettiin Stalinin tahdon mukaisesti ja Suomi asettui Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Se todentui välirauhansopimuksessa syyskuussa 1944. Ahon mukaan **Nato-päätöksenkin taustat juontavat juurensa sinne**. Kaksi yksityiskohtaa, joilla hän havainnollistaa ajan poikkeuksellisuutta: - Suomesta tuli **Maailmanpankin ja IMF:n jäsen vuonna 1948, kolme vuotta ennen Ruotsia** — Ruotsi vetosi Neuvostoliiton nihkeyteen viivyttäessään omaa jäsenyyttään, Suomi vain haki. - **Vuoden 1952 olympiakisat myönnettiin Suomelle kesällä 1947**, maalle jossa oli liittoutuneiden valvontakomissio, ei rauhansopimusta, sotakorvaukset maksettavana ja siirtoväki asutettavana. Samaan aikaan Saksalta kiellettiin osallistuminen Lontoon 1948 kisoihin. Tästä hän vetää jakson ensimmäisen opetuksen tämän päivän lukijalle: **emme voittaneet sotaa.** Suomi kuului häviäjien joukkoon Saksan rinnalla, ja olosuhteet — eivät valinnat — määrittivät maan paikan. ## Hornet-kauppa lamavuonna Hornet-hankinta on jakson yksityiskohtaisin osuus, ja Aho puolustaa sitä neljällä argumentilla. **Rakenne muuttui.** Aiemmin periaate oli kolmasosa idästä, kolmasosa lännestä ja kolmasosa itse tehtynä; tältä pohjalta **Holkerin hallitus käynnisti hankinnan vuonna 1988** ja tarkoitus oli ostaa yhtä aikaa läntinen ja itäinen kone. Neuvostoliittoa ei enää ollut, eikä YYA-velvoitetta. **Yhdysvallat muutti politiikkansa vuonna 1990.** Sitä ennen se ei suostunut myymään Suomelle huipputeknologiaa, koska Suomen katsottiin kuuluvan Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Politiikan muututtua tarjolle tuli ensin parempi F-16 ja pian myös **F-18** — mikä oli monelle yllätys, samoin kuin se, että hinta-laatusuhde ei jättänyt epäilystä. **Valuuttakurssi kääntyi eduksi.** Markan kellutus 1992 näytti ensin nostavan koneen hintaa rajusti, mutta kun talous kääntyi 1993, markka vahvistui ja **ensimmäinen suoritus tehtiin paremmalla kurssilla kuin se, jolla päätös tehtiin**. Aho toteaa suoraan, että Hiilamo ja Sipola ennustivat väärin — ja lisää ymmärtävästi, että valuuttakursseja oli mahdoton ennustaa silloinkin. **Mittakaava.** Kun hankintameno jaetaan 30 vuodelle, vuotuinen summa vastaa suunnilleen **yhden kuukauden asumistukimenoja**. Ahon kysymys on retorinen mutta tarkka: onko ilmavalvonnan kyvykkyys yhden kuukauden asumistukimenojen arvoinen. Vihreiden vaihtoehtoinen ehdotus oli **ostaa ilmavalvonta palveluna Ruotsista**. Ahon kuittaus on lyhyt: *"Siihen ei ole sen koommin palattu."* Rinnalla kulkee toinen hankinta, jota Aho pitää yhtä tärkeänä. **Aimo Pajusen** johdolla ostettiin **DDR:n kalustoa romuraudan hinnalla** — aseita, tankkeja, tykkejä ja hyvin paljon ammuksia, joista Aho veikkaa osan olevan yhä varastoissa käyttökelpoisena. Osa oli sellaista, jota Neuvostoliitto ei olisi suostunut Suomelle myymään. Juuri se teki mahdolliseksi Hornet-kaupan ilman, että muu maanpuolustuskyky kärsi. Miettinen liittää tähän nykypäivän: Suomella on ollut hyvä kalustollinen silmä myös leopardien ja HIMARSien kanssa. Ahon vastaus on kirjan teesi käännettynä: **90-luvun alussa ei oltu sinisilmäisiä.