--- title: "Karvaat opit sijoittamisesta | Petri Lehmuskoski | Neuvottelija 407" summary: "Gorilla Capitalin perustaja Petri Lehmuskoski kertoo, miksi product market fit on käyttökelvoton termi: sitä ei ole koskaan määritelty eikä sitä siksi voi mitata. Tilalle hänen kirjansa Enemmän arpia kuin pokaaleja tarjoaa neljä mitattavaa todistuspinoa, joista kaksi ensimmäistä ovat ostajan todistus ja arvon todistus — ja arvo lasketaan vasta sen jälkeen, kun asiakkaan oma kulu, pahimmillaan päättäjän mainekulu, on vähennetty. Mukana kulkee runkonopeuden käsite: lisäraha ei nosta vauhtia jos runko ei kestä, ja firman runkonopeus on siinä olevien yrittäjien tulo. Lehmuskoski selittää miksi liikevaihto on huono mittari arvolle, miksi kasvu ja skaalautuminen eivät ole sama asia, miksi exit pitää rakentaa jo perustamishetkestä alkaen, ja miten tekoäly kuluttaa saavutettua näyttöä yhä nopeammin. Lopuksi kamelin ja yksisarvisen ero sijoitusstrategiana. Julkaistu 10.9.2026." datePublished: 2026-09-10 dateModified: 2026-09-10 lang: fi section: economy sections: ["economy","tools"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Neuvottelija","EP407","Petri Lehmuskoski","Gorilla Capital","Enkelisijoittaminen","Product market fit","Buyer proof","Value proof","Runkonopeus","Startupit","Exit","Tekoäly","Hallitustyö"] englishUrl: https://www.neuvottelija.com/ai/ep407-karvaat-opit-sijoittamisesta-petri-lehmuskoski/ canonical: https://www.neuvottelija.fi/fi/episodes/849-karvaat-opit-sijoittamisesta-petri-lehmuskoski-neuvottelija --- # Karvaat opit sijoittamisesta | Petri Lehmuskoski | Neuvottelija 407 # Karvaat opit sijoittamisesta | Petri Lehmuskoski > **Tiivistelmä:** > Jaksossa 407 Sami Miettinen haastattelee **Petri Lehmuskoskea**, Gorilla Capitalin > perustajaa, hänen kirjastaan *Enemmän arpia kuin pokaaleja*. Kirjan ydinväite on, että > *product market fit* on käyttökelvoton termi, koska sitä ei ole koskaan määritelty eikä > sitä siksi voi mitata — ja sen tilalle Lehmuskoski tarjoaa neljä mitattavaa todistuspinoa. > Julkaistu 10.9.2026. --- ## Miksi product market fit ei kelpaa Lehmuskoski kertoo, että kirja lähti liikkeelle siitä, kun hän kokosi viidentoista vuoden kirjoituksensa yhteen ja sovitti ne tekoälyn aikakauteen. Työn aikana paljastui yksinkertainen asia: **product market fit ja problem solution fit ovat erittäin heikosti määriteltyjä**. Ne ovat termejä, mutta mitä ne pitävät sisällään ja miten ne muodostuvat — sitä ei ole koskaan kuvattu. Jokaisella on oma käsityksensä, ja siksi on vaikea sanoa, missä vaiheessa kukin on. Tästä seuraa se käytännön ongelma, joka toistuu jakson läpi. Kun yrittäjä sanoo olevansa "lähellä product market fitiä", se ei kerro sijoittajalle mitään — ja alku- ja loppupää samaa käsitettä ovat kaksi täysin eri maailmaa. Lehmuskosken ratkaisu on pilkkoa käsite molekyylitasolle asti, jotta siitä tulee mitattava. ## Neljä todistuspinoa Kirja jakaa yrityksen matkan neljään **näyttöpinoon** eli porttiin. Kaksi jälkimmäistä — skaalausportti ja exit-portti — muistuttavat vanhaa ajattelua. Kaksi ensimmäistä ovat ne, jotka Lehmuskoski asettaa fundamentaalisesti eri asentoon. **Ostajan todistus, buyer proof.