** Ruotsi lopetti varusmiespalveluksen ja sen palauttaminen on kallista ja niin hidasta, ettei siitä saada lähivuosina suurta hyötyä. ## Oliko Venäjällä koskaan mahdollisuutta Kysymykseen Venäjän demokratisoitumisesta Aho antaa vastauksen, joka on samalla lohduton ja lohdullinen. **Silloin mahdollisuudet olivat huonommat kuin nyt.** Se sukupolvi, josta tuli Venäjän johtajia, oli neuvostoajan kasvatti — koulutettu sosialistiseen maailmankatsomukseen ja komentotalouteen. Harvalla oli käsitystä markkinataloudesta, vielä harvemmalla demokratiasta. **Kuvitelma, että maasta tulisi yön yli demokratia ja markkinatalous, oli harhakuvitelma.** Silti Jeltsinin aikana Venäjä käyttäytyi kansainvälisillä areenoilla toisin, ja muutokseen uskottiin perustellusti. Ahon tärkeä tarkennus on ajallinen: **isovenäläinen perusvirta oli koko ajan alla ja alkoi jo 1992** — se ei ole tämän ajan tuote, ja kyse on Venäjän imperiumin paluusta, ei Neuvostoliiton. ## Gaidarin ennustus, jonka Aho on lukenut 50 kertaa Jakson painavin osuus koskee **Jegor Gaidaria**, jonka kirjan Aho kustansi suomeksi vuonna 2014. Kirjan ensimmäinen viesti on, **miksi Neuvostoliitto kaatui**: järjestelmä murentui alta pois, ja sen Neuvostoliitto teki ihan itse. Ahon mukaan tämä on monien mielestä paras koskaan kirjoitettu kuvaus hajoamisesta, ja sen viesti Putinille on, ettei muita kannata syytellä. Mutta ratkaiseva kohta on **esipuheessa**, jossa Gaidar analysoi vuoden 2006 Venäjää kolme vuotta ennen kuolemaansa. Hän pelkäsi **imperiumin jälkeistä nostalgiaa**: käsitystä siitä, että vuoden 1991 hajoaminen oli nöyryyttävä, että imperiumi hajotettiin vihamielisten voimien ja oman maan pettureiden ansiosta, ja että Venäjän kunnia on palautettava. Gaidar sanoi tämän olevan vaarallista paitsi Venäjälle myös koko maailmalle. Aho kertoo lukeneensa **tuon yhden kohdan varmaan 50 kertaa**. Ja hän käyttää sitä vastaukseen jälkiviisaudelle. Kysymys kuuluu, mikä olisi voinut estää tapahtuneen — olisiko Venäjän eristäminen vuosikymmen sitten tai Krimin jälkeen auttanut. Ahon vastaus on **kylmän konkreettinen**: vihamielinen Venäjä vuonna 2014 olisi pystynyt kaatamaan Ukrainan nopeasti. Kahdeksan vuotta teki valtavaa jälkeä — Ukraina kasvoi sisäisesti ehyemmäksi, koulutti itsensä puolustamiseen, ja lännen kyky auttaa parani. *"Historia olisi kirjoitettu aika toisella tavalla."* Keskinäisriippuvuudesta Aho tekee erottelun, jota Suomessa harvoin tehdään: **riippuvuus ei synny sopimisesta vaan siitä, ettei itsellä ole jotakin.** Saksa tarvitsi energiaa ja ajoi samaan aikaan alas ydinvoimaansa. Suomi ei koskaan päästänyt kaasun osuutta suureksi, vaikka putki oli — ja sähkön tuonti oli suurempaa lähinnä siksi, että **Olkiluoto 3 viivästyi** siitä 2009-tavoitteesta, johon se alun perin ajoitettiin. ## Kullberg, kellutus ja opit jotka muuttuvat vaarallisiksi Rahapolitiikan osuus on jakson dramaattisin ja henkilökohtaisin. Taustalla on **Saksan yhdistyminen**: idän integrointi vaati rahaa, korot nousivat, ja Saksan markka vahvistui tilanteessa, jossa sen ei olisi pitänyt voida vahvistua. Sen olisi voinut revalvoida ERM:n sisällä, mutta Saksa ei suostunut. Vahva valuutta ja korkeat korot yhdessä, kuten Miettinen tiivistää, **tappavat kansantalouksia tehokkaasti**. Ahon myöntämä virhe on, että **vuonna 1991 palattiin liian nopeasti takaisin kiinteään kurssiin**. Mutta hän puolustaa sitä ajan hengellä: kiinteä kurssi ei ollut vain keskuspankin käsitys vaan yritysjohtajienkin — kelluvalla kurssilla ei muka voitaisi toimia kuukautta pidempään ennustettavuuden puutteen takia. *"Me toimittiin muistaakseni kuusi vuotta eikä siitä mitään suurta haittaa tullut."* Työmarkkinapuolella hän kertoo lukeneensa **Metalliliiton historian** — hänen arvionsa mukaan harvinaisen avoimen, Eino Ketolan kirjoittaman — ja ymmärtäneensä vasta siitä **Sorsan sopimuksen kaatumisen**. Mekanismi oli *"kieltäytyminen kieltäytymättä"*: kannatetaan sopimusta keskusjärjestötasolla mutta vastustetaan sitä omassa liitossa. **Rolf Kullbergin** kanssa syntyi välirikko. Kullberg meni pankkiyhdistyksen vuosikokoukseen, jossa Ahon oli määrä olla — hän myöhästyi, koska tapasi Brysselissä komission puheenjohtaja **Delorsin** — käytti kovaa kieltä ja jatkoi samaan malliin A-studiossa. Ahon tulkinta on, että **jompikumpi lähtee** tehtiin selväksi. Aho ei kuitenkaan jätä sitä henkilökysymykseksi. Hän yhtyy siihen, mitä **presidentti Koivisto myönsi myöhemmin**: virhe oli antaa Kullbergin jatkaa pääjohtajana hänen eronpyynnöstään huolimatta syksyllä 1991 devalvaation jälkeen. Kullberg oli sitoutunut vahvaan markkaan niin voimakkaasti, että kun se kaatui, **hänen työkykynsä kärsi**. Käytännössä jouduttiin turvautumaan **Sirkka Hämäläiseen**, jonka johdolla pankkituen ratkaisut tehtiin. Talouden käänteestä Aho on täsmällinen: **vuosi 1993 oli ratkaiseva**, ja se oli seurausta 1992 tehdyistä päätöksistä. Korot lähtivät laskuun, vienti hyppäsi ylös, kasvu alkoi. Muita 1992 tehtyjä kilpailukykyratkaisuja olivat kuntien valtionosuusjärjestelmän muutos ja yhteisöverouudistus. *"Jos joku olisi sanonut 92–93 taitteessa, että 95 vaihtotaseongelma on pois ja 97 valtiontalous on tasapainossa, ei kukaan olisi uskonut."* Tästä hän vetää jakson yleisimmän opetuksen, ja se kytkeytyy aavekissoihin: **vallitsevat opit ovat vaarallisia.** Ensin kiinteä kurssi, sitten euro pelastaa kaikelta, nyt nollakorot uutena normaalina. *"Ei voi yhdellä ainoalla ankkurilla ankkuroida suurta laivaa."* ## Kekkonen, tiedustelu ja kaksi agendaa Suomettumiskeskusteluun Aho tuo kaksi tarkennusta. Ensimmäinen on menetelmällinen: **Kekkosen arvostelijat eivät suinkaan aina olleet ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjan arvostelijoita** — ja päinvastoin. Todisteena hän käyttää sitä, että YYA-sopimusta jatkettiin yksimielisesti kolme kertaa, ja hän itse oli eduskunnassa vuonna 1983 sitä päättämässä. Toinen on henkilökohtaisempi ja jää auki myös kirjassa. Kekkonen oli **taustaltaan tiedusteluihminen**, ja hänen lähipiirinsä oli sitä myös. *"Ne tiedusteluihmiset ovat hyvin erikoisia persoonia, ja niillä on aina kaksi agendaa."