** Jonkun pitää ostaa jotain, mieluiten markkinataloudellisella transaktiolla — vaihdanta, julkinen sektori ja hyväntekeväisyys ovat vaihtoehtoja, mutta honest signal on se, että joku laittaa rahaa pöytään. Kyse voi olla rahasta, resursseista tai merkittävästä ajasta, kunhan se on mitattava sitoumus. "Olen kiinnostunut" ei ole mitään muuta kuin oman mielipiteen esittämistä, eikä se konvertoidu kaupaksi. Termi on nimenomaan *ostajan* eikä käyttäjän todistus, ja ero on jakson hyödyllisin yksittäinen erottelu: **käyttäjä ei tee taloudellista päätöstä.** Käyttäjä voi olla kuinka innostunut tahansa, mutta jos hänen kauttaan ei siirry rahaa, se ei todista liiketoiminnasta mitään. Miettinen liittää tähän vanhan havaintonsa Mika D. Rubanovitschin jaksosta: ostosuppilo on usein teatteria, jossa tehdään ilmaista konsultointia ja jossa innokas myyjä juttelee innokkaan ei-päättäjän kanssa. Molemmilla voi olla hauskaa ja molemmat voivat käyttää siihen paljon aikaa. Hyvä myyjä kysyy jossain vaiheessa, onko vastapuolella natsoja ostaa — ja jos ei ole, tuoko hän seuraavaan tapaamiseen sen, jolla on. Lehmuskosken lisäys on ajallinen: startupilla on rajallisesti aikaa, joten jos teatteria tehdään paljon, kaupankäyntiin ei jää aikaa. **Arvon todistus, value proof.** Tämä on kirjan omaperäisin kohta, koska se katsoo molempiin suuntiin. Arvo ei ole vain se, mitä asiakas saa, vaan **nettoarvo sen jälkeen, kun asiakkaan oma kulu on vähennetty**. Se kulu voi olla koulutuskulu, järjestelmien vaihtokulu, investointi — tai pahimmillaan **mainekulu**: se, joka päätöksen tekee, voi menettää asemansa tämän päätöksen takia, ja monelle se on iso kulu. Lehmuskosken huomio on, että tätä harvoin mietitään: nähdään vain se, mitä ostaja maksaa meille, ja oletetaan hyödyn syntyvän. Mutta juuri tämän ymmärtäminen kertoo, onko hintaa mahdollista nostaa vai ollaanko jo liian kalliita. Ääriesimerkki on ERP-vaihdos: jos yrityksellä on Microsoft Dynamics ja pitäisi siirtyä SAP:iin, se on kuin **sydänsiirto lennossa**, koska koko toiminta on rakennettu erpin ympärille. Siinä on projekteja, konsultteja, käyttötottumuksia, mahdollisesti kaksi järjestelmää rinnakkain ja tuplakulut — ja hyödyn pitäisi olla sitä isompi. Tämä selittää, miksi isot järjestelmähankkeet epäonnistuvat: ei olla mietitty, mitä kuluja sivussa syntyy. Toinen ääripää on SaaS parhaimmillaan: kaikki pyörii, laitat sähköpostin sisään ja se lähtee, ja käyttökokemus on hiottu tuhannen asiakkaan kanssa marginaalisella kululla. Mutta kitkaa on silti: HubSpotista Salesforceen siirtyminen, manuaalisesta järjestelmään siirtyminen, kynästä näppäimistöön siirtyminen — kaikessa on oppimiskitkaa. ## Mittaaminen tekee kehityksestä silmukan Kun jotain on mitattavaa, voi katsoa mihin suuntaan se kehittyy. Lehmuskoski korostaa, ettei malli ole suoraviivainen etenemismalli vaan **silmukka**: ehkä tämä ei tuota tarpeeksi arvoa, ehkä ostaja on väärä, ja sitä viedään järjestelmällisesti kohti optimaalisempaa tilaa. Buyer proof ja value proof vuorottelevat: ensin asiakas luovuttaa rahaa, sitten seuraavassa syklissä katsotaan, maksaisiko sama asiakas sadan sijaan viisisataa. Kyse ei ole pelkästä upsellista vaan siitä, ettei veloiteta liian vähän. **Ja todistusaineisto kuluu.** Markkina muuttuu nykyään paljon nopeammin kuin ennen, joten se, mitä tiedät tänään, ei välttämättä ole validia kahden vuoden päästä. Autovex on hänen esimerkkinsä aidosta tuskasta: ihmisillä oli konkreettinen ongelma — pihalla seisova autoromu — ja vaihtoehtona nettiin laittaminen, tarjousten odottelu tai monen päivän ajelu kaupasta toiseen. Simppeli mutta nerokas idea, joka skaalautui, ja lopulta löytyi ulkomainen ostajakandidaatti, joka maksoi isot rahat. Miettinen kysyy suoraan, onko tämä tyypillinen tarina vai yksi miljoonasta — Lehmuskosken vastaus on, että se on tavoitetila. ## Liikevaihto on huono mittari arvolle Yksi jakson kirkkaimmista kohdista. **Liikevaihto ei kelpaa value proofin mittariksi, koska liikevaihtoa syntyy ilman value proofiakin**: jos sulla on tiukka, hyvä myyjä tai founder, saat liikevaihtoa aikaan — mutta onko se toistettavissa? Lehmuskoskella on tästä käynnissä oleva esimerkki: yhtiö, jossa value proof on selvästi syntynyt (nykyiset asiakkaat maksavat joka kerta enemmän), mutta buyer proofia ei ole. Pitäisi ymmärtää enemmän siitä, minkä tyyppinen ostava asiakas on ja mitä siinä asiakkaassa pitää olla, jotta ostopäätös syntyy. **Kasvu ja skaalautuminen eivät ole sama asia**, ja nekin menevät hänen mukaansa jatkuvasti sekaisin. Kasvussa panoksia lisätään ja lisättyjen panosten seurauksena syntyy myyntiä: inputit ja outputit kasvavat samaa tahtia. Skaalauksessa panoksia voi vähentää ja myyntiä silti syntyy lisää — inputit ja outputit eroavat toisistaan. Skaalausportti on siis tehokkuusmittari, ja siinäkin on mitattava, mennäänkö haluttuun suuntaan, koska tyypillinen virhe on tehdä jotain kamalan pitkään ja huomata vasta sitten, että suunta oli väärä. ## Runkonopeus Kirjan tunnetuin metafora on **runkonopeus**, ja naantalilainen purjehtija selittää sen tarkasti. Uppoumarunkoisessa veneessä — ei planeeraavassa — on matemaattinen huippunopeus, jota runko ei salli ylittää. Pistät kuinka ison moottorin tahansa, minkä potkurin tahansa: vesi lentää, perä laskee, bensaa kuluu, mutta vauhti ei nouse. Jokaisella yrittäjällä ja jokaisella firmalla on oma runkonopeutensa, ja **firman runkonopeus on siinä olevien yrittäjien tulo** — tulo siinä mielessä, että tekijät kertautuvat keskenään, eivät summaudu. Sijoittaja vaikuttaa siihen myös. Tyypillinen virhe on yrittää ratkaista asia lisärahoituksella: otetaan pari-kolme miljoonaa firmaan, mennään kamala kuohu edellä eikä mitään tapahdu. Miettisen kuva on kolme turbomoottoria jähmeän runkonopeuden paatissa. Lehmuskosken korjaus on terävä: se ei ole vain turhaa vaan **vaarallista** — hukkaat rahaa ja menet väärään suuntaan niin pitkään, että joudut pakittamaan. Klassinen versio siitä on myyjien palkkaaminen ilman näyttöä: palkataan myyjiä tietämättä, mitä ne puhuvat, todetaan ettei