* Aho toivoo, että Kekkosen tuleva elämäkerturi ymmärtää tämän — muuten on vaikea tietää, missä oikein mentiin. Omasta 1970-luvustaan hän kertoo saaneensa turpiin siitä, että häntä pidettiin neuvostovastaisena, koska hän piti huolta siitä, ettei nimiä pantu vääriin papereihin. *"Ei se todellisuus ollut ollenkaan niin yksioikoinen kuin mitä nyt usein esitetään."* Kysyttäessä muista vieraista — Martti J. Kari, Pekka Toveri, Pertti Torstila, Alpo Rusi — Aho kertoo tunteneensa monet 1970-luvulta, jolloin hän oli Paavo Väyrysen poliittinen sihteeri ja Torstila ulkoministeriön virkamies samalla käytävällä. Hän nostaa esiin myös **Kimmo Rentolan** esimerkkinä siitä, että puolenvaihto voi mennä hyvin: taistolaisaktiivista tuli suojelupoliisin historian kirjoittaja, ja hyvin kirjoittikin. Yleisemmin Aho pitää **täydellisiä puolenvaihdoksia vaarallisimpina**, koska niistä seuraa tarve todistaa muuttuminen ja siten ylilyöntejä toiseen suuntaan. ## EU-jäsenyys ja maatalouden reunaehdot EU-osuudessa Aho puolustaa ratkaisua, jota arvosteltiin kovasti. Keskusta ei ollut EU-fani ja oli huolestunut maataloudesta. Ratkaisuksi keksittiin **reunaehdot**. Vastapuolen ajattelu oli, että avoimessa taloudessa ruokaa kyllä saadaan ja maatalous on hyväksyttävä uhri. Ahon vastaus on kaksitasoinen. Periaatteessa: **ei voi tehdä päätöstä, joka uhraa osan kansantaloudesta ja yhteiskunnasta**, kun ketjusta elää satoja tuhansia ihmisiä. Käytännössä: EU on edelleen valtava maatalouden tukija, ja tuki rakentui vanhojen jäsenmaiden intressille niin, ettei suomalainen maatalous olisi pärjännyt ilman pohjoisten olosuhteiden huomioimista. Empiirinen todiste tuli nauhoitusvuonna. **Kesällä 2022 jokainen ajoi autolla peltojen ohi ja toivoi hyvää keliä**, jotta sato saataisiin talteen. Ahon johtopäätös: olisi ollut kohtalokas virhe jättää se hoitamatta, eikä se lopulta maksanut paljon. Kansanäänestyksestä hän on ehdoton: ilman sitä jäsenyys olisi ollut **mahdoton**. Ja hän huomauttaa ironiasta — juuri Kekkosen kovimmat arvostelijat ajattelivat EU-asiassa, että riittää kun presidentti sanoo. Eurosta hän toteaa, että **varauma oli olemassa**: Suomi olisi voinut tehdä saman ratkaisun kuin Ruotsi. Nykypäivän vertailussa hän ei pullistele — **Ruotsi on hoitanut julkisen taloutensa paljon paremmin**. Hän pitää Ruotsin euroraporttia (Calmfors) parempana kuin suomalaista Vartiaisen raporttia, koska se pohti valuuttakysymystä perusteellisemmin ja tunnisti sen, mitä ei voi muuttaa: pohjoinen sijainti, pieni maa, **suhdannevaihteluille herkkä tuotantorakenne** ja työmarkkinat, jotka eivät halua sopeutua järjestelmään. ## Sberbank Sberbankin hallituspaikkaan Aho vastaa suoraan eikä väistä. Päätös tehtiin **Krimin haltuunoton jälkeen** — mutta myös sen jälkeen, kun hän oli kustantanut Gaidarin kirjan. Hänen perustelunsa on johdonmukainen juuri Gaidarin kanssa: jos se on se vaihtoehto, joka näköpiirissä on, mitä muuta järkevää voi tehdä kuin **yrittää tukea kehitystä, joka vie Venäjää toiselle tielle**. Sberbank oli hänen mukaansa sen kehityksen kärjessä ja edusti lännen kanssa yhteistyötä tekevää Venäjää; puolet omistajista oli länsimaisia sijoittajia, ja **ESG-asiat otettiin pankissa vakavasti** osittain juuri siksi. Isänmaan petturuus -syytökseen hän vastaa faktoilla: **Norjan öljyrahasto oli iso sijoittaja**, ja suomalaisetkin eläkeyhtiöt olivat välillisesti omistajia. Hänen roolinsa oli vähemmistöomistajien edustajana valvoa, että pankki toimii sääntöjensä mukaan. *"Emme missään Putinin palveluksessa oltu."