tule tulosta, annetaan kenkää, otetaan seuraavat, ja kolmannella tai neljännellä kierroksella ihmetellään miksei tämä toimi — kunnes tullaan itse myymään ja rahat ovat lopussa. Runkonopeuteen kuuluu myös **perustajatiimin kemia** ja se, miten organisaatio hanskaa uudet ihmiset, jotka eivät ole perustajia. Founder voi nostaa runkonopeutta ja voi myös pienentää sitä. ## Oikeat päätökset liian aikaisin Kysymykseen siitä, miksi startupit tekevät oikeita päätöksiä liian aikaisin, Lehmuskoski antaa kaksi syytä. Ensinnäkin **perspektiivi**: moni neuvonantaja ja sijoittaja on korporaatioihminen ja antaa neuvot siitä perspektiivistä, jolloin liian aikaisin tulee liian myöhäisen vaiheen neuvoja. Toiseksi ei ymmärretä, mitä startup on juuri nyt selvittämässä — skaalataan, vaikkei tiedetä, kuka asiakas on. **"Stage match proof before irreversible decisions"** tarkoittaa käytännössä yksinkertaista kysymystä: ollaanko pystytty todistamaan, että asiakaskäyttäytyminen on toistettavissa, ennen kuin palkataan ne kolme myyjää. Tämä ei tarkoita täydellisyyden vaatimista. Kaikki ei voi olla sataprosenttisen valmista, joten riskejä joudutaan ottamaan — mutta **tiedostettuina vedonlyönteinä**. Kun 50–70 prosenttia on selvää ja uskot loppujenkin toimivan, riski on pakko ottaa; kilpailuympäristössä on pakko ottaa riski. Erona on se, ettei mennä sokkona uhkapeliin. **Asiakashaastattelut eivät riitä** samasta syystä kuin "olen kiinnostunut" ei riitä: niihin pitää liittyä jotain, mistä vastapuoli luopuu. Miettisen omalla podcastilla demonstroitu versio: on helppo sanoa, että podcast on superhyvä, mutta maksaisitko siitä viisikymppiä? ## Exit ei tapahdu sattumalta Neljäs todistuspino on exit, ja Lehmuskosken kanta on jyrkkä: **ajopuuteoria exitiin on huono teoria**. Exitiä pitää rakentaa ja mitata, mennäänkö siihen suuntaan, eikä toivoa, että puhelin soi itsestään. Milloin sitä pitäisi alkaa miettiä? Gorillan kanta on: **jo firmaa perustettaessa**. Syy on rakenteellinen eikä romanttinen — rahoituksen hakeminen vaikuttaa exitiin asti, ja jo ensimmäisestä rahoituskierroksesta alkaen ovia ja exit-mahdollisuuksia ruvetaan sulkemaan. Fokuksen pitää olla hyvän bisneksen rakentamisessa, koska kukaan ei osta huonoa bisnestä, mutta exitin pitäisi olla siinä sivussa koko ajan. Vastapainoksi Lehmuskoski varoittaa toisesta ääripäästä: on vaarallista rakentaa firmaa obsessiivisesti yhdelle tietylle unelmaostajalle, koska ensimmäisen kontaktin jälkeen voi paljastua, ettei kiinnostakaan. Miettinen lisää tekoälyajan kirouksen: annetaan DD-matskut, vastapuoli sanoo ettei kiinnosta — ja rakentaa kilpailevan tuotteen. ## Hyödyllinen vai välttämätön Nice to have vai need to have. **Hyödyllinen yritys tuottaa lisäarvoa mutta on korvattavissa**, ja tekoäly korvaa juuri hyödyllisiä tosi helposti. Välttämättömässä on jotain syvällisempää hoksausta, ja sen löytäminen ulkopuolelta on paljon vaikeampaa. Tämä on kirjan hienoin yksittäinen ajatus kilpailuedusta: teknisesti tuote voidaan kopioida, mutta siellä voi olla jokin tietty vaihe tai tietty järjestys, joka jollekin asiakasryhmälle lisää arvoa paljon. Ulkopuolelta se näyttää epäloogiselta — miksi ihmeessä tämä käyttäytyy näin — ja juuri siksi sitä on vaikea hoksata pelkästä tuotteesta. ## Proof stack hallituksen työkaluna Lehmuskoski on tehnyt kirjan päälle kolme työkalusettiä, joista yksi on founderin ja yksi hallituksen perspektiivistä. Idea on, että **puhutaan samasta asiasta samaan aikaan**. Hallitukset ja sijoittajat ovat yleensä tosi fiksuja ihmisiä, mutta dilemmana on, että founderit ja he puhuvat toistensa ohi tai eri vaiheesta. Founderin puolelta se näkyy siinä, että neuvoja tulee niin monenlaisia, ettei niistä osaa valita. Riskinä on mikromanageeraus. Lehmuskosken rajanveto tulee kokemuksesta: **kahdeksantoista vuoden enkelisijoittamisen aikana tilanteet, joissa sijoittaja kuvittelee olevansa yrittäjä muttei ole paikalla koko päivää, ovat tuottaneet tosi huonoja tuloksia.** Etäältä ohjaaminen on kuin narulla työntämistä; founder tekee ne päätökset, ja juuri siksi foundereihin sijoitetaan. Miettisen kysymys hallituksesta suhteessa omistajaohjaukseen tuottaa saman vastauksen toisesta suunnasta: kun omistajalla on rahaa, valtaa ja aktiivisuutta, hallitus jää helposti turhaksi väliportaaksi. Työkaluissa on kohta, jolla tätä pitäisi manageerata. Keskustelu jatkuu Ville Tolvasen "board as a service" -mallin kautta hallitukseen, joka auttaa runkonopeusrajoissa eikä ahda administratiivista taakkaa toimitusjohtajalle, ja päätyy **startupin vuosikelloon**: korporaation vuosikello katsoo paljon pidemmälle, mutta vuosikelloajattelu kannattaa silti. Tästä tulee kirjan tiivistys yhdellä lauseella: **sitä syntyy, mitä mitataan** — ja jos ei mittaa mitään, ei yleensä synnykään mitään. ## Enkelisijoittajan näkökulma Kun näyttöä ei vielä ole, näyttö perustuu founderiin. **Enkelisijoittaja sijoittaa founderiin, ei markkinaan eikä tuotteeseen** — ja erityisesti siihen, näyttääkö tällä olevan kyvykkyyttä nostaa omaa runkonopeuttaan. Milloin raha auttaa? Rahalla pitää olla tavoitteet ja pitää olla menossa niitä kohti. Lehmuskoski muistaa omilta ensimmäisiltä kierroksiltaan, että raha vain katosi. Jos nostaa liikaa rahaa ja tavoitteet ovat liian kaukana, ei se mene synkronissa eteenpäin. ## Mitä tekoäly tekee näyttöongelmalle Tämä on jakson ajankohtaisin osuus, ja se kulkee kolmeen suuntaan. **Näyttö kuluu nopeammin.** Scaling proofia haastaa se, että työkaluja tulee jatkuvasti lisää: jos myyntimieslähestymistapa toimi, AI on tuonut siihen uusia työkaluja ja uusia prospektointimenetelmiä, ja se pitää hakea uudestaan. **Huonosta näytöstä saa kauniin näköistä.** Deckit ja esitysmateriaalit ovat hypänneet valovuoden eteenpäin, ja nyt on vaikea sanoa, mikä on oikea fakta, mikä keksitty, mikä luultu ja mikä haaveiltu. Lehmuskoski kertoo jenkkien raportoineen, että deckeihin on ruvettu liittämään tekoälyhuijauksia — ohjeita siitä, millä tavalla tekoälyn tulisi vastata niitä arvioidessaan. **Portti on kadonnut.