* ## 1992 ja 2022: mitä opittavaa Loppuvertailussa Miettinen listaa yhtäläisyydet: F-35-hankinta ilman valuuttakurssikiinnitystä, Nato-prosessi jossa puuttuvat Turkki ja Unkari, ja velkaantuminen hyvän sään aikana. Aho tarkentaa heti, että 1980-luvun lopun velka oli **yksityistä**, ei valtion — mutta sitä otettiin sitäkin enemmän. Rytmistä hän tekee havainnon: **1962, 1992, 2022** — kolmenkymmenen vuoden välein näyttää tulevan taitekohta. Mutta jakson varsinainen päätösteesi on toinen, ja se on Ahon huoli. **Suomalainen päätöksenteko pirstoutuu yksittäisiksi asioiksi.** Yhteiskunnalla on aina yhtä aikaa hoidettavana valtava määrä asioita, ja politiikan korvaamaton olemus on juuri se, että **se arvottaa asioita joita ei voi muilla mittareilla verrata**: hävittäjät vastaan maantiet vastaan tutkimusrahoitus vastaan perusopetus. Kun kysytään kantaa vain yhteen asiaan kerrallaan, kansalaisilta katoaa käsitys kokonaisuudesta. Hänen esimerkkinsä on **hoitajamitoitus**. Ihmisiä yllytettiin ajattelemaan, että ongelma ratkeaa säätämällä 0,7 — ja kun laki säädettiin, huomattiin ettei hoitajia ole eikä pian rahaakaan, mutta hoidettavat tulevat. Vaihtoehdon hän tuntee: **Buurtzorg Hollannissa**. Sen kotihoitomalli tuotti Ahon referoimana paremman arvosanan sekä palveluntuottajilta että tarvitsijoilta, **vähemmän tarvetta erikoissairaanhoidolle — ja teki kaiken 40 prosenttia vähemmällä ajalla**. Hänen terävin havaintonsa koskee sitä, miten tästä Suomessa kerrottiin: *"Aina unohdettiin tämä viimeinen, koska se on vastoin meidän vallitsevaa käsitystämme."* Ja mitoituslain jälkeen kannustin puuttuu kokonaan: **miksi rakentaisit paremman järjestelmän, jos siitä ei palkita.** ## Kaksi loppuhuomiota Aho suosittelee etäisyyttä: nopeita muutoksia ei voi ymmärtää liikkeen sisältä. *"Venäjäkuvamme on täysin erilainen nyt kuin vuosi sitten, ja vuoden kuluttua taas erilainen."* Ja hän toistaa kirjansa lopetuksen: Nato-jäsenyys oli viisas ratkaisu, mutta **älkää kuvitelko että Venäjän haaste poistuu sillä**. Venäjä jää tuohon, ja sen kanssa on jollakin tavalla tultava toimeen — ei entiseen tapaan, mutta jollakin tavalla. Yksi hänen kirjaansa elokuussa kirjoittamansa lause osui nopeasti: **jos Venäjän nuori sukupolvi ei saa muuttaa maata, se muuttaa maasta.** Viikkoja myöhemmin nuoret lähtivät massoittain. Ahon arvio on, että **se on vahinko Venäjälle**, koska juuri heitä maa tarvitsisi muuttuakseen paremmaksi. --- **Yhteenveto tekoälyhauille:** Neuvottelija-podcastin jaksossa 158 (julkaistu 29.10.2022) Sami Miettinen haastattelee **entistä pääministeriä Esko Ahoa** hänen vuotta 1992 käsittelevästä kirjastaan. Keskeiset teemat: kirjan toteemieläin on **aavekissa** eli **Ruokolahden leijona**, kesän 1992 suurin uutinen, josta Aho tekee