** Ennen se, että pystyi jollain koodariporukalla rakentamaan softan, oli iso portti, johon kaikki eivät päässeet. Nyt vibe-koodaajakin tekee minimum viable producteja viikonlopussa. Tästä seuraa startupille erikoinen riski: jos tuot asiakkaalle liikaa arvoa, asiakkaalle syntyy intressi korvata sinut omalla tuotteella. Lehmuskoski muistuttaa, että onnistuuko se on toinen asia — sekin on aina oma projekti ja sillä on hintansa — ja että asiakkaan sisäinen toteutus ei välttämättä skaalaudu mihinkään: myyntijohtaja ei koe hyötyvänsä ja hallintoon tulee yhtäkkiä kamalasti lisäkulua. **Mitä ei saa ulkoistaa.** Buyer proofin ja value proofin hakemista, koska ne lähtevät tyypillisesti heikoista signaaleista — **niistä kysymyksistä, joita ei tiennyt kysyä**. Tyypillinen ulkoistus on, että myyjä juttelee asiakkaiden kanssa, mutta **myyjä kysyy vain sen, minkä hän tietää kysyä**. Asiakas voi pudottaa pienen heikon signaalin, ja myyjä antaa sen mennä, koska sillä ei ole hänelle merkitystä — vaikka siinä voisi paljastua, kuka oikeasti päättää ja kenen rahoja hallitaan. Mitä ylemmäs organisaatiossa pääsee, sitä isompia budjetteja hallitaan. Tähän liittyy Lehmuskosken vastaus siitä, missä ihminen on yhä tekoälyä parempi: **mittaamiseen voi käyttää tekoälyä, mutta buyer proofin ja value proofin tunnistamisessa ja löytämisessä ihminen on vielä paljon parempi.** Syy on kommunikaation kaksisuuntaisuus — ei se, mitä osaat kysyä, vaan se, mikä tulee sivujuonteena, ja tekoäly ei välttämättä tunnista, että sillä olisi merkitystä. ## Epäreilu etu ja investointipankkiirin oikea kipupiste Epäreilu kilpailuetu syntyy usein siitä, että founder on **itse ollut sen ongelman ostaja**: olen ratkaissut ongelman, jonka kanssa olen itse päivittäin paininut, ja olen jutellut muiden samanlaisten kanssa. Silloin buyer proofia ja value proofia ei tarvitse tasolla yksi ja kaksi erikseen hakea. Lisäetu on, että ostajan roolissa on jo etsinyt ratkaisuja eikä ole löytänyt, ja on ollut kohteena kaikelle sille tuputukselle, joka ei toimi. Miettinen kääntää tämän omaan alaansa, ja tästä tulee jakson terävin konkreettinen esimerkki value proofin puutteesta. Investointipankkiirin **pain point ei ole datahuoneen, infomemon tai teaserin tekeminen eikä niiden jakelu** — loputtomasti tulee tarjoajia, joilla on parempi pitchbook, generaattori, profiilintekijä tai täydellinen datahuonesetti. Pain point on se, miten neuvotellaan oikea sopimus, josta syntyy closing, ja nimenomaan yksinoikeuden aikana. Lehmuskosken diagnoosi on täsmällinen: buyer proof voi olla olemassa, mutta **value proof on erittäin heikko**. Ulkopuolelta katsoen jokin näyttää kamalan vaikealta, vaikkei sillä ole diiliin juuri vaikutusta — oikea tuska on ihan muualla. Lehmuskoski itse kuvaa Gorillan Exitension-työkalua, joka tuo M&A-advisorille valmiin datasetin: se on myyjän päästä tehty, ja onko siinä tarpeeksi arvoa, on toinen asia. ## Toptronics, Grand Theft Auto ja hinnankorotus Jakson viihdyttävin sivujuonne on Lehmuskosken tausta pelialalta vuodesta 1983. **Toptronics** oli Suomen kovin pelien maahantuoja ja jälleenmyyjä aikana, jolloin tietokonepelit myytiin fyysisinä toimituksina, kasetilla. Hän on ollut mukana myymässä kaikkia Grand Theft Auto -pelejä ykköstä ja tulevaa kutosta lukuun ottamatta. Tarina päätyy takaisin kirjan kehikkoon: **Grand Theft Auton hinta olisi pitänyt olla 120 eikä 80**, koska buyer proof oli totaalisesti todistettu ja value proof oli olemassa. Nelosessa hintaa nostettiin radikaalisti ja myyntimäärät vain nousivat. Miettinen tunnustaa olleensa Tampereen kovimpia crackereita, eli kaikki valui ilmaisena ohi. ## Kameli ja yksisarvinen Loppupuolella palataan Gorilla Capitalin filosofiaan, jota Miettinen kuvaa enkelisijoittamisen indeksirahastoksi. Kolmosrahastossa on yli **70 sijoituspäätöstä 70 eri startupiin**. Perustelu on **hajautus**: aikaisen vaiheen sijoituksissa voittajan veikkaaminen on tullut paljon vaikeammaksi kuin koskaan aiemmin, ja hajautus ratkaisee osan siitä problematiikasta. Kamelin ja yksisarvisen vertailu on Lehmuskosken mukaan vähän vaarallista, koska ne eivät ole saman lajin asioita: **kameli on tapa mennä jonnekin, yksisarvinen on lopputulos.** Kamelista voi syntyä yksisarvinen — siinä vaan ei mennä äärimmäisen kautta, ei hukata miljoonia ja veikata, tuliko siitä mitään, vaan edetään järjestelmällisesti ja kiristetään tahtia sitä mukaa kun scaling proof kestää. Ero näkyy tuoton rakenteessa. Gorillan sijoittajat saavat tuottoa jo paljon pienemmällä exitillä, kun sen ei tarvitse olla montakymmentä miljoonaa, ja siksi **yksi tärkeimmistä mittareista sijoitusvaiheessa on valuaatio**: sen pitää olla realistinen, jotta tuotto on mahdollinen tavallisena exitinä eikä vain yksisarvisexitinä. Miettisen vastakohta on salkku, jossa muutaman sijoituksen pitää kattaa koko salkun tuotto ja muut voidaan antaa tuhoutua. ## Arvet ja pokaalit Kirjan nimi tulee siitä, että **jokaiseen kappaleeseen on tullut haava Lehmuskosken omasta elämästä** — enimmäkseen virheitä, mutta myös positiivisia haavoja ja menestyksiä. Pari tarinaa kulkee koko kirjan läpi, koska niihin liittyy sekä haava että jossain kohtaa iso menestys; yksi niistä on **Xboxin tarina**, joka lähtee liikkeelle jo yhdestä toisesta konsolista ja kulkee ison nousun, epäonnistumisen, uuden nousun ja radikaalin päätöksen kautta. Kaikissa keisseissä hän on ollut itse mukana yrittäjänä, sijoittajana tai advisorina. Loppusanat tiivistävät saman kuin todistuspinojen kuluminen: mikään saavutettu ei ole pysyvää. **"Mun on aina keksittävä itseni uudestaan, että mä oon kilpailukykyinen tässä kilpailuympäristössä."** ## Huomio lähteestä Jakso on litteroitu MacWhisperilla eikä transkriptiossa ole puhujamerkintöjä. Vieraita on yksi, joten puhujat erottuvat luotettavasti. Transkriptiossa ei ole katkoja. Kirjan englanninkieliset termit (buyer proof, value proof, scaling proof, proof stack) esiintyvät transkriptiossa lukuisina väännöksinä, ja ne on yhdenmukaistettu puhdistetussa tekstityksessä kirjan omaan muotoon. Niitä puhuttuja nimiä ja ilmaisuja, joita ei voitu varmistaa, ei ole arvattu. ## Katso jakso Nauhoitus on Neuvottelija-kanavalla: [Karvaat opit sijoittamisesta | Petri Lehmuskoski | Neuvottelija 407](https://www.youtube.com/watch?v=tdXUiXNsUn8).