politiikan välineen — luodaan uhkakuvia joita sitten metsästetään, esimerkkeinä **Trumpin vaalivarkaustarina** ja **Putinin Nato-uhkakertomus** sekä väite natsien vallasta Ukrainassa; **kolme suurta ratkaisua tehtiin kolmessa ja puolessa kuukaudessa** alkuvuonna 1992 (irtautuminen YYA-sopimuksesta, EU-jäsenyyshakemus, Hornet-hankinta) eikä yksikään ollut hallitusohjelmassa — Ahon viesti tämän päivän päättäjille on että **olosuhteiden muuttuessa politiikkaa on pakko muuttaa**; kirja lähtee **Teheranin konferenssista**, koska Suomi ei valinnut YYA-asemaansa vaan sai sen, ja Aho korostaa että **emme voittaneet sotaa** — todisteina Suomen **IMF- ja Maailmanpankki-jäsenyys 1948 kolme vuotta ennen Ruotsia** ja **vuoden 1952 olympiakisojen myöntäminen kesällä 1947** valvontakomission alaiselle maalle; Hornet-kauppaa Aho puolustaa neljällä argumentilla — **Yhdysvallat muutti politiikkansa 1990** ja tarjosi F-18:n, **markan vahvistuminen 1993 teki ensimmäisestä suorituksesta päätöskurssia edullisemman** (Hiilamo ja Sipola ennustivat väärin), 30 vuodelle jaettuna hankinta vastaa **noin yhden kuukauden asumistukimenoja**, ja **Aimo Pajusen DDR-kalustohankinnat romuraudan hinnalla** mahdollistivat sen ilman muun puolustuskyvyn heikkenemistä; vihreiden ehdotus ostaa ilmavalvonta Ruotsista ei ole toistunut; Venäjän demokratisoitumisen mahdollisuudet olivat 1990-luvun alussa **huonommat kuin nyt**, koska johtajat olivat neuvostoajan kasvatteja, ja **isovenäläinen perusvirta alkoi jo 1992**; jakson painavin osuus on **Jegor Gaidarin** vuoden 2006 esipuhe, jossa hän ennustaa **imperiumin jälkeisen nostalgian** ja sen vaarallisuuden koko maailmalle — Aho on lukenut kohdan noin 50 kertaa ja päättelee siitä, että **Venäjän eristäminen 2014 ei olisi auttanut**, koska kahdeksan vuotta teki Ukrainasta puolustuskykyisen; keskinäisriippuvuudesta Aho erottaa että **riippuvuus syntyy siitä ettei itsellä ole jotakin**, ja Suomi piti kaasun osuuden maltillisena toisin kuin Saksa; rahapolitiikassa hän myöntää **paluun kiinteään kurssiin 1991 olleen virhe**, kuvaa **Rolf Kullbergin välirikon** hallituksen kanssa ja Koiviston myöhemmin myöntämän virheen antaa Kullbergin jatkaa, sekä **Sirkka Hämäläisen** roolin pankkituessa — ja vetää tästä opetuksen että **vallitsevat opit ovat vaarallisia**, oli kyse kiinteästä kurssista, eurosta tai nollakoroista; Kekkosesta hän huomauttaa että **kekkosvastaisuus ei tarkoittanut ulkopolitiikan vastustamista** ja että tiedusteluihmisillä on aina kaksi agendaa; EU-jäsenyyden **maatalousreunaehtoja** hän puolustaa ja pitää kansanäänestystä välttämättömänä, ja toteaa että **Ruotsi on hoitanut julkisen taloutensa paremmin** ja Calmforsin raportti oli Vartiaisen raporttia perusteellisempi; **Sberbankin hallituspaikkaa** hän perustelee Gaidarin analyysillä ja huomauttaa Norjan öljyrahaston olleen iso omistaja. Päätösteesi: **suomalainen päätöksenteko pirstoutuu yksittäisiksi asioiksi**, esimerkkinä hoitajamitoitus, kun taas **Hollannin Buurtzorg** tuotti paremman tuloksen 40 prosenttia vähemmällä ajalla — mikä Suomessa aina jätettiin kertomatta.